Mormonin kirja on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon uskonnon lakikivi. Lakikivellä tarkoitetaan holvin kiveä, joka yhdistää vastakkaiset puolet toisiinsa. Mormonin kirja yhdistää kahden kansan kristillisen opin ja historian. Raamattu kuvaa vanhalla mantereella olleen kansan uskonnon sisältöä ja sen harjoittamista. Mormonin kirja kertoo kristilisesta kulttuurista uudella mantereella.
Pyhien kirjoitusten oppaasta:
MORMONIN KIRJA. Katso myös Efraim: Efraimin tai Joosefin sauva; Kaanon; Kultalevyt; Levyt; Mormon, nefiläinen profeetta; Mormonin kirjan todistajat; Pyhät kirjoitukset; Smith, Joseph nuorempi.
Yksi neljästä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon hyväksymästä pyhästä kirjasta. Se on Mormon-nimisen muinaisen profeetan laatima lyhennelmä Amerikan mantereen muinaisten asukkaiden aikakirjoista. Se kirjoitettiin todistukseksi siitä, että Jeesus on Kristus. Profeetta Joseph Smith, joka käänsi sen Jumalan lahjan ja voiman avulla, sanoi siitä: "Sanoin veljille, että Mormonin kirja on virheettömin kaikista kirjoista maan päällä ja uskontomme lakikivi ja että ihminen pääsee lähemmäksi Jumalaa noudattamalla sen opetuksia kuin minkään muun kirjan avulla." (Katso "Johdanto" Mormonin kirjan alussa.)
Mormonin kirja on uskonnollinen aikakirja kolmesta ihmisryhmästä, jotka siirtyivät Vanhasta maailmasta Amerikan mantereelle. Näiden ryhmien johtajina oli profeettoja, jotka kirjoittivat uskonnollisen ja maallisen historiansa metallilevyihin. Mormonin kirja kertoo Jeesuksen Kristuksen käynnistä ylösnousemuksensa jälkeen Amerikan mantereen asukkaiden luona. Tuota Kristuksen käyntiä seurasi kaksisataa vuotta kestänyt rauhan aika.
Viimeinen nefiläinen profeetta ja historioitsija Moroni sinetöi näiden kansojen aikakirjojen lyhennelmän ja kätki sen noin vuonna 421 JKR. Ylösnoussut Moroni ilmestyi Joseph Smithille vuonna 1823 ja luovutti myöhemmin nämä muinaiset ja pyhät aikakirjat käännettäviksi ja maailmalle julkaistaviksi toisena todistuksena Jeesuksesta Kristuksesta.
Joosef on nuori hedelmäpuu, jonka oksat ojentuvat yli muurin, 1. Moos. 49:22–26. Uskollisuus versoo maasta, Ps. 85:12 (Morm. 8:16; Moos. 7:62). Herra kohottaa merkkiviirin kaukaiselle kansalle, hän viheltää sille kutsun, Jes. 5:26. Ääni kuuluu tomusta, Jes. 29:4 (2. Nefi 26:14–17). Jokainen profeetan näky on teille kuin sinetöity kirjakäärö, Jes. 29:11 (Jes. 29:9–18; 2. Nefi 27:6–26). Joosefin ja Juudan sauvat yhdistyvät yhdeksi Herran kädessä, Hes. 37:15–20. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, Joh. 10:16 (3. Nefi 15:16–24). Mormonin kirja ja Raamattu liittyvät yhteen, 2. Nefi 3:12–21. Herran sanat kuuluvat vihellyksenä maan ääriin, 2. Nefi 29:2. Herra teki Enosin kanssa liiton, että hän toisi julki Mormonin kirjan lamanilaisille, En. 15–16. Mormonin kirja kirjoitettiin sitä tarkoitusta varten, että me uskoisimme Raamattuun, Morm. 7:9. Mormonin kirja on oleva todistuksena maailmaa vastaan, Et. 5:4. Kysykää Jumalalta, eivätkö nämä asiat ole totta, Moroni 10:4. Kristus todisti, että Mormonin kirja on tosi, OL 17:6. Mormonin kirja sisältää Jeesuksen Kristuksen evankeliumin täyteyden, OL 20:9 (OL 20:8–12; 42:12). Me uskomme, että Mormonin kirja on Jumalan sanaa, UK 8.
Mormonin kirjaa voi lukea tästä:
https://www.lds.org/bc/content/shared/content/finnish/pdf/language-materials/34406_fin.pdf?lang=fin
Saat yhteyden kirkon edustajiin tästä: http://www.mormonit.fi/ota-yhteytta-meihin
Voit tilata sitä kautta ilmaisen Mormonin kirjan.
Pyhien kirjoitusten oppaasta:
MORMONIN KIRJA. Katso myös Efraim: Efraimin tai Joosefin sauva; Kaanon; Kultalevyt; Levyt; Mormon, nefiläinen profeetta; Mormonin kirjan todistajat; Pyhät kirjoitukset; Smith, Joseph nuorempi.
Yksi neljästä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon hyväksymästä pyhästä kirjasta. Se on Mormon-nimisen muinaisen profeetan laatima lyhennelmä Amerikan mantereen muinaisten asukkaiden aikakirjoista. Se kirjoitettiin todistukseksi siitä, että Jeesus on Kristus. Profeetta Joseph Smith, joka käänsi sen Jumalan lahjan ja voiman avulla, sanoi siitä: "Sanoin veljille, että Mormonin kirja on virheettömin kaikista kirjoista maan päällä ja uskontomme lakikivi ja että ihminen pääsee lähemmäksi Jumalaa noudattamalla sen opetuksia kuin minkään muun kirjan avulla." (Katso "Johdanto" Mormonin kirjan alussa.)
Mormonin kirja on uskonnollinen aikakirja kolmesta ihmisryhmästä, jotka siirtyivät Vanhasta maailmasta Amerikan mantereelle. Näiden ryhmien johtajina oli profeettoja, jotka kirjoittivat uskonnollisen ja maallisen historiansa metallilevyihin. Mormonin kirja kertoo Jeesuksen Kristuksen käynnistä ylösnousemuksensa jälkeen Amerikan mantereen asukkaiden luona. Tuota Kristuksen käyntiä seurasi kaksisataa vuotta kestänyt rauhan aika.
Viimeinen nefiläinen profeetta ja historioitsija Moroni sinetöi näiden kansojen aikakirjojen lyhennelmän ja kätki sen noin vuonna 421 JKR. Ylösnoussut Moroni ilmestyi Joseph Smithille vuonna 1823 ja luovutti myöhemmin nämä muinaiset ja pyhät aikakirjat käännettäviksi ja maailmalle julkaistaviksi toisena todistuksena Jeesuksesta Kristuksesta.
Joosef on nuori hedelmäpuu, jonka oksat ojentuvat yli muurin, 1. Moos. 49:22–26. Uskollisuus versoo maasta, Ps. 85:12 (Morm. 8:16; Moos. 7:62). Herra kohottaa merkkiviirin kaukaiselle kansalle, hän viheltää sille kutsun, Jes. 5:26. Ääni kuuluu tomusta, Jes. 29:4 (2. Nefi 26:14–17). Jokainen profeetan näky on teille kuin sinetöity kirjakäärö, Jes. 29:11 (Jes. 29:9–18; 2. Nefi 27:6–26). Joosefin ja Juudan sauvat yhdistyvät yhdeksi Herran kädessä, Hes. 37:15–20. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, Joh. 10:16 (3. Nefi 15:16–24). Mormonin kirja ja Raamattu liittyvät yhteen, 2. Nefi 3:12–21. Herran sanat kuuluvat vihellyksenä maan ääriin, 2. Nefi 29:2. Herra teki Enosin kanssa liiton, että hän toisi julki Mormonin kirjan lamanilaisille, En. 15–16. Mormonin kirja kirjoitettiin sitä tarkoitusta varten, että me uskoisimme Raamattuun, Morm. 7:9. Mormonin kirja on oleva todistuksena maailmaa vastaan, Et. 5:4. Kysykää Jumalalta, eivätkö nämä asiat ole totta, Moroni 10:4. Kristus todisti, että Mormonin kirja on tosi, OL 17:6. Mormonin kirja sisältää Jeesuksen Kristuksen evankeliumin täyteyden, OL 20:9 (OL 20:8–12; 42:12). Me uskomme, että Mormonin kirja on Jumalan sanaa, UK 8.
Mormonin kirjaa voi lukea tästä:
https://www.lds.org/bc/content/shared/content/finnish/pdf/language-materials/34406_fin.pdf?lang=fin
Saat yhteyden kirkon edustajiin tästä: http://www.mormonit.fi/ota-yhteytta-meihin
Voit tilata sitä kautta ilmaisen Mormonin kirjan.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Jonkun aikaa oli suomi24:n keskustelusivuilla monessa kohtaa, ettei ole ainoatakaan viestiä. Siksi kirjoitin viestin ajatellen, että on tapahtunut jotain, mikä on hävittänyt tekstit. Tavanomaiset sivut palautuivat sittemmin, mutta tähän tuli kaksi melko samanlaista avausta. - Tämä on monipuoisempi.
Jaaha, nyt on sitten molemmat avaukset poistettu. Tyhjää tilaa vaan on jätetty.
Jaaha, tyhjä tilakin hävisi. Joku taitaa kirjoittelua.
Kova poika kirjoittamaan se alkumormooni. Nykyään olisi ehdokas satukirjan parhaaksi tekijäksi kautta aikojen. Ovelia tarinoita tosiaan.
PS. Ei silti suositella lapsille.
Minkä verran olet tutustunut Mormonin kirjaan? Se on ihmeellisin kirja, joka on olemassa. Kun luet sitä, tulet huomaamaan, että se todella on toinen todistus Kristuksesta Ajattele mitä se merkitsee!
Kirjassa on lupaus, joka pätee:
Moroni 10
3 Katso, minä tahtoisin kehottaa teitä näitä asioita lukiessanne — jos on Jumalan viisauden mukaista, että saatte ne lukea — muistamaan, kuinka armollinen Herra on ollut ihmislapsille Aadamin luomisesta aina siihen aikaan asti, kun te saatte nämä asiat, ja a pohdiskelemaan sitä b sydämessänne.
4 Ja kun te nämä saatte, minä tahtoisin kehottaa teitä a kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eivätkö nämä asiat ole b totta; ja jos te kysytte c vilpittömin sydämin, d vakain aikein, Kristukseen e uskoen, hän f ilmoittaa niistä teille g totuuden Pyhän Hengen voimalla.
5 Ja Pyhän Hengen voimalla te voitte a tietää b totuuden kaikesta.
6 Ja kaikki, mikä on hyvää, on oikeaa ja totta; niinpä mikään, mikä on hyvää, ei kiellä Kristusta, vaan tunnustaa, että hän on.
7 Ja Pyhän Hengen voimasta te voitte tietää, että hän on; sen tähden minä tahdon kehottaa teitä olemaan kieltämättä Jumalan voimaa, sillä hän toimii voiman kautta ihmislasten a uskon mukaan, samana tänään ja huomenna ja ikuisesti.
Tästä voi lukea Mormonin kirjaa:
https://www.lds.org/bc/content/shared/content/finnish/pdf/language-materials/34406_fin.pdf?lang=fin
Se on täyttä roskaa ja historiallisesti epätosi!
En ole nim." hormooni"mutta jos mormonin kirja on ihmeellinen , niin lapsuudessa lukemieni seikkailukirjojen kirjoittajille olisi voinut jakaa kirjallisuuden nobeleita.
Raamattua ja mormonikirjaa ei voi verrat, ne ovat niin eri luokkaa. Käsittämätöntä että joku kristityksi itseään nimittäväedes tarjoaa originaalin rinnalle tuollaista kirjaa.
Samaa olen ajatellut. Ei poika tyhmä ollut! Varmasti oli työlästä tehdä uusi Raamattu vanhan pohjalle, eri tarkoitukseen ja erilaisella juonikuviolla.
Raamatun san on ainut oika lakievankeljumi,yksikään ihminen ei lakia voi täyttää se on täyttänyt Jeesus kristu ainkertaisella sovitus työllään.
Miksi ilmoitus olisi loppunut? Onko Jumala kuollut? Pyhien kirjoitusten oppaasta:
ILMOITUS. Katso myös Innoitus; Jumalan sana; Näky; Profetia; Pyhä Henki; Uni; Valo, Kristuksen valo; Ääni.
Viesti Jumalalta hänen maan päällä oleville lapsilleen. Ilmoitus voi tulla Kristuksen valon ja Pyhän Hengen kautta innoituksena, näyissä, unissa tai enkelien tuomana. Ilmoitus antaa opastusta, joka voi johdattaa uskolliset iankaikkiseen pelastukseen selestisessä valtakunnassa.
Herra ilmoittaa työnsä profeetoilleen ja vahvistaa uskoville, että profeetoille annetut ilmoitukset ovat totta (Aam. 3:7). Ilmoituksen kautta Herra antaa yksilöllistä opastusta jokaiselle, joka sitä etsii, jolla on uskoa ja joka tekee parannuksen ja on kuuliainen Jeesuksen Kristuksen evankeliumille. "Pyhä Henki on ilmoittaja", sanoi Joseph Smith, eikä "kukaan voi saada Pyhää Henkeä saamatta ilmoituksia."
Herran kirkossa ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin jäsenet ovat profeettoja, näkijöitä ja ilmoituksensaajia kirkolle ja maailmalle. Kirkon presidentti on ainoa, jonka Herra on valtuuttanut ottamaan vastaan ilmoitusta kirkkoa varten (OL 28:2–7). Jokainen ihminen voi saada henkilökohtaista ilmoitusta omaksi hyväkseen.
Ihminen elää kaikesta mitä Herra sanoo, 5. Moos. 8:3 (Matt. 4:4; OL 98:11). Herra puhuu hiljaisella äänellä, 1. Kun. 19:12. Ellei profeettoja ole, kansa villiintyy, Sananl. 29:18. Ei Herra Jumala tee mitään ilmoittamatta suunnitelmiaan palvelijoilleen, profeetoille, Aam. 3:7. Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, Matt. 16:15–19. Henki johtaa teidät tuntemaan koko totuuden ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva, Joh. 16:13. Jos joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta, Jaak. 1:5.
Raamatun Jumala on itsensä ja tahtonsa ilmoittanut näin ollen ei tarvita uusia ilmoituksia ja mormoneilla vaikka teillä on uusi ja tuore jumala ei hän näköjään ilmoita yhtään mitään .
" Herra ilmoittaa työnsä profeetoilleen ja vahvistaa uskoville, että profeetoille annetut ilmoitukset ovat totta " miksi puhut pötyä?Itsehän olet sanonut ettei mikään profeettojen Jahvesta itsestään antama ilmoitus ole tosi , hän ei ole ainoa jumala joka on koskaan ollut tai tulee olemaan, hän ei ole yksi, hän ei ole maan ja taivaan ja kaiken niissä olevan luoja, hän ei ole henki, hän ei ole kuolematon eikä aina sama vaan muuttuva, hän vannoo väärin, hän kuolee jne
"Herran kirkossa ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin jäsenet ovat profeettoja, näkijöitä ja ilmoituksensaajia kirkolle ja maailmalle."
Annapa kuulua näitä mitä elohiminne on ilmoittanut maailmalle vaikka viime vuosisadalla aikana, jona kaksi maailmansotaa runteli maapalloa ja ihmiskunnan historiassa tapahtui enemmän muutoksia kuin ehkä koskaan aiemmin, myös pahaa jollaista ei oltu ennen nähty. Oman maailmansa käännekohdissa toimineet profeetat jesajat, Jeremia ja Hesekiel ilmoittivat Jahven tahdosta satojen nykysivujen verran tietoa.
Ihminen elää kaikesta mitä Herra sanoo, 5. Moos. 8:3 ,aivan siksi laki on annettu ihmisille noudatettavaksi,
Jahve puhuu hiljaisella äänellä, 1. Kun. 19:12. ilmoitti kuitenkin olevansa kaikkivaltias ohikulkiessaan . Miksi hän valehteli?
"Ellei profeettoja ole, kansa villiintyy, Sananl. " Ei villiinny Raamatun mukaan, mutta villiintyi sinä aikana jolloin profeetat menivät ekstaasiin musiikin tms vaikutuksesta, jopa kuningas Saul villiintyi (Kun ne, jotka vanhastaan tunsivat Saulin, näkivät hänet hurmostilassa profeettojen joukossa, he sanoivat toisilleen: "Mitä Kisin pojalle on tapahtunut? Onko Saulistakin tullut profeetta?" )
Henki johtaa teidät tuntemaan koko totuuden ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva, Joh. 16:13 ja jumala on henki...
> Jokainen ihminen voi saada henkilökohtaista ilmoitusta omaksi hyväkseen.
Kuten ilmoituksen saada naida monia pikkutyttöjä.
Himojen paholaiselta ketä kumaraa ja palvoo se ilmoituksia.
Kun tutustut Raamatun syntyyn, saat huomata, että siinä on varsin paljon vain ihmisestä peräisin olevaa. Sitä on käännettty ja väännety moneen kertaan. Kääntäjät ja kokoajat eivät suikaan olleet aina Jumalan tehtävään kutsumia. Viimeinen suomalainen käännös on vuodelta 1992. Muita on lukuisia. Pääset lukemaan niitä tästä: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
Mikä niistä on se oikea käänös? Sisällöt vaihtelevat melkoiseseti. Raamattu on Jumalan sanaa vain sikäli, kuin se on oikein käännetty ja sikäli kun alkuteksti on tarkkaa ja vääristämätöntä. Eri evankeliumienkin tekstit poikkeavat toisistaan.
On tarvittu uusia ilmoituksia, jotta saataisiin selvyys. Sivuilla www.mormonit.fi niihin voi tutustua.
Raamatussa KAIKKI on ihmisestä peräisin olevaa. Samoin Smithin satukirjoissa.
Ei "oikeaa" käännöstä ole koskaan mistään kirjasta, käännös on aina käännös, mutta pääsääntöisesti käännökset, myös suomeen, ovat parantuneet aikojen kuluessa . V. 92 käännöksessä on otettu huomioon myös se mitä uutta tiede on tuonut ja saatu siitä apua käännökseen.
Jaakon käännöstä ei kukaan enää pidä hyvänä tai esikuvallisena, se tiedetiin kyllä jo 1800- luvullakin. Heprealaista raamattua ei ole koskaan opiskeltu käännöksenä vaan alkukielillä (heprea ja aramea). Myös UT:n tekstit ovat olemassa kreikaksi, joten käännöksiä voi verrata alkukieleen, ja nyt tieteen avulla tekstien vanhimpiin säilyneisiin versioihin.
Tässä tapauksessa ei tekstejä ole enkeli käynyt viemässä taivaaseen eikä kukaan sentään käytä arpakivia kääntäessään vaikka todellisen kielen kääntämisessä aina on ongelmia ja erityisesti sellaisen, jota puhuttiin tuhansia vuosia sitten ja täysin erilaisessa kulttuuriympäristössä kuin omamme nyt. Tekstit on uskallettu jättää ihmisten , jokaisen halukkaan itsensä luettaviksi ja arvioitaviksi .
Mutta käytännös se mitä nim. "selkeyttä" kirjoitit on, että Raamatun ilmoittama jumala ei ole valvonut sanaansa ja että sinun uskontosi elohimin tuottamat tekstit ovat sen sijaan luotettavia. Näin olette päätyneet polyteismiin, ruumiilliseen jumalaan joka on kehittynyt ihmisestä, eli takaisin siihen pakanuuteen joka vallitsi maailmassa ennen kuin oli tuota puutteellista Raamattua ja sen sanomaa.
Suoraan mormonit eivät vain tuota sano, siinä voi menettää kannattajia eikä enää ole mahdollista vedota Raamattuun , eihän kukaan silloin tiedä mikä kohta Raamatussa on oikein tai onko mikään. Jeesus kuitenkin vetosi ja lainasi sekä lakia että profeettoja, samoin teki Paavali, mistä tiedämme ovatko nekään kohdat oikein, nehän ovat septuagintan käännöksestä joka on ollut aputekstinä heprealaista raamattua myöhemminkin käännettäessä. Septuaginta taas perustuu toisen temppelin ajan teksteihin jotka ovat kopioiden kopioiden kopiota varhemmista . Jos tekstit ovat virheellisiä, eli jokin muu muoto on ollut alkuperäisempi/todempi kuin toisen temppelin ajan loppuun säilynyt, silloin Jeesus, Paavali ja muut UT:n hahmot ovat lainanneet korruptoitunutta tekstikokoelma eivätkä edes varoittaneet muita että niihin ei pidä luottaa, tai, mikä pahempaa, eivät ole ymmärtäneet että teksteissä edes olisi mitään ongelmaa.
Käännös mikä on sen mukaan ojentautuminen.
Ihminen on kirjoittanut mutta Jumala on sen sanellut,vastuu on kijran lukijalla sanalla on kaiki syntynyt mikä syntynyt on ilman sanaa ei olismitään.
Kääntäjien tekemisetä työstä en ole vastuussa vaan siitä mitä olen jättänyt tekemättä Jeesuksen sanoista minkä olette jättäneet tekemättä näistä minun vähimmistä velistäni sen te olettejättäneet tekemättäminulle. Siitä sinut tuomitaan ei kääntäjien kijroitukseta.
Raamatun kuten muidenkin ANE tekstien syntyyn olen tutustunut jo opintojeni vuoksi (yleinen historia ). Maalliselta ja tutkimuksen kannalta, Raamattu on syntynyt aivan samoin kuin mikä tahansa muu kirja nyt tai muinaisessa lähi-idässä.Muusta ei ole todisteita .
Raamattu on historiallinen dokumentti, ei vain kahden uskonnon pyhä kirja, ja siksi ainutlaatuinen teos ,myös se on ainutlaatuista että kumpikaan sen uskonnoista ei yritä estää Raamatun tutkimusta joitain pieniä ryhmiä lukuuottamatta, eikä ole perustanut apologiaa jota se itse kutsuisi tieteelliseksi , Raamatun tekstien "tueksi", tiedettä ja sen tuloksia vastaan .
Todista, että Jumala on sanellut.
joka sanoi: "Kirjoita kirjaan, mitä näet, ja lähetä niille seitsemälle seurakunnalle, Efesoon ja Smyrnaan ja Pergamoon ja Tyatiraan ja Sardeeseen ja Filadelfiaan ja Laodikeaan". Ilm kirjasta yksi esimerrikki seurakunnille,siihenaikaan
Kirjoita siis, mitä olet nähnyt ja mikä nyt on ja mitä tämän jälkeen on tapahtuva. Ilm 1:19
Arvasinkin että et pysty todistamaan Raamattua muuksi kuin ihmisten kirjoittamaksi.
Jumala ei kuole koskaan ilmitukset on tulleet on tapahtumien aikakausi osittan toteutuneet. Kun meri ja aalot pauhaavat.
Eiköhän se arvaus ole aika helppo.
Miksi te uskotte johonkin joka on ilmoitettu noin 2000 vuotta Jeesuksen jälkeen?
Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Gal 1:8
Moronin kirja ja muut mormonien kirjat ovat toisenlaista evankeliumia.
He ovat hyljänneet suoran tien, ovat eksyneet ja seuranneet Bileamin, Beorin pojan, tietä, hänen, joka rakasti vääryyden palkkaa, mutta sai rikkomuksestaan ojennuksen: mykkä juhta puhui ihmisen äänellä ja esti profeetan mielettömyyden. Sellaiset ovat vedettömiä lähteitä ja myrskytuulen ajamia hattaroita, ja pimeyden synkeys on heille varattu. Sillä he puhuvat pöyhkeitä turhuuden sanoja ja viekoittelevat lihan himoissa irstauksilla niitä, jotka tuskin ovat päässeet eksyksissä vaeltavia pakoon, ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on. 2Piet 2:15->
Mormoneilla ei ole Pyhän Hengen voimaa eikä voitelua. He eivät tunne Pyhää Henkeä, eivätkä he tunne Häntä. He eivät kuule Pyhän Hengen ääntä. He kuulevat ainoastaan saastaisten henkien ääniä, jotka ovat suoraan stanasta. He ovat vedettömiä lähteitä.
Mormoneille on myös tyypillistä (sekä välttämätöntä) pelastuksen ansaitseminen.
Tämä on mitä suurinta Jumalan ja Pyhän Hengen pilkkaa!!!
Pyhä Henki = Jeesus = Jumala
Jeesuksen sovitustyön tyhjäksi tekeminen on stanan työtä ja se on kaikista suurin Pyhän Hengen pilkka!
Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon. Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi; ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku. Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi. 2 Piet 2->
Mikä niistä tuhansista eri tulkinkoista ja kirkoista on oikea? Kaikki ne ovat syntyneet, kun jotkut ovat pitäneet omaa tulkintaansa parempana kuin muita. Tämä kirkkojen ja suuntien moninaisuuss sai Joeph Smithin rukoiilemaan viisautta Jumalalta.
Tutki www,mormonit.fi sivuja, niin huomaat mistä on kysymys.
Smith kehitteli uuden uskonnon, jossa hän käytti kristinuskosta tuttuja termejä.
Mitä tarkoitat tuhansilla eri tulkinnoilla? Kristinuskossa ei ole tuhansia eri tulkintoja, ainoastaan Kristinuskosta erkaantuneilla 'uskonnoilla' on tuhansia eri tulkintoja.
Oli tarkoituksesi mikä tahansa, Jumalan Sana ja ohje on täysin selkeä tässä asiassa, eikä siinä ole tulkinnan varaa:
Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
Tämähän on juuri mormoniuskonnon perustus. Tuli enkeli taivaasta, joka julisti 'toisenlaista' evankeliumia, kuin mitä apostolit julistivat.
Minä en nyt lähde täältä huutamaan, että kaikki te "stanan eksyttämät mormonit olette väärässä!", vaan esitän teille hiljaisen kutsun;
Silloin Pietari otti hänet erilleen ja rupesi nuhtelemaan häntä sanoen: "Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko". Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten". Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi? Matt 16:21->
Eli, kun me luovutamme elämämme Jeesukselle, siis ihan oikeasti luovutamme ja samalla luovumme oman elämämme itsemääräämisoikeudesta, niin Hän tulee ja johdattaa meitä tahtonsa mukaan. Silloin me emme itse päätä elämästämme, vaan annamme "ruorin" Jeesukselle ja sanomme Hänelle: Tulkoot mitä tahansa myrskyjä ja viekööt ne henkemme, mikäli se on Sinun tahtosi, mutta tapahtukoot niinkuin Sinä tahdot". Silloin me elämmä Hänen johdatuksessaan.
Mormoneilla on myöskin "rastina ruudussa" hyvän tekeminen toisille.
Hyvää tulee tehdä kyllä, sillä se on Jumalan tahto, mutta hyvää tekemällä me emme pelastu. Me emme voi edes 'parantaa pisteitämme' Jumalan edessa.
Ja kun hän aterioi hänen kodissaan, niin katso, tuli monta publikaania ja syntistä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Ja kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänen opetuslapsilleen: "Miksi teidän opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?" Mutta kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria'. Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä." Matt 9:10->
Laupeutta (armahtavaisuutta) minä tahdon, enkä uhria (Jumalanpalvelusmenoja). Minä tulin, jotta ensimmäiset olisivat viimeisiä, ja viimeiset ensimmäisiä. Matt 15:21 <->
Kehottaisin sinua olemaan erityisen varovainen ihmisiä jonkin teorian (taikka opetuksen) alle.
Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon. Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi; ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku. Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi.
En halua pelotella vaan herätellä. Smith oli yksi tällainen valheprofeetta. Smithin tuoma 'uusi' sanoma on juuri se väärä evankeliumi, josta uskovia varoitetaan.
Mikäli sinä sydämessäsi etsit Jeesusta ja rukoilet Hänen totuuden Sanaansa elämääsi, niin Hän tulee sen näyttämään.
Eli mikäilet oman kirkkosi opetusta Smithistä, moronista yms; niin rukoile, että Jeesus näyttäisi sinulle sen mikä on totta, ja että Hän lähettäisi juuri oikeat ihmiset elämääsi ja varjelisi, sekä suojelisi sinut vääriltä ja haitallisilta ihmissuhteilta.
Hei!
Mormonin kirja ei voi korvata Raamattua.
Raamattu on Jumalan tahdon ja pelastushistorian kokonaisvaltainen Jumalan sanan auktoriteetti aina.
Profetian lahjalla palvelleita on ollut ajan saatossa joita ei ole Raamattuun kirjattu, ja näiden puhe koetellaan aina Raamatulla ja Jumalan lailla 1 Tess 5.19-23 mukaan.
Apt 21:9, 1 Kor 12:10.
Mormonin kirja kertoo yhden heimon asioista historiasta eikä voi koskaan korvata Raamattua Jumalan sanana. Mutta vain profetian sanoja voi etsiä ja koetella 1 Tess 5.19-23 mukaan. Vain profetian sanaa voi etsiä Mormonin kirjasta.
Luettuani takavuosina Mormonin kirjan havaitsin Mormonin olevan kaunista kirjoitusta eikä tuota ihmiselle sinänsä minusta vahinkoa. Kaikki ihmisten kirjoittama koetellaan aina Raamatulla kuitenkin. Jumalan laki on mittari jolla voi luotettavasti erottaa väärän. Jumalan laki opettaa synnin; Room 3.20,31, Ilm 14:12/ 12:17, Luuk 16:16-17.
Joskus Mormonikirkon lähetyspojilla oli paksu kirja jossa oli sidottu yhteen Raamattu ja Mormonin kirja, ja pojilla oli pyhät arvot Jeesuksen -Jumalan lain ja Raamatun suhteen. En voinut pitää Momonikirkon jäseniä muita uskovaisia huompina vaan olivat uskossa pyhittyneitä oman tietomääränsä mukaan jolle Jeesus Kristus- Jumalan laki ja Raamattu oli arvossa oman tietomääränsä valon mukaan- niin kuin olla pitääkin.
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/2
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/1
Jumalan siunausta
Jari Laurila
keskustelija
Mormonin kirja ei pyri korvaamaan Raamattua. Se on TOINEN todistus Kristuksesta, kuten sen kannestakin voi lukea. Kirjan esiin tuleminen on ennustettu Raamatussa:
Ilm. 14
6 Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille. [Ilm. 8:13 | Mark. 13:10 ]
Miksi enkelin olisi tultava julistamaan evankeliumi, jos se olisi jo riittävän selvänä maan päällä Raamatussa? - Tuo enkeli oli Moroni, joka antoi Joeph Smithille Amerikan mantereelle johdatetun kansan kirjoitukset ja välinet niiden kääntämiseksi.
Mikä tuhansista eri tulkinkoista ja kirkoista on oikea? Nitä on syntynyt, kun jotkut ovat pitäneet omaa tulkintaansa parempana kuin muita. Tämä kirkkojen ja suuntien moninaisuuss sai sSmithin rukoiilemaan viisautta Jumalalta.
Tutki www,mormonit.fi sivuja, niin huomaat mistä on kysymys.
kyllähän Mormonin kirja tuo uuden jumalan (fyysinen olento jolla on vaimo ja joka on kehittynyt jumalaksi ) ja uudet opit ja tavat, joten mormonin kirja on uuden uskonnon kirja. Jos kysyy kumpi on oikein Raamatun yksi jumala vai mormonimsin monet, mormonit sanovat että Jahven ilmoituksia itsestään ei ole ollut tarkoituskaan ottaa kirjaimellisesti, hän nyt vain ilmoitteli soopaa.
Historiallisesti epätosi ja Raamatun plagiointia toisaalta yrittävä ja siihen omiaan lisäävä Mormonin kirja on se johon luotatte. Vetoatte Raamattuun vain näennäisesti samaan tapaan kuin Koraani, sekin sanoo että Raamattu on korruptoitunut kirja ja Koraani korjaa sen virheet. Kumpikaan uskonnoista , islam tai mormonismi eivät ole kristillisiä, vaikka kumpikin on ottanut Jeesuksen mukaan, mutta muuttuneessa muodossa .Islam on sentään rehellinen, se ei omaa versiotaan edes mainosta kristillisenä .
Raamattua ei muuten vielä ollut ilmestyskirjan kirjoittamisen aikaan ja evankeliumin julistaminenkin oli vasta aloitettu.
Tietääkseni mikään kristillistä kirkoista tai liikkeistä ei ole julistanut uutta jumalaa ja tämän vaimoa vaan kyllä ne vaikka joitkin tulkintateroja on, ovat pysyneet UT:n sanomassa , jos joku ei ole, silloin se ei tietenkään olekaan kristillinen vaikka niin väittäisi .
Juutalaisten tapaan tulkitsevana sinä et hyväksy, että Jeesus Kristus on myös Jumala, koska Hän on Isä-Jumalan lapsi fyysisestikin. Raamatussa sanotaan, että joka on nähnyt Kristuksen, on nähnyt Isän. Se merkitsee, että He ovat samannäköisiä fyysisesti.
Kyllä vaan Ilmestyskirja kuuluu ainakin siihen Raamattuun, jota kristilliset kirkot käyttävät. -Juutalaissuudessa taidetaan hyväksyä Raamatuksi vain vanha testamentti?
Mitähän tuo "historiallisesti epätosi" sinulle tarkoittaa?
"Raamatussa sanotaan, että joka on nähnyt Kristuksen, on nähnyt Isän. Se merkitsee, että He ovat samannäköisiä fyysisesti." Evoluutio on siis luonut saman perinnöllisyyden ihmisistä kehittyneisin jumaliin ja näiden fyysisiin lapsiin. Jahve on siten lyhyt ja tumma mies - sellaisia olivat jeesuksen ajan palestiinan miehet, keskipituus hautalöytöjen mukaan 160-165 cm . Eivätkö äidit muuten vaikuta ollenkaan tähän pakanalliseen katraaseen jonka uskontosi on rakentanut ?
Yhdennäköisyydestä tai fyysisyydestä ei ole puhe :
Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet."
Filippus sanoi hänelle: "Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä."
9 Jeesus vastasi: "Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: 'Anna meidän nähdä Isä'?
10 Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan.
11 Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden."
UT:N käsitys jumalasta on kyllä selkeä:" Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt. "
"Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa. "miltä henki näyttää?
En usko että edes mormonit voivat olla niin hölmöjä että uskovat jumalan näyttävän Välimeren alueen mieheltä - vaikka uskottekin ihmisestä kehittyneesen jumalaan ja tämän fyysiseen lapsilaumaan.
"Kyllä vaan Ilmestyskirja kuuluu ainakin siihen Raamattuun, jota kristilliset kirkot käyttävät. " Ilmestyskirja on noin vuodelta 90 jkr , Raamattua ei tuolloin ollut, eiväthän Raamattuun kootut kirjoitukset voi olla Raamattua myöhempiä ja kumpikaan uskonto, kristinusko tai juutalaisuus, eivät olleet koonneet omaa "raamattua" ilmestykirjan kirjoitusaikaan. Kristinusko oli ollut olemassakin vain muutaman vuosikymmenen , ei sitä ollut ehditty levittää kovin kauas .
Taas tuot esille tuon jo monesti mainitus kohdan: "Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." Siinä on puhe okeasta rukouksesta eikä siitä, millainen Jumala on. Rukouksen tulee olla muuta kuin sanojen hokemista ilman henkeä.
Raamatussa on kohtia, jotka osoittavat Isän ja Pojan olevan erillisiä olentoja ja silmin nähtäviä ja/tai korvin kuultavia, mikäli henkilö on tehty hengessä näkeväksi.
Ap. t. 7:55
Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. [Luuk. 22:69]
Luuk. 3:22
ja Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen näkyvässä muodossa, kyyhkysen kaltaisena. Ja taivaasta kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt." [Matt. 3:17 ]
On omaa keksintöäsi, että Isä-Jumalan täytyisi näyttää välimerenihmiseltä. Tässä ei todellakaan tarkoiteta peilikuvaa, mutta sinulle sellainenkin rinnastus sopisi, koska pyrkimystäsi vastustaa se tukisi. Sorrut taas kirjaimellisuuteen. - Onko vertauskuvien ymmärtäminen sinulle yleensäkin vaikeaa ja jopa mahdotonta?
Tapani, etkö osaa lukea; näki Jumalan KIRKKAUDEN.
Vaikka Jeesus oli Välimeren alueen ihminen, sinun Jumalasi on varmaankin puhdas "arjalainen"?
Entä sitten? - Näki kirkkauden lisäksi muutakin. Ellet homannut niin näin sanotaan: "..ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella."
Ajatus siitä että jumala asuvat taivaassa ja siellä pääjumalalla on valtaistuin kuten maallisella kuninkaalla ja tämän oikealla puolella istuu arvossa seuraava joka voi myös olla maallinen kuningas, joka aina sai valtansa jumalilta ja joskus oli itsekin jumala, syntyi lähi-idässä todennäköisesti mesopotamiassa jokunen tuhat vuota sitten ja israelilasetkin käyttivät sitä metaforana ja laittoivat kuninkaansa Jahven oikaella puolelle.
Ei raamattu opeta että jumala olisi ruumillinen olento joka kököttäisi "valtaistuimella" ja arvossa seuraava seisoisi hänen vierellään.
" Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan. Älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin".Jahve ilmoitti profeetoille asuvansa "korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki"
On pakanoiden keksintöä että jumala yleensä näyttäisi joltakin.
Kirjoitit: "Taas tuot esille tuon jo monesti mainitus kohdan: "Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." Siinä on puhe okeasta rukouksesta eikä siitä, millainen Jumala on. Rukouksen tulee olla muuta kuin sanojen hokemista ilman henkeä."
Eli kohdan"Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." tulisikin kuulua "vaikka jumala on ruumiillinen eikä ole henki, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa". Miksi valheellinen aloitus tuossakin kohdassa jossa juuri kehoitetaan rehelliseen rukoiluun?
"Onko vertauskuvien ymmärtäminen sinulle yleensäkin vaikeaa ja jopa mahdotonta? "ei ole mutta, sinulle näkyy olevan.
Jätät vastaamatta lähes kaikkeen mitä kysyn , koska uskontosi mielestä kirjoitukset eivät juuri mitään esitä oikein ja ovat syntyneetkin niin, että monet kirjurit ja kääntäjät ovat laittaneet teksteihin omiaan eikä kukaan ymmärrä ettei profeettoja tule ottaa kirjaimellisesti, miksi Jeesus silti kehoittaa uskomaan profeettoja ja lukemaan kirjoituksia eikä varoittanut niiden väärästä muodosta? Se nyt olisi ollut vähintä kun kerran hän ei viitsinyt korjata erheitä.Se olisi ollut helppoa ja oikein, tai ehkä hän vain luuli että Jahve oli valvonut sanansa vaikka tuo lupaus oli vertauskuva?
Et myöskään ole kertonut mitä jumalanne on ilmoittanut vaikka viimeisen vuosisadan kuluessa, siitä on helppo ymmärtää ettei yhtään mitään, Utahin vanhat herrat eivät ole kuulleet kolobilta kuin hiljaisuutta.
Etkö tajua vertauskuvia? Etkö tiedä mitä oikealla puolella seisominen tarkoittaa?
Hei!
Ilm 14:12, Hebr 12:14, Ef 2:7-9 sisältävät kaikki ne arvot millä erottaa oikea usko ja Kristus kallion arvot.
Ilm 12:17, Joh 14.
Kaikki erimielisyys muu ei ole pelastusopin asioita pelastuksen
ehtoina.
Ihmisen omatunto käsitys oikeasta ja väärästä vilpittömässä uskossa on yksilöllistä ja merkitsee, Luuk 12:47-48.
Ilm 14:6-13 suorittaa koko protestanttinen kristikunta.
Siunauksia
Jari Laurila
Keskustelija
Se on vertauskuva siitä että joku on vallanhallitsijan, maallisen tai taivaallisen, jälkeen arvossa seuraava. Metafora on peräisin lähi-idästä ajalta ennen mitään nykyistä uskontoa, jotka ovat sen edeltäjiltään lainanneet. Tämänhän jo aiemmin sanoin.
Niin, viestini oli Tapanille.
Tässä tapauksessa on myös konkreettinen merkitys: on erikseen Isä ja Poika, jotka molemmat ovat Jumalia, mutta Isä on johtaja.
Tässä tapauksessa on myös varsinainen merkitys: Isä ja Poika ovat erillsiä olentoja, joista Isä on johtaja.
Jari,
älä yritä voittaa mormoneita mormonien kirjalla. Älä yritä selittää heidän kirjoituksiaan heidän kirjoituksillaan.
Tämä sota ei ole ihmisiä vastaan, vaan tämä sota käydään 'avaruuksissa ja taivaanvalloissa'. Me emme taistele ihmisiä ja heidän ajatuksiaan ja uskomuksiaan vastaan, vaan me taistelemme henkivaltoja vastaan. Suuria enkeliruhtinaita vastaan. Meidän tehtävämme on julistaa Jeesuksen voittoa ja Hänen valtasuuruuttaan eri kaupunkien ja maitten ylitse.
Mormonit ovat suuren ja voimakkaan henkivallan alaisia. Meidän on täysin turhan taistella 'heitä' vastaan, koska siellä on todella suuri ja voimakas henkivalta vastassa.
Eli me käy sotaa lihaa vastaan, vaan juuri näitä enkeliruhtinaita vastaan.
Meidän tulee kysellä rukouksessa, että onko joitain henkiä, joita meidän tulee Jeesuksen nimessä sitoa, vai onko kenties meissä itsessämme jotain parannuksentekoon kehoittavaa. Jeesus ei pääse toimimaan kauttamme täysillä, ellemme ole itse tehneet parannusta Jumalan meille puhumista asioista (mikäli Jumala ON puhunut). Ei siksi, että meidän tulisi olla "täydellisiä", vaan siksi, että mikäli sydäntämme painaa jokin asia, niin se on avoin ovi viholliselle ja sitä kautta hän pääsee syyttämään sydämiämme.
Silloin kun Jumala meidän mieleemme asioita nostaa ja tuo mormonien puolesta rukoillessa, niin meidän tulee ottaa Jeesuksen antama auktoriteetti ja Hänen nimessään ajaa ulos noita saastaisia riivaajahenkiä.
"Näin sanoo Jahve, Israelin kuningas ja sen lunastaja, Jahve Sebaot: -- Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä." Jes 44:6
"Minä, Jahve, en muutu,"Mal 3.6
Mark. 26 Ja kun nyt puhumme kuolleiden herättämisestä -- ettekö ole Mooseksen kirjasta lukeneet kertomusta palavasta pensaasta? Siinä Jumala puhuu Moosekselle ja sanoo: 'Minä olen Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala.' [2. Moos. 3:6 ; Ap. t. 7:32; Hepr. 11:16]
27 Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien. Te olette pahasti eksyksissä."
28 Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?" [Matt. 22:34-40; Luuk. 10:25-28]
29 Jeesus vastasi: "Tärkein on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra.
30 Rakasta Herraa Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.'
31 Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Näitä suurempaa käskyä ei ole." [3. Moos. 19:18 ; Matt. 19:19; Room. 13:9; Gal. 5:14; 1. Tim. 1:5; Jaak. 2:8]
32 Lainopettaja sanoi hänelle: "Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. "
"Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala" 1.Kor.8:4
"Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus"
1.Tim 2:5
Kristinuskosta ei tullut polyteististä uskontoa koska silloin Jeesuksella ei olisi ollut mitään yhteyttä juutalaisuuteen, sen kirjoituksiin, tai messiasajatukseen, jonka Jahven profeetat olivat esittäneet ja väittäneet että se oli saatu ilmoituksena jumalalta joka olisi ainoa , ikuinen , muuttumaton ja kaiken luoja.
Heprealaiset kirjoitukset olivat olleet Jeesuksen "raamattu" hän uskoi niihin eikä edes ymmärtänyt että ne olisivat puutteellisia tai vääristeltyjä ja koska niiden sanoma on yksiselitteinen : on vain yksi jumala joka on sekä isien jumala, lain antaja, liiton tekijä että kaiken luoja, Jahve. Ei tätä faktaa voitu muuttaa, siksi kolminaisuusoppi, kun rajat polyteismiin olivat ylittymässä kristinuskon muuutttua kannattajapohjaltaan täysin nk. pakanoiden uskonnoksi.
Sellaisen joka on jo täydellinen, ei tarvitse enää muuttua. Jahve edusti Isää. Ei ollut tarpeen erotella Isää ja Häntä.
Jahve on yksi, ei jumalrypäs. Miksi Jahve ilmoittaa ettei muutu, jos muuttuu omaksi luodukseen, miksi ilmoittaa ettei kuole vaikka kuoleekin, miksi ilmoittaa että on ikuinen, maan ja taivan ja kaiken niissä elävän luoja, vaikka onkin ihmisestä kehittynyt, on henkiolennon asemesta ruumiillinen ja jopa avioitunut mieshenkilö ja asuu jollain planeetalla.
Raamattu ei olisi edes huonon vitsin arvoinen jos näin olisi -ja tämä pätee siinäkin tapauksessa ettei jumalia ole. Raamatulla kuin kuitenkin on omaa sanottavaa, mutta ei sitä mitä mormonit yrittävät sen tilalle saada.
Miksi Raamattu olisi viimeinen sana siitä, mitä tulee uskontoon? Jumala elää ja voi yhä kutsua profeettoja välittämään ilmoituksia.
Hei, En ole niin tyhmä kuin kuvittelet mitä esität että olisin täällä voittamassa jotakin puolelleni.
Tuo on tyypillistä mihin törmää että joku nuuskii perässä joka paikkaan ja esittää omia kuulijaan kyselemättä mitään.
Minä olen Raamattuni lukenut ja keksi jotakin muuta tekemistä, en ole palveluksessasi vietän eläkepäiviäni ja kirjoitan mitä lystää eikä kuulu Sinille.
Koko kaupunki on täynnä niitä juttuja mitä minä luulen ja kuvittelen mutta en ole koskaan lausunut enkä kirjoittanut.
Keksi jotakin omaa tekemistä ja painu vaikka hornan tuuttiin kyttäämästä luuloinesi minun perästä.
Jari Laurila
Eihän se olekaan viimeinen sana kuin juutalaisuudessa ja kristinuskossa ettekä te sitä asiaa Raamatun uskontojen osalta voi muuttaa. Ne eivät näe kirjoituksia puutteellisina koska eivät usko että ne nyt ovat sattumanvaraisessa muodossa tai että mitään puuttuu. Tämän lupauksen on niille antanut sama kuin ilmoituksetkin. Jeesus maanpäällä käydessään olisi voinut korjata puutteet, mutta siis mormonien mielestä päätti olla tekemättä niin, tai ei tiennyt että edes on ongelmaa. Kumpi on oikein ?
Miksi te, niille kahdelle vieras uskonto, sitten vetoatte Raamattuun kun se on niin puutteellinen? Sehän on täyttä idiotismia kun teillä on oma jumala joka siis koko ajan neuvoo teitä profeetan kautta ja sitten vielä omat kirjat joita ei muilla uskonnoilla ole ja joista sanotte että ne ovat korjanneet virheet .
Onko Ilmainen mormonien kirja oikeasti Ilmainen? Sitoo johonki?!
Ilmainen on. Sen saamiseen ei sisälly sitoumuksia, mutta tietenkin lähetyssaarnaajat ja jäsenet mielellään keskustelevat kanssasi siitä.
Tästä saa yhteyden:
http://www.mormonit.fi/ota-yhteytta-meihin
Jep, ilmainen on. Mutta lähetyssaarnaajat merkitsevät Mormonin kirjaan ne kohdat, joihin tulee ensimmäiseksi tutustua, ja joista he haluavat keskustella. Sitten onkin vuorossa kutsu seurakunnan kokoukseen. Kaikki tämä on jäsenten kalastelua kirkkoon ja tähtää ainoastaan siihen, että henkilö jossain vaiheessa saisi todistuksen Mormonin kirjasta. Koukkuun tarttuvat erityisesti ne, jotka eivät ole ottaneet omakseen Jumalan sanaa Raamatusta.