he saavat kannatusta.
Mitä enempi PS,ää haukutaan sitä enempi
kummayhtälö
52<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
kohta 20prossaa menee rikki! ja sekös vajakkisuvakkeja vituttaa, taitaa moni oikaista koipensa aortan pullistuman kautta, fantastista jatkoa vaan hyysäreille, alkaa työpaikkanne olla vaarassa, hehhehehheehehhehhhoooooooooo.
Sanoo kateellinen työtön luuseri.
Älä murehdi. Hallitusvastuu tuhoaa persut. Kohta kannattajillekin käy selväksi että hallituksessa ei selviä vain huutelemalla vaan joutuu ihan oikein tekemään päätöksiä ja vieläpä ikäviä päätöksiä.
ja nämä on demarinkin sitten vain nieltävä
Kyllä demaria vituttaa. Mutta siihen ei välttämättä kuole.
Vuonna 2019 demarit saavat veret seisauttavan vaalivoiton. Nousevat suurimmaksi puolueeksi, pääministeripuolueeksi. Persujen kannatus taasen romahtaa, puolet kansanedustajista putoaa eduskunnasta. Vai luuletteko että kovat leikkaukset jotka pahiten osuu persujen kannattajiin nostaa kannatusta?
https://www.youtube.com/watch?v=kzFLZ412Vk0
Suurkiitos kaikille persuja äänestäneille siitä, että RKP ja vihervassarit eivät ole mukana tulevassa hallituksessa.
Suurkitokset persuille jotka kannattavat raiskareita ja rikollisia.
Demarit potevat suurvaltasyndroomaa itänaapurin tapaan.
Varsinkin ylen punikkitoimittajat.
Demarien kannatus oli kaikkien aikojen huipussaan 40.3 %. Juuri ennen punakapinaa. Ja uho oli sen mukaista. Siitä on kohta vuosisata vierähtänyt.
Troikan äänestäjistä yli miljoona on palkallaan eläviä veronmaksajia. Kyllä troikka hoitaa demarityöläisenkin asiat kuntoon.
Nyt tuntuu, että troikka hoitaa Suomen ja suomalaisten asioita. Maailman parantaminen on jäänyt sivummalle.
Karvaatkin lääkkeet kyllä niellään, kun niiden käyttö perustellaan ja ne tarjoillaan oikealla asenteella.
Onhan se hyvä että juopoilla, rikollisilla ja huorintekijöillä on kaltaisensa edustajat. Persut on roskaväen, paskasakin ikioma puolue.
Tuota porukkaa jöytyy joka puolueesta, jopa krisitillisistä.
Mutta kuitenkin eniten persuista.
Haukkujat eivät tajua haukkuvansa tavallista suomalaista ihmistä, joka ei ole näyttelijänä sarjassa kauniit ja röyhkeät.
Tahtovatko tavalliset suomalaiset kansanedustajikseen juoppoja, rikollisia ja huorintekijöitä, ei kai sentään. Roskaväki, paskasakki tuota porukkaa äänestää.
Eivät tahdo. Tahtovat rehellisiä, sanojensa takana seisovia tavallisia suomalaisia jotka pitävät toisten tavallisten suomalaisten puolia. Ja jos katsot muiden puolueiden edustajia, löytyy sieltäkin vaikka minkä laista koijaria.
Kuinka moni maamme kansanedustajista on täysin viaton?
Persuissa juoppoja, rikollisia ja huorintekijöitä on enemmän kuin muissa puolueissa yhteensä.
Kuten keitä? Muista puolueista sinne loikanneiden lisäksi?
Koko vasemmisto putoaa, kuin lehmän häntä!
HS gallup:
Ke 21,1
Pe 19,2
Ko 18,0
Sdp 15,1
Vas 6,8
Vih 9,3
Rkp 4,6
Kd 3,4
Persuja kannattava kylähullu vieläkin vinkuu jostain vihervassareista, on tainnut liikaa imppaa liimaa kun ei osaa mistään muustakaan jauhaa, ei taida sekopää uskaltaa arvostella niitä puolueita mitkä suomen on oikeasti jamaan ajanut vaan pitää vihervassareista vinkua päivästä toiseen.
Mitä enemmän vasemmisto ja demarit haukkuu perussuomalaisia, sitä enemmän heidän kannatuksensa putoaa. Perussuomalaisten haukkuminen on kuin haukkuisivat itseään.
Milloin vasemmisto käsittää, että heidän päävastustaja on kokoomus, heitä vastaan heidän on voitto saatava, koska vain silloin, kun ihmiset näkevät vasemmiston ja kokoomuksen eron selkeästi, he äänestävät demareita ja vasemmistoa. Heidän pitää tuoda selkeästi esiin, missä he erottuvat kokoomuksesta. Lipposen ja Urpilaisen kokoomuslinja on saatava demareista pois kokonaan, muuten ei tule mitään tulosta ...
Kreikan tekijät pitää saada eduskunnasta ulos kokonaan!
Kokoomus ja keskusta ovat viemässä Suomea Kreikan tielle, se on väärä suunta!
Mites kävikään, persut menetti 36 000 tuhatta ääntä verrattuna edellisiin
vaaleihin. Kyllä se kannatus vaan laskusuuntaa näyttää!
Vassarit menettivät yhteensä 10 paikkaa.
Ja nyt on HS gallupissa jo jytkyn lukemissa kun muut jumittaa ja demarit syöksyy
Ja sinä vaan vingut vassaraista, et taida muustakaan osaa puhua.
Niinistö antoi tunnustusta hallitusohjelman valmistelulle. Hänen mukaansa tämän vuosikymmenen aikana ei ole samanlaista henkeä ollut kuin meneillään oleva hallituksen muodostus.
- Olen tehnyt havainnon, että härkää on tartuttu sarvista paremmin kuin koskaan tällä vuosikymmenellä.
Niinistön mukaan on totuttava ajatukseen, että jostain on luovuttava. Se edellyttää, että suomalaiset ovat samassa veneessä. Presidentti uskoi suomalaisten selviävän talouden haasteista.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/sn_ek-36286
Joo tavallinen kansa veneessä. Eliitti ja maajussit kuivalla maalla.
Tämän hetkisellä gallup-kannatuksella ei ole minkään valtakunnan merkitystä, eikä sillä jaeta yhtään paikkaa missään. Tyhjää tietoa.
Mutta se kertoo, miten työkansa suhtautuu hallitusneuvotteluihin. PS kannatus nousee kohisten ja vassarien laskee.
Vassareiden kannatus on enenevässä määrin työtä vieroksuvien luusereiden ja eläkeläisten varassa. Nuoria ei ylipainoisten tanttojen tarjoilema tulevaisuus innosta.
Demarit ovat hallituksessa ollessaan yrittäneet poistaa työttömyyttää luomalla mm. uusia työpaikkoja mamutusteollisuuteen, mutta tilanne vain pahenee. Työttömyyden takia Suomen velkaantuminen on saavuttanut kriisiytymisen tason. Nyt ollaan EU:n musta lammas.
Ei hallitus ole vielä tehnyt yhtikäs mitään muuta kuin vain neuvotellut joten tuosta ei voi olla kysymys. Katsotaan mitä sitten tapahtuu kun oikea toiminta alkaa ja tehdyt toimet alkavat tekemään kipeää enemmän tai vähemmän jokaiselle. Sitten vasta kannatus punnitaan.
Persujen kannattaja vinkuvat tauotta jostain vassareista ja viheristä kun eivät näköjään osaa muustakaan puhua.
Vihervassareiden radikaalipennuilla on nyt jakopään kettingit löysällä.
Demarien radikaalivanhukset ovat kehityksessä murrosikään jämähtäneitä ikuisia penikoita.
Ja vieläkään sinä et vaadi perussuomalaisten kansanedustajilta minkäänlaista moraalia vaan jauhat mielummin jostain vihervassareista kuin mikäkin raivohullu.
esim. pakkoruotsilasta svealais-separatisteilta Rkp
rääväsuinen kielirasistien päälehti Hbl hyökkää Perussuomen kimppuun kuin pakkoruotsisika limppuun
http://hbl.fi/opinion/i-dag/2015-05-19/755761/mikael-sjovall-rasister-i-finrummen
Mikael Sjövall: Rasister i finrummen
Publicerad: 19.05.2015 06.00
Vår blivande statsminister Juha Sipilä har omgett sig med gedigen expertis i regeringsförhandlingarna. Den sannfinländske xenofoben Juho Eerola ledde ordet i den arbetsgrupp som har stakat ut nya riktlinjer för Finlands invandringspolitik. Till Eerolas meriter hör ett famöst förflutet som medlem i den ultranationalistiska organisationen Suomen Sisu. Han är också en av initiativtagarna till det främlingsfientliga valmanifestet ”Nuiva vaalimanifesti” som slog fast att mångkulturalism är av ondo och att den humanitära invandringen från krisdrabbade länder ska kringskäras. Under den förra valperioden blev Eerola prickad för att ha rekryterat en riksdagsassistent med nynazistiska böjelser. Hans assistent Ulla Pyysalo medgav att hon hade sökt medlemskap i den nynazistiska organisationen Suomen vastarintaliike (SVL). Eerola ansåg att det inte fanns anledning att avskeda Pyysalo för en sådan oansenlig struntsak. SVL förespråkar en väpnad kamp mot mångkulturalismen och flera av organisationens medlemmar har följdriktigt gjort sig skyldiga till våldsdåd.
Nu sitter Juho Eerola plötsligt i finrummen i statsrådets festvåning under kristallkronorna i Smolna och anger takten för vår flyktingpolitik. Eerolas mentor, ärkerasisten Jussi Halla-Aho, sitter säkert i Bryssel och gnuggar händerna av förtjusning. Halla-aho har av partiledaren Timo Soini titulerats partiets bästa expert på invandringspolitik. Konstigt nog har partiets främste invandringsexpert blivit bötfälld för hets mot folkgrupp efter att han kallade islam för en pedofilreligion och påstod att ”det finns defekter i somaliernas gener som tvingar dem att stjäla och leva på samhällets bekostnad”.
Tänka sig att Soini delegerar partiets invandrarfrågor till en rättshaverist och rasist.
De riktlinjer som godkändes i Eerolas arbetsgrupp är som klippta och skurna från det valmanifest som har undertecknas av Sannfinländarnas extremister. Enligt statsrådets sajt ska invandringens kostnader utredas, spontanflyktingarnas sits ska försvåras, den arbetsrelaterade invandringen ska prioriteras och kriterierna för familjeåterföreningar ska skärpas. Därtill vill den blivande regeringen strunta i EU-kommissionens uppmaning till alla EU:s medlemsländer att bära sitt ansvar i den nordafrikanska flyktingkrisen som har krävt tusentals liv i Medelhavet.
Allt detta lovar Alexander Stubb och Juha Sipilä medan de bedyrar att stämningen i regeringsförhandlingarna har varit god och att det inte finns några meningsskiljaktigheter att snacka om. Samlingspartiet och Centern har överlåtit invandringspolitiken till Sannfinländarna medan Soini delegerar det smutsiga jobbet till partiets etniska chauvinister. I Frankrike och Sverige städar de populistiska partierna sina skamfilade fasader genom att slänga ut de värsta tokstollarna. I Finland belönas rasisterna med politiskt inflytande och ordförandeklubban vid förhandlingsbordet. Med benäget stöd av tre partiledare.
Mikael Sjövall
är kolumnist och antirasist.
Minusta se on outoa että perussuomalaisten kannattajat eivät vaadi moraalia kansanedustajiltaan vaan mielellään avoimesti tukevat raiskareita, rikollisia ja narkkareita.
lIPPOSEN MORAALIN MUKAAN HÄNEN ÄMMÄNSÄ PITÄISI OLLA EDUSKUNNASSA JA HALOSEN MORAALIN MUKAAN HÄNEN UKKELINSA PROFESSORINA
VAIKKA ON VÄITELLYT LOPPUUNKULUNEENA VANHUKSENA KULUTETTUAAN AIKANSA HALOSEN VIERESSÄ SEISOSKELUUN VALTIOVIERAILUILLA EI TIETEESSÄ
NÄMÄ OVAT MORAALIN HAISEVIA DEMARIKUKKASIA
ja niinpä demareista tuli takiaispuolue
Ja vieläkään sinä et siis vaadi perussuomalaisilta minkäänlaista moraalia.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13605702#comment-79234740
Eräitä rääväsuisen Hbl:n sivistymättömiä herkkupaloja
lehden hyökätessä Perussuomalaisten kimppuun
http://hbl.fi/opinion/i-dag/2015-05-19/755761/mikael-sjovall-rasister-i-finrummen
Eerolas mentor, ärkerasisten Jussi Halla-Aho, sitter säkert i Bryssel och gnuggar händerna av förtjusning.
De riktlinjer som godkändes i Eerolas arbetsgrupp är som klippta och skurna från det valmanifest som har undertecknas av Sannfinländarnas extremister
Samlingspartiet och Centern har överlåtit invandringspolitiken till Sannfinländarna medan Soini delegerar det smutsiga jobbet till partiets etniska chauvinister
I Finland belönas rasisterna med politiskt inflytande och ordförandeklubban vid förhandlingsbordet.
Aina vanin joku yrittää tuota vanhanaikaista rasismikusetusta.
Heil Freudenthal !
UP UP UP
Onhan se tilanne suomelle paha jos jokin puolue saa lisää ääniä pelkästään säheltämällä, paljonkohan se putkosen raiskaus tuomion ilmituleminen tai tony halmeen itsemurha toi lisää ääniä?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13605702#comment-79234740
KÄÄNNÖS
HBL RÄÄVÄSUISESTA KOMMENTISTA ON TÄÄLLÄ
SVEASEPARATISTISET PAKKORUOTSITTAJAT HYÖKKÄÄVÄT NÄIN
http://hommaforum.org/index.php/topic,100683.msg1885117.html#msg1885117
Ei Persu uskovaisilla ole muuta asiaa, kuin aukon päätään. Minkähän takia nyt siellä on niin yhdenmukainen ja samaa mieltä oleva porukka. No kaikki oikeistolaisia. Todellakin tavallisen ihmisen asialla. Not.