Oli näköjään tuo alkuperäinen ketju tullut laskurinsa päähän, joten lätkin tänne.
Tämä ei varsinaisesti kosketa feminismiä, joten Serihvi on hyvä vaan. :)
Eli liittyen Leffen tähäan ansiokkaaseen kommenttiin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000005723176
"
Ja maata puolustetaan siis ase kädessä?
"
No tuota millä ajattelit käydä hyökkääjää vastaan. Pipo päässä ja 'eleköö kiusakko ja hamppu vapaaksi' banderollia heiluttaen?
"
Eikö siviilipalvelus mies nyt sitten yhtäkkiä voikaan olla isänmaallinen?
"
No ei oikein.
"
Jokainen siviilipalvelusmies jonka minä tunnen kunnioittaa vanhempia ihmisiä ja ETENKIN muiden ihmisten mielipiteitä.
"
Juu, etenkin vihollisen mielipidettä. Siinä vaiheessa kun tilanne on ajautunut aseelisen konfliktin tasolle, on aika turha mennä vastapuolelle sanomaan, että 'kyllä minä ymmärrän', haluatko keskustella.
"
Samaa ei voi sanoa sinusta.
"
No, minulle on lapsena opetettu ketään, ei edes vanhempiaan tarvitse kunnioittaa. Jokaisen pitää kunnioitus ansaita.
"
Väitöksesi saattaa osua oikeaan, sillä edelleen suuri osa 17-18 vuotiaista suomalaisista nuorista ei yksinkertaisesti ole ehtinyt ajatella asioita kovin pitkälle. Tottakai suuri osa heistä käy armeijan, johan se koulussa jo opetetaan, että ensin koulu, sitten armeijaan ja sitten töihin - kunnon kansalainen.
"
Jahah, ja mitä vikaa on jos haluaa olla kunnon kansalainen?
"
Yhä edelleen on myös työmarkkinoilla vallalla ajatus, että armeijan käynyt on jotenkin pätevämpi, ahkerampi ja älykkäämpi.
"
Eivätkä taida olla ihan väärässäkään.
"
Tiedän myös ihmisiä, jotka kävivät armeijan jotta pääsisivät paremmin työelämään mukaan.
"
Eräs motiivi sekin, tosin huono. Sellaisten olisi parempi jäädä 'käpykaartiin'.
"
Ei maata puolusteta pelkästään olemalla osa harmaata massaa, sitä puolustetaan myös puolustamalla omia ajatuksia. Eikös ajattelunvapaus ole yksi oikeuksistamme?
"
Niinpä, oikein tarpeeksi kun ajattelet saatat huomata, että se ajattelun vapaus on kuitenkin ihan puolustamisen arvoinen asia.
Tämä keskustelu jota Suomessa nykyään käydään armeijan tarpeellisuudesta ja puolustuskyvystä ja liittoutumattomuudesta, muistuttaa pelottavalla tavalla sitä keskustelua jota maassamme käytiin -30 luvulla. Eihän meitä mikään uhkaa eihän...

Vastaukset 9
Vanhimmat
Näkyy se alkoholi vaikuttavan testeronia nostavasti, etenkin kun törmää jonkun läpiääliön® viestiin.
Kyllä sen huomaa kuinka ihminen muuttuu "läpiääliöksi" kun saa vähän viinaa.
Turha sinun kanssasi lienee tapella koko asiasta, olethan itse hyvin suvaitsematon ja sotaa lietsova ihminen.
Olen päättänyt suorittaa kertausharjoitukseni siviilipalveluksena, koska koen, ettei armeijassa opi juuri mitään isänmaallista. Kyllä se ase pysyy kädessä jopa sinunlaisella "isänmaallisella".
Niinpä, rautaa rajalle, aivot narikkaan ja sitä rataa. Haluaisin nähdä minkälainen inisijä nimimerkkisi takana todella on... En muuten usko, että seuraavaa sotaa (jos sellainen on tulossa) ehditään käymään aseet kädessä.
Keskustelen mielelläni aiheesta lisää, sikäli mikäli kuin sinussa on miestä/naista siihen.
Keskustelen toki asiasta ihan mielelläni.
Se on jänna kuinka olet valmis tuomitsemaan toisen 'suvaitsemattomaksi ja sotaa lietsovaksi'.
"
Kyllä se ase pysyy kädessä jopa sinunlaisella "isänmaallisella".
"
Niinpä, kyllähän se pysyy. Parempi ehkä onkin, että kaltaiseni pitävät huolta niistä aseista. Kaltaisesi saattaisi ampua itseään vaikka kieleen, toki kärkevään sellaiseen.
"
En muuten usko, että seuraavaa sotaa (jos sellainen on tulossa) ehditään käymään aseet kädessä.
"
Seuraava sota (toivottavasti sellaista ei käydä) tullaan käymään aseet kädessä. Ns. teknisen sodankäynnin rajat ovat tulleet vastaan. Ellei vastapuoli käytä ydinasetta tai vastaavaa, niin vanha kunnon sissisota on käypä vaihtoehto.
Mutta, jos haluat jatkaa, niin mailiosoni löytyy 'galleria' sivulta.
Heh, muuten:
"
Haluaisin nähdä minkälainen inisijä nimimerkkisi takana todella on...
"
Olen aivan valmis toki tapaamaan teidät ihan 'livenäkin'. Otetaan vaikka oluset ja kattellaan. :)
Sullahan on strategiat valmiina! Ei muuta kuin sotaan vain, vielä pitäisi löytää uhri. Mutta kyllä sinä aina uhrin löydät, olet sentään armeijan käynyt nuori.
Ei taida olla minusta jatkajaksi, taidan olla ihan liian vakava sinunlaiselle. En jaksa innostua enempää provoilustasi.
Olen edelleen valmis tuomitsemaan sinut suvaitsemattomaksi ja sotaa lietsovaksi. Jos et sitä itse ymmärrä, kysy joltain kaveriltasi. Hyväksyn sen, pakkohan minun on.
Hauskaa illan jatkoa, älä juo liikaa ;D
"
Olen edelleen valmis tuomitsemaan sinut suvaitsemattomaksi ja sotaa lietsovaksi. Jos et sitä itse ymmärrä, kysy joltain kaveriltasi. Hyväksyn sen, pakkohan minun on.
"
Ahaa, koska olen käynyt armeijan ja vieläpä isänmaallinen olen siis suvaitsematon ja sotaa lietsova? OK.
"
Hauskaa illan jatkoa, älä juo liikaa ;D
"
Ilta on, osaltaan ansiostasi, ihan hauska. Liikaa juominen, mitn se on mahdolista?
"
Yhä edelleen on myös työmarkkinoilla vallalla ajatus, että armeijan käynyt on jotenkin pätevämpi, ahkerampi ja älykkäämpi.
"
Eivätkä taida olla ihan väärässäkään.
Tiedätkö miksi? Asiat eivät muutenkaan mene kuten faktat ehdottavat, vaan kuten yleisön mielipide sanoo. On se sitten väärin tai ei.
Sinulla ei juuri taida olla kovin selviä mielipiteitä tähän aikaan perjantaista? Mutta mikäli yhtään järkevää kommenttia saat aikaiseksi, olen kiinnostunut kuulemaan.
Ymmärrän kyllä että viina saa sinut "isänmaalliseksi", niin se viina saa monet muutkin aina viikonlopun tultua. En tiedä muuten tiesitkö itse, mutta itse Ehnroot sanoi aikoinaan, että myös siviilipalvelusmies on rohkea ja tarvitsee rohkeutta.
Mitä lie tarkoitti?
Vastaile hyvä mies vain viestiin kerrallaan. :D
"
Ymmärrän kyllä että viina saa sinut "isänmaalliseksi",
"
Heh, lienen sitten aina kännissä kun olen ihan selvinpäinkin melkosta 'isänmaallinen'.
Jännä muuten miten termistä 'isänmaallinen' saadaankin negatiivinen...
Olet siis selvinpäinkin suvaitsematon ja sotaa lietsova?
Olen selvinpäinkin isänmaallinen ja valmis puolustamaan maatani.