Ihminen haluaa kuulua johonkin ryhmään - olla jäsen jossain joka antaa tukea ja turvallisuutta. Tämä ominaisuus on muovautunut vuosimiljoonien saatossa lajimme ominaisuudeksi evoluution mekanismein. Ryhmää yhdistää yhteiset tavoiteet tai ulkopulinen uhka, joka koskee omaa ryhmää.
Tämä taustaryhmään kuulumisen tarve saa kuitenkin koomiselta näyttäviä piirteitä kaikkialla, missä esiintyy ryhmien välisiä kontakteja. Esimerkiksi tällä palstalla ateistiryhmä kohtaa jatkuvasti teistiryhmän ryhmän rumputulen vastaten siihen usein ankarasti. Argumentit sinkoilevat leirien välillä armottomasti samalla lujittaen molempien osapuolten ryhmäsidonnnaisuutta ja johonkin kuumisen tunnetta. Eniten vastauskirjoituksia tulee juuri näihin ryhmäteemaa käsitteleviin alustuksiin, etenkin jos vastapuolta yriteään vähän piikitellä. Joskus tulee mieleen, että onko tulisieluisen kirjoittelun tarkoituksena vain lujittaa tätä johonkin kuulumisen tunnetta vastakohtana yksin jäämiselle.
Tätä ryhmäasiaa tulee kuitenkin mielestäni katsoa toisin. Teistit ja ateistit ovat vain mukavuussyistä keksittyjä ryhmänimiä, jotta näistä voitaisiin helpommin puhua. Sama on tilanne missä vain käsitteissä. Harvoin, tuskin koskaan, tapaa puhdasta ryhmänsä edustajaa, vaan lähes aina on kyse jonkinlaisesta välimuodosta. Esim. voidaanko puhua ateistista, jos hän joskus sortuu heikolla hetkellä uskomaan? Tai onko teisti puhdas, jos joskus epäilee? Samoin voidaan kysyä milloin on oikeutettu ateisti titteliin: silloin kun on harrastanut tieteitä siinä määrin, että on menettänyt uskonsa, vai silloin kun haluaa vain esim. omasta yksityisyyden tarpeestaan olla uskomatta vanhempiensa tuputtamaa uskoa. On monia väyliä kulkea kuhunkin leiriin - ovatko nuo tasaarvoisa, voiko eri väyliä kulkeneet kutsua itseään samalla tavalla ateisteiksi? Musta - valkoinen ajattelu on usein merkki kehittymättömyydestä ajattelun saralla.
Tähän loppuun vielä hauska havainto eräästä keskustelusta: joku kysyy mitä hyötyä on ryhtyä ateistiksi, onko luvassa onnelisempi elämä tms.? Ikään kuin automaattisesti ryhtymällä jonkin leirin jäseneksi tapahtuisi jokin ihme ilmiö tai elämänmuutos. Menemällä mukaan jonkin käsitteen alle ei takaa sinänsä mitään. Ensin pitäisi omaksua oma maailmankatsomus ja sitten vasta katsoa mihihin ryhmäään sijoittuu, jos nyt tämä sijoittuminen edes mitenkään tärkeä seikka kuitenkaan on.
Kun seuraavan kerran törmäätte omaa viiteryhmäänne arvostelevaan kirjoitukseen ja vastaatte siihen kiihtyneessä mielentilassa, pysähtykää ja kysykää miksi haluan upottaa vastustajan laivan - mitä vaikuttimia taustallani on.
Tämä taustaryhmään kuulumisen tarve saa kuitenkin koomiselta näyttäviä piirteitä kaikkialla, missä esiintyy ryhmien välisiä kontakteja. Esimerkiksi tällä palstalla ateistiryhmä kohtaa jatkuvasti teistiryhmän ryhmän rumputulen vastaten siihen usein ankarasti. Argumentit sinkoilevat leirien välillä armottomasti samalla lujittaen molempien osapuolten ryhmäsidonnnaisuutta ja johonkin kuumisen tunnetta. Eniten vastauskirjoituksia tulee juuri näihin ryhmäteemaa käsitteleviin alustuksiin, etenkin jos vastapuolta yriteään vähän piikitellä. Joskus tulee mieleen, että onko tulisieluisen kirjoittelun tarkoituksena vain lujittaa tätä johonkin kuulumisen tunnetta vastakohtana yksin jäämiselle.
Tätä ryhmäasiaa tulee kuitenkin mielestäni katsoa toisin. Teistit ja ateistit ovat vain mukavuussyistä keksittyjä ryhmänimiä, jotta näistä voitaisiin helpommin puhua. Sama on tilanne missä vain käsitteissä. Harvoin, tuskin koskaan, tapaa puhdasta ryhmänsä edustajaa, vaan lähes aina on kyse jonkinlaisesta välimuodosta. Esim. voidaanko puhua ateistista, jos hän joskus sortuu heikolla hetkellä uskomaan? Tai onko teisti puhdas, jos joskus epäilee? Samoin voidaan kysyä milloin on oikeutettu ateisti titteliin: silloin kun on harrastanut tieteitä siinä määrin, että on menettänyt uskonsa, vai silloin kun haluaa vain esim. omasta yksityisyyden tarpeestaan olla uskomatta vanhempiensa tuputtamaa uskoa. On monia väyliä kulkea kuhunkin leiriin - ovatko nuo tasaarvoisa, voiko eri väyliä kulkeneet kutsua itseään samalla tavalla ateisteiksi? Musta - valkoinen ajattelu on usein merkki kehittymättömyydestä ajattelun saralla.
Tähän loppuun vielä hauska havainto eräästä keskustelusta: joku kysyy mitä hyötyä on ryhtyä ateistiksi, onko luvassa onnelisempi elämä tms.? Ikään kuin automaattisesti ryhtymällä jonkin leirin jäseneksi tapahtuisi jokin ihme ilmiö tai elämänmuutos. Menemällä mukaan jonkin käsitteen alle ei takaa sinänsä mitään. Ensin pitäisi omaksua oma maailmankatsomus ja sitten vasta katsoa mihihin ryhmäään sijoittuu, jos nyt tämä sijoittuminen edes mitenkään tärkeä seikka kuitenkaan on.
Kun seuraavan kerran törmäätte omaa viiteryhmäänne arvostelevaan kirjoitukseen ja vastaatte siihen kiihtyneessä mielentilassa, pysähtykää ja kysykää miksi haluan upottaa vastustajan laivan - mitä vaikuttimia taustallani on.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voi olla ,että liittyisin the brightseihin tai muuhun uskonnottomia puolustavaan ryhmään, jos asuisin vaikka Yhdysvalloissa (esimerkiksi jossain evoluutiovapaalla vyöhykkeellä, vaikka Kansasissa).
Jos jumaluuksien tahtoon vetoavat tahot alkaisivat vaikuttaa mun käytännön elämään, niin kyllä sitä varmaan ryhmittyisi tiukemmin.
Suomen Kristillisdemokraatit ei ole niin iso puolue, että kykenisi merkittäviin sensuurihankkeisiin.
Olen ateisti koska en usko jumalaan/jumaliin yms.
En kuulu mihinkään "ryhmään". Tuollaisen väittäminen tapahtuu vain siksi että se on hyödyllistä omia tavoitteita tukevien viholliskuvien aikaansaamiseksi.
Kuka näitä viholliskuvia tarvitsee?
Kenelle on hyötyä siitä että ateisti samaistetaan saatananpalvojaksi, kommunistiksi, pedofiiliksi yms.
Sen ryhmän mihin ihminen kuuluu ei arvitse liittyä uskontoon. Jotkut kokee hteenkuuluvaisuuden tunteen ehkä salbändikavereiden kanssa tai muiden samanhenkisten ihmisten ei kuitenkaan jumalien kanssa