http://www.helsinginuutiset.fi/artik...ie-kaikki-tuet
Tämä on Suomi!
– Toivon, että voisin käyttää aikani työnhakuun enkä tähän byrokratiaan, Helmi toteaa. Hän kertoo etsivänsä nyt osa-aikatyötä, jotta ei joutuisi jättämään lastaan päiviksi yksin kotiin tämän kesäloman aikana.
TYÖTTÖMYYS Helmi ansaitsi työjaksolla 600 euroa. Nyt Kela perii sen ajalta etuuksia takaisin 2 730 euron edestä.
Noin viiden kuukauden työpätkä uhkaa viedä espoolaiselta Helmiltä usean kuukauden työttömyysetuudet.
Helmi aloitti viime lokakuussa työn kiinteistöalalla. Koska työstä maksettu palkka perustui myynnistä saataviin provisioihin, toimeentulo näytti työstä huolimatta epävarmalta.
– Työ- ja elinkeinotoimistosta kerrottiin, että voin hakea soviteltua työmarkkinatukea. Niin minä sitten hain, Helmi kertoo.
Soviteltu työmarkkinatuki tarkoitti, että Helmi saisi tienata enintään 300 euroa kuukaudessa ennen veroja ilman, että tulot vaikuttaisivat hänen työttömyysetuuksiinsa.
Helmi ei kuitenkaan voinut tehdä työtä kunnolla, koska hänellä ei ollut varaa ostaa autoa ja työssä oli liikuttava paljon paikasta toiseen. Siksi hän lopulta irtisanoutui.
Irtisanoutuminen ei tuonut karenssia eli määräaikaista työttömyysetuuksien menetystä Uudenmaan TE-toimistolta, koska se katsoi auton puutteen olleen pätevä syy irtisanoutua.
Huhtikuussa Helmi sai Kelalta kirjeen. Siinä Kela ilmoitti, että sen aiemmat päätökset Helmille myönnetyistä työmarkkinatuista ovat virheellisiä. Toukokuussa Helmi sai Kelalta toisen kirjeen, jossa Kela ilmoitti perivänsä Helmiltä noin 2 730 euroa tukia takaisin.
– Olisin täysin konkurssissa. Ja kaikki vain siksi, että uskalsin mennä johonkin duuniin, Helmi sanoo.
Hän ehti ansaita noin viiden kuukauden pätkällä 600 euroa.
– Käytännössä kaikki työttömyysrahat touko-syyskuulta otettaisiin takautuvasti pois, mitään suojaosaa ei jätetä, Helmi sanoo.
Kela perustelee tukien takaisinperintää TE-toimiston lausunnolla. Sen mukaan Helmin työpätkä ei ollut osa-aikatyö eikä Helmi siksi ollut oikeutettu tukiin loka-tammikuussa. Helmin työtunnit vaihtelivat paljon, koska kyseessä oli myyntityö.
– Minua on käsitelty TE-toimistossa kuin olisin ollut kahdeksasta neljään työssä ja saanut siitä kuukausipalkkaa. Työsopimus on ollut koko työsuhteen ajan Kelan ja TE-toimiston tiedossa, Helmi ihmettelee.
Uudenmaan TE-toimiston palvelupäällikön Ari Sormusen mukaan toimiston lausunnot perustuvat työsopimukseen.
– Mikäli työnantaja ei ole määritellyt suoraan osa-aikatuntimäärää provisiotyötä koskevassa työsopimuksessa, kyseessä on käytännössä kokoaikatyö, Sormunen sanoo.
Helmi on yhden lapsen yksinhuoltaja. Perhe saa kuukaudessa eri tuista noin 700 euroa kuukaudessa verojen jälkeen.
– Kaikki ylimääräinen on karsittu. Lapsi ei voi harrastaa, emmekä käy missään.
Helmin nimi on muutettu.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Miksi tuokin yh-lutka on kakaran hankkinut, kun ei pysty elättämään eikä ehdi hoitamaan sitä?
Tästäkin voi päätellä että TE-keskuksessa ei ole osaavaa tehtäväänsä perehtynyttä henkilökuntaa, näitä esimerkkejä on lukuisia ja kuka niistä päättömistä päätöksistä kärsii kuin työtön joka haluaa tehdä työtä. On naurettavaa sanoa että työttömän on otettava työtä mitä tarjotaan,kuten 2h/vk lastenhoitoa toisella paikkakunnalla ,eikä ole koulutusta.