Myyrmanni boikottiin

HuonojaKokemuksia

Outo kauppakeskus se myyrmanni. Kesällä 2012 kävin siellä eräässä burgermestassa, (jota ei enää ole), jonossa oli paljon etnisesti työrajoitteisia henkilöitä. Avasin suuni, en sanonut sanaakaan, mutta annoin huulteni liikkua sanan LÄÄKÄRI mukaisesti. Jolloin ETNISESTI TYÖRAJOITTEINEN HENKILÖ valitti kassalle ja vartia paikalle ja minä, Finskas pihalle. Outoa mutta totta. Jos sanot kuurolle LÄÄKÄRI tai N*****I, huulilta luku on vaikeaa, testatkaapa vaikka,(ei tarvitse olla kuuro). Samoihin aikoihin siellä saivat mellastaa myös pikku*annet, (alaikäiset), joista yksi löi minua puukolla kasvoihin,(*erno), tosin torilla, ulkona. Heitä oli 2 yhtä Finskaa vastaan ja naisystävänikin meinasi saada puukosta selkään, tappouhkaus tuli samalla. Syy: EI SAANUT RYÖSTETTYÄ PUOLIKASTA KESKIKALJATÖLKKIÄ. Näkemykseni mukaan keskikalja ei kuulu alaikäisille. Tosin *annet joutuivat pakenemaan paikalta. Kaikki Finskat eivät pelkää, vaikkka 2 moraa heiluikin. Viinakaupassa Timo myyjä repii viinat pois. Joten en ole kokenut kauppakeskusta enää omakseni ja ruokakuntamme on kantanut rahansa muualle. Vartijatkin voisivat vähän katsella millaista porukkaa siellä pyörii ja miettiä kuka sinne rahansa kantaa. Lypsävää lehmää ei kannata tappaa. Joskus siellä tuli käytyä. Ja ne kassajonot joille ei tehdä mitään... Jos joskus vielä menen sinne, ... mitähän tapahtuu kun burgerkassa jonossa alan laulaa suvivirttä. No ehkä ETNISESTI TYÖRAJOITTEISET HENKILÖT... Terveisiä myös vartioille, (en voi tässä julkaista mistä), jotka näkemykseni mukaan ovat puolueellisia.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        96
        2695
      2. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        103
        2282
      3. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        91
        2030
      4. Ampuminen Iisalmessa

        Älytöntä on tämä maailman meno.
        Iisalmi
        13
        1759
      5. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        44
        1701
      6. Pohjola kadulla paukuteltu

        Iltasanomissa juttua.
        Iisalmi
        36
        1676
      7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        78
        1666
      8. 92
        1602
      9. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        129
        1467
      10. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        41
        1284
      Aihe