Lapsipakolaisia käännytetään Suomen rajalta

"Suomi on antanut kuusi kielteistä turvapaikkapäätöstä alaikäisille hakijoille Dublin-sopimuksen nojalla tänä vuonna."

Maahanmuuttovirasto katsoo että toiminta on oikeanlaista.

Erittäin hyvä. Ota yksi pakolaismukula tänne, kohta sitä seuraa satapäinen sukulaisjoukko, operaatio "perheen yhdistäminen". Ankkurilapsien avulla on Suomeen tullut jo tuhansia mamuja, suurin osa ilman että ovat kokeneet mitään vainoa tai muuta vastaavaa, kunhan tulevat sosiaaliturvan perässä tänne.

Ja mikä on tällainen mamulapsi? Nämä mamulapset ovat jo iässä, jossa he ovat ylittäneet oman kulttuurinsa naimisiinmenoiän jo vuosilla, osaavat ampua rynkyllä ja singolla ja tietävät miten rakennetaan omatekoinen pommi. Monet heistä on myös raiskannut ja ryöstänyt ja toiminut rikollisjengin jäsenenä tai muuten yhteisytössä rikollisten kanssa. He ovat tarkkaan selvillä eri maiden sosiaaliturvasta ja osaavat punnita mihin maahan olisi edullisinta mennä. He eivät pelkää tappaa muita pakolaisia jotka ovat heidän ja heidän valitsemansa maan välissä.

Erittäin hyvä että tällaisia käännytetään. Eivät he oikeasti ole mitään lapsia muuten kuin suomalaisen lainsäädännön näkökulmasta.

http://yle.fi/uutiset/kyse_on_lapsista_ei_paketeista__suomi_kaannyttaa_alaikaisia_turvapaikanhakijoita_dublin-sopimuksen_perusteella/7999016
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vai meinasi parta-ankkurit rantautua Suomeen.

Äänestä
  • Kari Suomalainen piirti noita " Parta Lapsista " osuvan kuvan aikoinaan. Että silleen

    Äänestä

Mahtava uutinen.

Sitten kun lopetetaan sosiaalitukien maksu näille työttömille maahanmuuttajille, niin lähtevät loisimaan muualla. Onneksi tuo viratojen välinen informaatio saadaan nyt käytäntöön.

Ei tarvitse Husun ystävien olla huolissaan maallemuutosta, vaan elatuksen loppumisesta kun ovat tyhjönpanttina.

Äänestä

Jonain päivänä kaikki vielä loksahtaa paikalleen.

Äänestä

Hyvä hyvä, pois vaan täältä.

Äänestä

Suomalaisen lainsäädännön pitäisi tarkistaa käsitettä lapsi. On järjetöntä väittää, että 15 ja 16v ovat lapsia. Nykyaikana tuonikäiset naivat jo täyttä vauhtia ja sitäpaitsi naivat silloinkin kun minä olin nuori. He ovat murkkuja ja nuoria. Lapsuus päättyy, kun kuukautiset alkaa tai ripari on käyty.
Jokainenhan meistä on jonkun lapsi ikään katsomatta!

Täysi-ikäisyys on ihan toinen juttu ja se on juuri se pakolaisten pointti. Sitä nämä "lapset"käyttävät hyväkseen jotka 13v naitetaan omissa maissaan jonkun vaimoksi.

Äänestä

Mahtaako musupakolaiset olla alaikäisiä lapsia viellä 80 vuotiainakin,
niin voi päätellä suomeentunkeutujista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ulos---ei-sisään kirjoitti:

"Suomi on antanut kuusi kielteistä turvapaikkapäätöstä alaikäisille hakijoille Dublin-sopimuksen nojalla tänä vuonna."

Maahanmuuttovirasto katsoo että toiminta on oikeanlaista.

Erittäin hyvä. Ota yksi pakolaismukula tänne, kohta sitä seuraa satapäinen sukulaisjoukko, operaatio "perheen yhdistäminen". Ankkurilapsien avulla on Suomeen tullut jo tuhansia mamuja, suurin osa ilman että ovat kokeneet mitään vainoa tai muuta vastaavaa, kunhan tulevat sosiaaliturvan perässä tänne.

Ja mikä on tällainen mamulapsi? Nämä mamulapset ovat jo iässä, jossa he ovat ylittäneet oman kulttuurinsa naimisiinmenoiän jo vuosilla, osaavat ampua rynkyllä ja singolla ja tietävät miten rakennetaan omatekoinen pommi. Monet heistä on myös raiskannut ja ryöstänyt ja toiminut rikollisjengin jäsenenä tai muuten yhteisytössä rikollisten kanssa. He ovat tarkkaan selvillä eri maiden sosiaaliturvasta ja osaavat punnita mihin maahan olisi edullisinta mennä. He eivät pelkää tappaa muita pakolaisia jotka ovat heidän ja heidän valitsemansa maan välissä.

Erittäin hyvä että tällaisia käännytetään. Eivät he oikeasti ole mitään lapsia muuten kuin suomalaisen lainsäädännön näkökulmasta.

http://yle.fi/uutiset/kyse_on_lapsista_ei_paketeista__suomi_kaannyttaa_alaikaisia_turvapaikanhakijoita_dublin-sopimuksen_perusteella/7999016

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu