Tuomion ja pelon sanomia
Jokaisessa kansallisessa ympäristössä vaikuttavat monenlaiset uskonnolliset impulssit ja erilaiset historialliset traumat. Ne voivat heijastua epäterveellä tavalla myös profetoimiseen. Tuomion ennustetaan tulevan milloin idästä, milloin lännestä, riippuen kulloisestakin historiallisesta, poliittisesta tai uskonnollisesta tilanteesta. Yhteistä tämän kaltaisille tuomioprofetioille on se, että ne saavuttavat voimakasta vastakaikua kansallisissa ja yhteisöllisissä peloissa, kaunoissa ja vihassa, eivätkä ne yleensä ole toteutuneet eivätkä toteudu.
Jeesus torjui selkeästi sellaisen väärän profeetallisen näkemyksen, että onnettomuudet ja inhimilliset tragediat maailmassamme yleensä olisivat Jumalan tuomioita:
"Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat? Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte." (Luuk. 13:4,5).
Jos siis pilvenpiirtäjä tuhoutuu, ihmisiä menehtyy maanjäristyksessä tai muissa onnettomuuksissa, se ei Jeesuksen mukaan merkitse sitä, että Jumala lähetti nyt erityisen tuomionsa ihmisille.
Tällaisessa tuomioprofetoimisessa on kyse Jaakobin ja Johanneksen hurskaasta (uskonnollisesta) tuomiohengestä, joka toivotti tuomion tulta samarialaisen kylän päälle, kun se torjui heidän Mestarinsa (Luuk. 9:54,55). Mutta Jeesus nimenomaan nuhteli oppilaitaan tästä väärästä tuomiohengestä, jonka taustalla olivat uskonnollinen oikeaoppisuus ja vanha kansallinen kauna samarialaisia kohtaan. Jeesus joutui muistuttamaan, ettei Ihmisen Poika tullut sieluja hukuttamaan vaan pelastamaan.
Paavalille oli myös tuttua, että jotkut toivat ilmoille erilaisia sanomia, jotka saivat uskovissa aikaan levottomuutta ja pelkoa. Siksi hän kirjoitti:
"Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen... niin me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla." (2. Tess 2:1-3).
Vaikka tässä oli kyse yhden tietyn tapahtuman, Herran tuomion päivän, ajankohdan väärästä profetoimisesta, tämä Raamatun periaate soveltuu laajalti koko uuden liiton kriteeriin, jolla profetiat on koeteltava: "ette anna minkään hengen ettekä sanan... järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää." Tuomiosanomilla saadaan usein laajaa huomiota ja aiheutetaan levottomuutta, pelkoja ja huomion kiinnittymistä vain maailman ajallisiin tapahtumiin. Siksi Paavali varoittaa tällaisesta "viettelyksestä" - mielen maltti, tyyneys ja tosi turvallisuudentunne elämässä ovat Jeesuksen omien etuoikeus, jota vihollisen ei pidä antaa riistää millään verukkeella.
Uuden liiton kriteeri ei kuitenkaan merkitse sitä, etteivätkö profeetalliset lahjat voisi joskus toimia ankarissakin muodoissa. Paavali teki voimallisen teon kutsuessaan noita Elymasia perkeleen sikiöksi ja profetoidessaan niin, että noita tuli sokeaksi, koska tämä oli yrittänyt kääntää käskynhaltijaa pois uskosta. (Ap. t. 13:7-12).
Tässä motiivina ei kuitenkaan ollut Jaakobin ja Johanneksen uskonnollisuus eikä kansalliskiihko tai loukattu omanarvontunto, vaan rakkaus ikuiseksi luotua ihmissielua kohtaan. Noidankin sielulle oli varmasti parempi kulkea määräaika avuttomana ja talutettavana kuin kulkea ympäri kääntämässä ihmisiä pois uskosta. Käskynhaltija puolestaan uskoi ja ihmetteli Herran oppia.
Profetoimisen tähtäin ei ole ajallisissa vaan ikuisissa
Herramme sanoma monenlaisten onnettomuuksien ja tragedioiden merkityksestä maailmassa on yksiselitteinen: Tällaisten tapahtumien tulisi herättää ihmiset muistamaan, miten välttämätöntä on kääntyä synneistä Jumalan puoleen, ettemme yllättäen hukkuisi kääntymättöminä. "Ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte". Näin olemme Jeesuksen opetuksen linjalla. Synnillä on nimittäin monin verroin pahemmat ja onnettomammat seuraukset kuin mitkään kuviteltavissa olevat ajalliset onnettomuudet tai vaikeudet.
Varsinaisten maailmanlaajuisten tuomioiden aika maailmassa odottaa vielä seurakunnan armotalouskauden päättymistä. Vasta sen jälkeen alkavat Ilmestyskirjassa ja muuallakin Raamatussa ennustetut tuomiot vihan maljoineen täyttyä. Lopputuloksena on Israelin kansallinen pelastus ja Herran hallintavalta maapallolla.
Jokaisessa kansallisessa ympäristössä vaikuttavat monenlaiset uskonnolliset impulssit ja erilaiset historialliset traumat. Ne voivat heijastua epäterveellä tavalla myös profetoimiseen. Tuomion ennustetaan tulevan milloin idästä, milloin lännestä, riippuen kulloisestakin historiallisesta, poliittisesta tai uskonnollisesta tilanteesta. Yhteistä tämän kaltaisille tuomioprofetioille on se, että ne saavuttavat voimakasta vastakaikua kansallisissa ja yhteisöllisissä peloissa, kaunoissa ja vihassa, eivätkä ne yleensä ole toteutuneet eivätkä toteudu.
Jeesus torjui selkeästi sellaisen väärän profeetallisen näkemyksen, että onnettomuudet ja inhimilliset tragediat maailmassamme yleensä olisivat Jumalan tuomioita:
"Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat? Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte." (Luuk. 13:4,5).
Jos siis pilvenpiirtäjä tuhoutuu, ihmisiä menehtyy maanjäristyksessä tai muissa onnettomuuksissa, se ei Jeesuksen mukaan merkitse sitä, että Jumala lähetti nyt erityisen tuomionsa ihmisille.
Tällaisessa tuomioprofetoimisessa on kyse Jaakobin ja Johanneksen hurskaasta (uskonnollisesta) tuomiohengestä, joka toivotti tuomion tulta samarialaisen kylän päälle, kun se torjui heidän Mestarinsa (Luuk. 9:54,55). Mutta Jeesus nimenomaan nuhteli oppilaitaan tästä väärästä tuomiohengestä, jonka taustalla olivat uskonnollinen oikeaoppisuus ja vanha kansallinen kauna samarialaisia kohtaan. Jeesus joutui muistuttamaan, ettei Ihmisen Poika tullut sieluja hukuttamaan vaan pelastamaan.
Paavalille oli myös tuttua, että jotkut toivat ilmoille erilaisia sanomia, jotka saivat uskovissa aikaan levottomuutta ja pelkoa. Siksi hän kirjoitti:
"Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen... niin me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla." (2. Tess 2:1-3).
Vaikka tässä oli kyse yhden tietyn tapahtuman, Herran tuomion päivän, ajankohdan väärästä profetoimisesta, tämä Raamatun periaate soveltuu laajalti koko uuden liiton kriteeriin, jolla profetiat on koeteltava: "ette anna minkään hengen ettekä sanan... järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää." Tuomiosanomilla saadaan usein laajaa huomiota ja aiheutetaan levottomuutta, pelkoja ja huomion kiinnittymistä vain maailman ajallisiin tapahtumiin. Siksi Paavali varoittaa tällaisesta "viettelyksestä" - mielen maltti, tyyneys ja tosi turvallisuudentunne elämässä ovat Jeesuksen omien etuoikeus, jota vihollisen ei pidä antaa riistää millään verukkeella.
Uuden liiton kriteeri ei kuitenkaan merkitse sitä, etteivätkö profeetalliset lahjat voisi joskus toimia ankarissakin muodoissa. Paavali teki voimallisen teon kutsuessaan noita Elymasia perkeleen sikiöksi ja profetoidessaan niin, että noita tuli sokeaksi, koska tämä oli yrittänyt kääntää käskynhaltijaa pois uskosta. (Ap. t. 13:7-12).
Tässä motiivina ei kuitenkaan ollut Jaakobin ja Johanneksen uskonnollisuus eikä kansalliskiihko tai loukattu omanarvontunto, vaan rakkaus ikuiseksi luotua ihmissielua kohtaan. Noidankin sielulle oli varmasti parempi kulkea määräaika avuttomana ja talutettavana kuin kulkea ympäri kääntämässä ihmisiä pois uskosta. Käskynhaltija puolestaan uskoi ja ihmetteli Herran oppia.
Profetoimisen tähtäin ei ole ajallisissa vaan ikuisissa
Herramme sanoma monenlaisten onnettomuuksien ja tragedioiden merkityksestä maailmassa on yksiselitteinen: Tällaisten tapahtumien tulisi herättää ihmiset muistamaan, miten välttämätöntä on kääntyä synneistä Jumalan puoleen, ettemme yllättäen hukkuisi kääntymättöminä. "Ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte". Näin olemme Jeesuksen opetuksen linjalla. Synnillä on nimittäin monin verroin pahemmat ja onnettomammat seuraukset kuin mitkään kuviteltavissa olevat ajalliset onnettomuudet tai vaikeudet.
Varsinaisten maailmanlaajuisten tuomioiden aika maailmassa odottaa vielä seurakunnan armotalouskauden päättymistä. Vasta sen jälkeen alkavat Ilmestyskirjassa ja muuallakin Raamatussa ennustetut tuomiot vihan maljoineen täyttyä. Lopputuloksena on Israelin kansallinen pelastus ja Herran hallintavalta maapallolla.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Profetoimisen lahjalla on Uuden testamentin seurakuntakauden aikana siis monin verroin siunaavampi ja vakavampi tehtävä kuin lakiliiton aikana: Vanhan liiton profetoiminen ulottui ensisijaisesti niihin ajallisiin ja yhteisöllisiin seuraamuksiin, jotka riippuivat väliaikaisen lakiliiton pitämisestä. Uuden liiton profetoiminen sen sijaan rakentaa Jumalan hengellistä rakennusta ja kansaa, seurakuntaa, joka on perustettu ikuisen armoliiton varaan.