Irak kusee pahasti!

Operaatio "Irakin ryöstöretki" kusee jenkeillä pahasti. Tämän päivän Ilta-Sanomissa oli artikkeli amerikkalaisten sotilaiden haastattelun ja viimeisimpien uutisointien pohjalta.

Irakin ryöstörekti näyttää epäonnistuneen ja nimenomaan sen vuoksi, että kyseessä on vain ja ainoastaan maan luonnonvarojen ryöstämiseksi ja lähi-idän alueiden valtaamiseen tähtäävä operaatio.

Sotilaita pyrkii pakolaisiksi Kanadaan, ei sen vuoksi, että he pelkäisivät sotaa tai sotimista, vaan sen vuoksi, että he ovat tajunneet sodan rikollisuuden sekä rikolliset menetelmät.

Sotilaat kertovat, että esimiehet ovat käskeneet, pakottaneet ja painostaneet heitä tappamaan siviilejä. Esimiehet ovat kertoneet päivän olleen hyvä, jos on tapettu runsaasti siviilejä.

Sotilaat kertovat, että materiaalit alkavat käydä vähiin, he joutuvat suojaamaan ajoneuvojaan metalliromulla ja romulasilla. Palkkojen maksu on viivästynyt ja omaiset kotimaassa joutuvat maksuvaikeuksiin...

Vertaukset Vietnamiin kasvavat, kuten palstan viisaat kirjoittajat lienevätkin ennustaneet jo aikoja sitten.
16437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kylläpä kaimani iskee jälleen kirveensä pahasti kiveen, kun tuosta kirjoituksesta ei edes tiedä, miä on lehdestä ja mikä vale-Hitmanin omasta päästä...

Oliko lehdessä tosiaan sanasta sanaan niin, että esimiehet kertoivat päivän olleen hyvän, jos siviilejä oli tapettu runsaasti?

Jos siihen pyrittäisiin, eikö USA:n olisi edullisinta pommittaa siviilikaupunkeja ja kyliä runsaitten siviiliuhrien toivossa?

Jokin nyt mättää varjo-Hitmanin tekstissä...

Äänestä
  • Puhe oli palstan viisaista.

    Äänestä

  • Täytyy vähän oikoa kopio-valehitmanin=Hitman-1 änkytystä.

    Olit otsikoinut kirjoituksesi hyvin "Yksipuolisuuden ylistyslauluksi", jota se kokonaisuudessaan olikin, tapasi mukaan keskittyen amerikkalaisten tekemien sotarikosten puolusteluun. Hyvä, että olet oppinut otsikoimaan kirjoituksesi niin, että otsikko kuvaa hyvin sanomaasi.

    Kirjoitus oli referaatti Ilta-Sanomien artikkelista, joka taas pohjautui ulkomaisiin puolueettomiin tietolähteisiin sekä amerikkalaisten sotilaiden haastatteluihin.

    Jos olisin lainannut tekstejä sanasta sanaan, olisin pistänyt ne lainausmerkkeihin. Siihen ei kuitenkaan ollut tarvetta, koska kerroin asiat niin kuin ne uutisoitiin ja faktat eivät siitä muutu. Sotilaat kertoivat esimiesten pakottaneen heitä tappamaan siviilejä ja todenneen päivän olleen hyvä, koska tapettiin runsaasti irakilaisia siviilejä.

    " Jos siihen pyrittäisiin, eikö USA:n olisi edullisinta pommittaa siviilikaupunkeja ja kyliä runsaitten siviiliuhrien toivossa? "

    Hyvin yksinkertainen ajattelumalli sinulla. Eiväthän edes natsit toimineet noin vallatessaan maita ja mantuja ja miehittäessään maita, vaikka siviilejä tappoivatkin surutta. Sinun pitäisi kysyä natseilta miksi he tappoivat ja USA:n armeijalta, miksi he tappavat surutta siviilejä operaatioissaan, mutta eivät tee sitä kuitenkaan niin massiivisesti kuin se olisi mahdollista. Olisihan Venäjäkin voinut kymmenessä vuodessa pommittaa kaikki tsetsenit kuoliaaksi niin halutessaan, mutta on tyytynyt tappamaan "vain" saman verran syyttömiä siviilejä, mitä USA on tappanut joidenkin tutkimusten mukaan Irakissa vajaassa kahdessa vuodessa.

    Olisi muuten mukavaa vaihtelua, jos vaihteeksi puolustaisit edellistä kommenttiasi Huvittunut-1 nimimerkillä, kuten tuossa muutama viikko sitten vastasit esittämääni kysymykseen vahingossa nimimerkeilläsi ristiin :)))

    Äänestä

  • Hitman kirjoitti:

    Täytyy vähän oikoa kopio-valehitmanin=Hitman-1 änkytystä.

    Esität aika hätkähdyttävän syytöksen Venäjää kohtaan, kun väität, että se on surmannut vajaan miljoonan kansasta yhtä paljon kuin USA paljon yli 20-miljoonaisesta kansasta!

    Aika hurja toteamus, joka saattaa tällä kertaa jopa pitää paikkansa, vaikka sinun kirjoituksia lukiessa on aina syytä lukea niitä epäilyn vallassa.

    Loppukaneettisi nikkien käytöstä on surkuhupaisaa luettavaa ottaen huomioon, että tämänkin kirjoituksesi kirjoitit minun nikilläni! Heh heh!

    Äänestä

  • Olipas tuon kakkoshitmanin, joka itseään tituleeraa myös Hitman-1:ksi, kirjoitus tyhmää logiikkaa.

    Eihän kukaan aiempikaan hirmuhallitsija oo tappanu kaikkia siviilejä alusmaistaan, ei ees tsingis-kaani. Niitähän tapetaan vaan sen verran että saa pelon ilmapiirin pidettyä yllä. Tän hetken tietojen mukaan Saddamkaan ei tappanu niin paljon irakilaisia siviilejä koko valtakautenaan mitä jenkit on tappanu parissa vuodessa. Eikä kyllä irakilaiset vastustanu saddamia läheskää yhtä paljo kun jenkkejä. Siitä voi jokainen tervejärkine päätellä, että jenkihallinto/miehitys on paljo epäsuositumpi ku jopa saddamin hirmuvalta. Sitä vastustetaan enemmän ja jenkit tappaa enemmän siviilejä kun saddamin hallinto, jotta sais kansa pidettyä kurissa pelolla.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Esität aika hätkähdyttävän syytöksen Venäjää kohtaan, kun väität, että se on surmannut vajaan miljoonan kansasta yhtä paljon kuin USA paljon yli 20-miljoonaisesta kansasta!

    Aika hurja toteamus, joka saattaa tällä kertaa jopa pitää paikkansa, vaikka sinun kirjoituksia lukiessa on aina syytä lukea niitä epäilyn vallassa.

    Loppukaneettisi nikkien käytöstä on surkuhupaisaa luettavaa ottaen huomioon, että tämänkin kirjoituksesi kirjoitit minun nikilläni! Heh heh!

    Totesin, että arvioiden mukaan Venäjä on tappanut Tsetseniassa saman verran siviilejä kymmenessä vuodessa, mitä jenkit on tappaneet Irakissa siviilejä 1,5 vuodessa. Tosin, jos otetaan huomioon Irakissa kuolleiden siviilien määrä tutkimustuloksen mukaan, jonka on tehnyt kolme arvostettua yliopistoa, on USA:n aiheuttamien uhrien määrä vuodessa kymmenkertainen siihen nähden, mitä Venäjän aiheuttamien uhrien määrä 10 vuodessa.

    Joka tapauksessa jenkit ovat tappaneet irakilaisia syyttömiä siviilejä surutta, rikkoen sekä Geneven sopimusta että kaikkia ajateltavia ihmisoikeuksia. Mitä muuta voi ajatella sotakoneistosta, joka pommittaa edetessään massiivisesti rypälepommein ja raskain asein laajoja siviilialueita kaupungissa, jossa ei enää ole sotilaskohteita lainkaan, vain muutama jalkaisin liikkuva vastarintamies kymmenien tuhansien siviilien joukossa. Sehän on kuin polttaisi asuintalon ihmisineen, koska talossa on muutama torakka. Hämmästyttävää, että joku voi olla niin julma ja sydämetön, että puolustaa tuollaisia raakuuksia, kuten sinä teet.

    Loppukaneettisi nikkien käytöstä on surkuhupaisaa, koska olet rekisteröinyt lähes samanlaisen nimimerkin, jota minä olen käyttänyt ensimmäisen kerran jo yli kolme vuotta sitten, kun sinä taas olet kopioinut sen minulta ja muutamalta muulta Hitman nimimerkin kauan sitten käyttöön ottaneelta kaiketi muutamia kuukausia sitten. Hankkisit oman nimimerkin, tosin se ei sinua tekisi sen uskottavammaksi kirjoittajaksi, koska olet paljastunut myös monella nimimerkillä kirjoittajaksi 100% varmuudella, esim. vastatessasi minulle armonlaukauskysymykseen.

    Luovan ihmisen tunnus on, että hän osaa vaihtaa kirjoituksensa aiheita ja niissä olevia sanoja ja lauserakenteita monipuolisesti.

    Miksi jauhat aina samoin sanoin noita USA-tuomioitasi, aivan kuin olisit saanut jostakin jonkun monisteen, jonka lauseita sinun pitää tankata päivästä toiseen ja sitten tilaisuuden tullen kopioida jälleen sen seitsemännen kerran näille sivuille?

    Rypälepommikuvailut ja niihin liittyvät Geneven sopimuksen muistutukset olivat aikoinaan jo Hessu-nimisen kirjoittajan bravuurinumeroita täällä.
    Oletko perinyt hänen kirjallisesta jäämistöstään tuollaisia papereita, joita sinä vuorostasi jankutat täällä vai onko mielikuvituksesi todella vain noin köyhä -vai oletko kenties se Hessu itse?

    Vedät muuten maton itsesi alta toteamalla näin:

    " ...sinä taas olet kopioinut sen(=Hitman-nikin) minulta JA MUUTAMALTA MUULTA HITMAN NIMIMERKIN KAUAN SITTEN KÄYTTÖÖN OTTANEELTA..."

    Mitä nämä muutamat muut sitten ovat, jos sinä mielestäsi olet ollut jollakin muulla palstalla Hitmanina ensimmäisenä?
    Eivätkö he ole myös sinun nikkisi ryöstäjiä, jos minä olen sellainen sinun mielestäsi aloitettuani Hitman-nikin käytön (muuten ENSIMMÄISENÄ!)tällä
    Maailman menoa- palstalla?

    Miten minä eroan noista muista Hitman-nikkiä käyttäneistä -paitsi tietenkin siinä, etten osallistu teidän kaltaistenne kuorotuomioiden huuteluun USA:lle?!

    Olen jo ennenkin vakuuttanut sinulle, etten luovu enää tästä nikistä rekisteröityäni sen tänne käytettäväksi, alkuperäiseksi Hitmaniksi...

    Äänestä

  • Joonas-1 kirjoitti:

    Olipas tuon kakkoshitmanin, joka itseään tituleeraa myös Hitman-1:ksi, kirjoitus tyhmää logiikkaa.

    Eihän kukaan aiempikaan hirmuhallitsija oo tappanu kaikkia siviilejä alusmaistaan, ei ees tsingis-kaani. Niitähän tapetaan vaan sen verran että saa pelon ilmapiirin pidettyä yllä. Tän hetken tietojen mukaan Saddamkaan ei tappanu niin paljon irakilaisia siviilejä koko valtakautenaan mitä jenkit on tappanu parissa vuodessa. Eikä kyllä irakilaiset vastustanu saddamia läheskää yhtä paljo kun jenkkejä. Siitä voi jokainen tervejärkine päätellä, että jenkihallinto/miehitys on paljo epäsuositumpi ku jopa saddamin hirmuvalta. Sitä vastustetaan enemmän ja jenkit tappaa enemmän siviilejä kun saddamin hallinto, jotta sais kansa pidettyä kurissa pelolla.

    Jos olis sen tehnyt henki pois kuten taisi yli puolella miljoonalla käydäkkin.

    Äänestä

  • Saddamia kirjoitti:

    Joonas kirjotti taas kuin olis ihan tietämätön. Kyllä kuule on paljon oikeestaan hirveesti niitä jotka on Saddamia vastustanut, noi joukkohaudathan on niitä täynnä. Ja vielä noista kuolleista, ainakin irakissa Saddam on vielä ylivoimanen ykkönen.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Luovan ihmisen tunnus on, että hän osaa vaihtaa kirjoituksensa aiheita ja niissä olevia sanoja ja lauserakenteita monipuolisesti.

    Miksi jauhat aina samoin sanoin noita USA-tuomioitasi, aivan kuin olisit saanut jostakin jonkun monisteen, jonka lauseita sinun pitää tankata päivästä toiseen ja sitten tilaisuuden tullen kopioida jälleen sen seitsemännen kerran näille sivuille?

    Rypälepommikuvailut ja niihin liittyvät Geneven sopimuksen muistutukset olivat aikoinaan jo Hessu-nimisen kirjoittajan bravuurinumeroita täällä.
    Oletko perinyt hänen kirjallisesta jäämistöstään tuollaisia papereita, joita sinä vuorostasi jankutat täällä vai onko mielikuvituksesi todella vain noin köyhä -vai oletko kenties se Hessu itse?

    Vedät muuten maton itsesi alta toteamalla näin:

    " ...sinä taas olet kopioinut sen(=Hitman-nikin) minulta JA MUUTAMALTA MUULTA HITMAN NIMIMERKIN KAUAN SITTEN KÄYTTÖÖN OTTANEELTA..."

    Mitä nämä muutamat muut sitten ovat, jos sinä mielestäsi olet ollut jollakin muulla palstalla Hitmanina ensimmäisenä?
    Eivätkö he ole myös sinun nikkisi ryöstäjiä, jos minä olen sellainen sinun mielestäsi aloitettuani Hitman-nikin käytön (muuten ENSIMMÄISENÄ!)tällä
    Maailman menoa- palstalla?

    Miten minä eroan noista muista Hitman-nikkiä käyttäneistä -paitsi tietenkin siinä, etten osallistu teidän kaltaistenne kuorotuomioiden huuteluun USA:lle?!

    Olen jo ennenkin vakuuttanut sinulle, etten luovu enää tästä nikistä rekisteröityäni sen tänne käytettäväksi, alkuperäiseksi Hitmaniksi...

    " Luovan ihmisen tunnus on, että hän osaa vaihtaa kirjoituksensa aiheita ja niissä olevia sanoja ja lauserakenteita monipuolisesti. "

    No sitten et ainakaan voi pitää itseäsi kovin luovana. Se ero meissä kuitenkin on, vaikka molemmat olemme useaan otteeseen tuoneet esiin samoja asioita, että sinä jankutat bushin esille tuomia valheita uudestaan ja uudestaan, minä tuon esille todistettuja faktoja. Mutta sehän sopii hyvin profiiliisi toisten nimimerkkien kopioijana :)

    " Rypälepommikuvailut ja niihin liittyvät Geneven sopimuksen muistutukset olivat aikoinaan jo Hessu-nimisen kirjoittajan bravuurinumeroita täällä. "

    Eivät nuo asiat ole minun eikä jonkun aiemmin kirjoitelleen Hessunkaan yksinoikeus. Hirmuhallintojen tekemistä julmuuksista muistuttaminen ja niiden esiintuominen on jokaisen morallia ja omantuonnon omaavan ihmisen velvollisuus, kun taas moraalittomien ja omatunnottomien ihmisten velvollisuus näyttää olevan huomion kiinnittäminen hirvittävistä julmuuksista kuten siviilikohteiden massiivisesta tuhoamisesta esim. rypälepommein johonkin menneeseen kirjoittajaan. Kertoo omaa raadollista kieltään kirjoittajan moraalista, kun hän yrittää vähätellä valtavaa tuhoa aiheuttavat siviilikohteiden tuhoamiset ja viedä keskustelua tuollaisista julmuuksista johonkin epärelevanttiin kirjoittajakeskusteluun.

    " Mitä nämä muutamat muut sitten ovat, jos sinä mielestäsi olet ollut jollakin muulla palstalla Hitmanina ensimmäisenä?
    Eivätkö he ole myös sinun nikkisi ryöstäjiä, jos minä olen sellainen "

    No ne muutamat muut, kaksi tai kolme ovat aloitelleet samalla Hitman -nimimerkillä kirjoittelun samoihin aikoihin. Sinä sen sijaan olet aloittanut tuon nimimerkin käytön vuosia myöhemmin ja vieläpä valehdellen, että olet muka käyttänyt Hitman nimimerkkiä vuosia, mitä et ole tehnyt millään palstalla. Osa meistä ihmisistä on sellaisia, että esiinnymme kaikkialla samalla nimellä tai nimimerkillä. Emmehän vaihda oikeatakaan nimeämme mennessämme eri paikkaan. Tiedän kyllä, että jotkut käyttävät useita nimiä tilanteen mukaan, mutta se liittyy yleensä hämäräpuuhiin. Minä taas seison aina ja kaikkialla tämän saman ja ainoan Hitman -nimimerkkini takana enkä vaihtele sitä esim. sen vuoksi, että entiset kirjoitukset eivät enää kestäisi päivänvaloa, kuten eräillä näyttää olevan tapana. Jos sinulla olisi selkärankaa ja puhtaat jauhot pussissa, kirjoittelisit edelleen ja jatkossakin samalla nimimerkillä, jolla olet kirjoitellut ennen vuotta 2004 vuosien ajan, olipa se nimimerkki kuinka "hankala" tahansa. Tuo hankaluus juttu on vain meriselitys, todellisuudessa haluat peitellä menneisyytesi kirjoituksia.

    " Olen jo ennenkin vakuuttanut sinulle, etten luovu enää tästä nikistä rekisteröityäni sen tänne käytettäväksi, alkuperäiseksi Hitmaniksi..."

    En minä sitä ole vaatinutkaan. Mutta höpinät alkuperäisestä hitmanista ovat naurettavia, koska muita paljon alkuperäisempiä Hitmaneita on monta ja koska sinulla on varastossa nimimerkkejä, joilla olet kirjoitellut vuosia aiemmin tänne ja joita käyttäisit, jos sinulla ei olisi mitään peiteltävää ja hävettävää.

    Äänestä

  • Saddamia kirjoitti:

    Jos olis sen tehnyt henki pois kuten taisi yli puolella miljoonalla käydäkkin.

    Onhan henki pois niiltäkin, jotka vastustaa nykyistä miehittäjää. Silti noita vastusajia on paljo enempi kuin saddamin vastustajia.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Luovan ihmisen tunnus on, että hän osaa vaihtaa kirjoituksensa aiheita ja niissä olevia sanoja ja lauserakenteita monipuolisesti.

    Miksi jauhat aina samoin sanoin noita USA-tuomioitasi, aivan kuin olisit saanut jostakin jonkun monisteen, jonka lauseita sinun pitää tankata päivästä toiseen ja sitten tilaisuuden tullen kopioida jälleen sen seitsemännen kerran näille sivuille?

    Rypälepommikuvailut ja niihin liittyvät Geneven sopimuksen muistutukset olivat aikoinaan jo Hessu-nimisen kirjoittajan bravuurinumeroita täällä.
    Oletko perinyt hänen kirjallisesta jäämistöstään tuollaisia papereita, joita sinä vuorostasi jankutat täällä vai onko mielikuvituksesi todella vain noin köyhä -vai oletko kenties se Hessu itse?

    Vedät muuten maton itsesi alta toteamalla näin:

    " ...sinä taas olet kopioinut sen(=Hitman-nikin) minulta JA MUUTAMALTA MUULTA HITMAN NIMIMERKIN KAUAN SITTEN KÄYTTÖÖN OTTANEELTA..."

    Mitä nämä muutamat muut sitten ovat, jos sinä mielestäsi olet ollut jollakin muulla palstalla Hitmanina ensimmäisenä?
    Eivätkö he ole myös sinun nikkisi ryöstäjiä, jos minä olen sellainen sinun mielestäsi aloitettuani Hitman-nikin käytön (muuten ENSIMMÄISENÄ!)tällä
    Maailman menoa- palstalla?

    Miten minä eroan noista muista Hitman-nikkiä käyttäneistä -paitsi tietenkin siinä, etten osallistu teidän kaltaistenne kuorotuomioiden huuteluun USA:lle?!

    Olen jo ennenkin vakuuttanut sinulle, etten luovu enää tästä nikistä rekisteröityäni sen tänne käytettäväksi, alkuperäiseksi Hitmaniksi...

    Katsokaapas alla oleva viesti ja kaksi seuraavaa siitä;

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=5000000 00000002&conference=664&posting=22000000005729579

    Hitman-1 mokasi, jälleen kerran paljastaen olevansa Huvittunut-1!

    Äänestä

  • toisaalla kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000005729579

    Hitman-1 mokasi, jälleen kerran paljastaen olevansa Huvittunut-1!

    Äänestä

Helsingin Sanomat 26.11.2004 sivu A5
Irakista tulee uuden demokraattisen Lähi-idän ensimmäinen peruskivi, kirjoittaa Amir Poursadigh

Professori Larry Diamond esitti yhteenvedon havainnoistaan sodanjälkeisessä Irakissa artikkelissa "Mikä meni pieleen Irakissa?" (Foreign Affairs, syys-lokakuu 2004). Siinä liittouman väliaikaisen hallinnon asiantuntijana keväällä toiminut professori arvosteli presidentti George W. Bushin hallitusta sen haluttomuudesta sitoutua toimiin, jolla varmistettaisiin Irakin demokraattinen tulevaisuus. Kritiikin kohteena oli myös hallituksen haluttomuus kuunnella niitä ihmisiä, joita se pyrkii vapauttamaan. Diamondin rakentava kritiikki johti tuhoisaan arvosteluryöpytykseen, jonka takana olivat Yhdysvaltain johdolla tapahtuneen Irakin vapauttamisen vastustajat. He väittivät, että Irakin sota oli pelkkä "epäonninen imperialistinen aggressio".

Tarkoitukseni ei ole opettaa Diamondia hänen omalla alallaan. En kerro hänelle, mitä hänen pitäisi tehdä, vaan selvitän sen, mitä hän tekee hyvin. "Antakaa arvostelijoiden vierailla Irakissa ja keskustella demokratiaa, kehitystä ja ihmisoikeuksia rakentavien irakilaisten kanssa", Diamond oikeaan osuneesti kirjoittaa. "Antakaa heidän puhua Baath-puolueen jatkuvan ja nöyryyttävän pelon alla eläneiden perheiden kanssa. Antakaa heidän käydä jossain niistä noin kolmestasadasta joukkohaudasta, jonne Saddamin hallinnon sadattuhannet vastutajat raukkamaisesti teurastettiin. Sitten he saavat selville kuka oli paholainen."

Tämän johdannon jälkeen pääsemme itse asiaan. Mitä Irakissa on tehty oikein? Todellinen piru eli Saddam Hussein on poissa pelistä. On muistettava, että Saddam Hussein oli vaarallisempi ja tuhoisampi kuin yksikään joukkotuhoase. Hän oli aikapommi, joka täytyi purkaa, ja hänet olisi pitänyt syöstä vallasta jo aikoja sitten. Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten ansiosta Saddam kirjoittaa runoja ilmastoidussa sellissä ja popsii amerikkalaisia teeleipiä ja keksejä, joista hän kuulemma pitää kovasti. Saddam saattaa jopa saada runonsa julkaistuksi, mikä olisi uskomatonta ja huvittavaa, mutta hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia palata takaisin entiseen ammattiinsa "Bagdadin teurastajaksi".

Eikä tässä kaikki, Irakista kuullaan paljon enemmän hyviä uutisia. Mutta valitettavasti post-modernissa mediakulttuurissamme hyvät uutiset eivät ole uutisia, kun taas huonot uutiset lyövät itsensä läpi: "Huonot uutiset ovat hyviä uutisia." Viime viikolla Bagdadissa käynnistettiin jättiläismäinen generaattori tyydyttämään yli 275 000 irakilaiskodin sähköntarpeen. Se nostaan maan kokonaistuotannon lähes 5300 megawattiin eli sotaa edeltävää 4400 megawattia huomattavasti korkeammalle. Tärkeimmät viestimet eivät tietenkään maininneet siitä mitään, vaikka se oli irakilaisille rohkaiseva uutinen. Päivä toisensa jälkeen avataan uusia teollisuudenaloja, tehtaita, hotelleja ja kauppoja. Irakiin on syntynyt yli puoli miljoonaa uutta työpaikkaa. Talojen ja maan hinnat ovat nousseet Irakin vapauttamisen jälkeen noin 200%. Jos Irak olisi sekasorron ja yhtämittaisen laittomuuden kourissa, on vaikea kuvitella irakilaisten hairahtuvan niin suureen ja pitkäaikaiseen virheeseen, että sijoittaisivat elämänsä säästöt taloihin, jotka maksavat tuplasti sen, mitä ennen sotaa. Toinen tärkeä irakilainen menestystarina oli se, että irakilaiset tuhosivat shiiakapinallispappi Moqtada al Sadrin johtaman Mahdi-armeijan, joka uhkasi rauhanomaisen ja demokraattisen Irakin kehitystä. Kapinallisten ja terroristien joukot eivät nekään ole enää suuri ongelma. Falluja vallattiin lopulta melko nopeasti.

Mikä tärkeämpää, vaikka tavanomainen viisaus povasi sisällissotaa etnisten tai uskonnollisten ryhmien välillä, irakilaisten selvä enemmistö on pysynyt uskollisena ja demokratialle ja valinnut poliittisen sovittelun ja suvaitsevaisuuden tien. Yksi vainoharhainen kuvitelma on syytä romuttaa. Terroristit eivät pysty mestausvideoilla ja itsemurhapommituksilla kukistamaan länttä ja demokraattista Irakia. Ei, terroristit eivät voi voittaa hyvinkin elintärkeässä maassa, jonka hallinta antaisi heille pääsyn maailman energiavaroihin. Olen jopa valmis väittämään, että Irakista tulee uuden demokraattisen Lähi-Idän ensimmäinen peruskivi.

Amir Poursadigh
Kirjoittaja on iranilaissyntyinen poliittisen sosiologian tutkija Tampereen yliopistossa.

Äänestä
  • $$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$

    " Viime viikolla Bagdadissa käynnistettiin jättiläismäinen generaattori tyydyttämään yli 275 000 irakilaiskodin sähköntarpeen. Se nostaan maan kokonaistuotannon lähes 5300 megawattiin eli sotaa edeltävää 4400 megawattia huomattavasti korkeammalle."

    Kun maa on pommitettu kivikaudelle ydinvoimalat mukaanlukien ja pidetty kauppasaarrossa 10 vuotta on helppo ruveta jeesustelemaan kuinka paljon hyvää saadaan aikaiseksi MYYMÄLLÄ irakilaisille välttämättömiä palveluita.

    " Talojen ja maan hinnat ovat nousseet Irakin vapauttamisen jälkeen noin 200%. Jos Irak olisi sekasorron ja yhtämittaisen laittomuuden kourissa, on vaikea kuvitella irakilaisten hairahtuvan niin suureen ja pitkäaikaiseen virheeseen, että sijoittaisivat elämänsä säästöt taloihin, jotka maksavat tuplasti sen, mitä ennen sotaa."

    Ai? Onko niillä muka vaihtoehtoa??

    $$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$

    Äänestä

  • Hintojen nousu voi johtua myös järjettömästä inflaatiosta ja myytävän vähenemisestä sen massiivisen tuhoamisen seurauksena.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hitman kirjoitti:

Operaatio "Irakin ryöstöretki" kusee jenkeillä pahasti. Tämän päivän Ilta-Sanomissa oli artikkeli amerikkalaisten sotilaiden haastattelun ja viimeisimpien uutisointien pohjalta.

Irakin ryöstörekti näyttää epäonnistuneen ja nimenomaan sen vuoksi, että kyseessä on vain ja ainoastaan maan luonnonvarojen ryöstämiseksi ja lähi-idän alueiden valtaamiseen tähtäävä operaatio.

Sotilaita pyrkii pakolaisiksi Kanadaan, ei sen vuoksi, että he pelkäisivät sotaa tai sotimista, vaan sen vuoksi, että he ovat tajunneet sodan rikollisuuden sekä rikolliset menetelmät.

Sotilaat kertovat, että esimiehet ovat käskeneet, pakottaneet ja painostaneet heitä tappamaan siviilejä. Esimiehet ovat kertoneet päivän olleen hyvä, jos on tapettu runsaasti siviilejä.

Sotilaat kertovat, että materiaalit alkavat käydä vähiin, he joutuvat suojaamaan ajoneuvojaan metalliromulla ja romulasilla. Palkkojen maksu on viivästynyt ja omaiset kotimaassa joutuvat maksuvaikeuksiin...

Vertaukset Vietnamiin kasvavat, kuten palstan viisaat kirjoittajat lienevätkin ennustaneet jo aikoja sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu