Hyssyttelystä asiaan - Suomi on paska maa!

Olisi korkea aika tunnustaa tosiasiat. Globalisaatio ei tehnyt Suomesta yhtään sen parempaa, fiksumpaa, sivistyneempää ja iloisempaa maata. Pikemminkin nykyajan Suomi on teennäinen kokoelma sieluttomuutta, metsäläisyyttä, typeryyttä, junttiutta, aloitekyvyttömyyttä. Suomi näyttäisi olevan Euroopan viimeisiä brezneviläisiä valtioita joissa nostaa päätänsä myös rotuhuuhaa kun kulttuurimaat kuten Britannia, Ranska, Hollanti ja Saksa ovat pääsemässä siitä jo eroon ja ovat vääjäämättä siirtyvän kohti etnisesti moniarvoisempaa yhteiskuntaa ilman että ne olisivat jotenkin muka romahtamassa vaikka Suomen rotuhysteerikot näin jatkuvasti väittävät. Suomi on takapajuinen ja henkisesti pysähdystilassa oleva sosialidemokraattinen ulkomuseo. Täällä ei ole asiat hyvin. Lisäksi Suomen väestön muuta Eurooppaa sisäsiittoisempi koostumus tekee maasta jopa jossainmäärin itsetuhoisen ja vaarallisen. Suomen on avauduttava ja lopetettava tämä impivaaralaisuuteen tarrautuminen.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomen pitää julkaista tuo luettelosi kaikissa mahdollisissa medioissa ulkomailla ja myös pakolaisleireillä. Ettei tänne vaan eksy vääränlaista porukkaa.

Äänestä

Alustajan kannattaa muuttaa pois Suomesta välittömästi. Tilalle ottaisin dynaamisia yrittäjiä ja keksijöitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lopullinen-totuus kirjoitti:

Olisi korkea aika tunnustaa tosiasiat. Globalisaatio ei tehnyt Suomesta yhtään sen parempaa, fiksumpaa, sivistyneempää ja iloisempaa maata. Pikemminkin nykyajan Suomi on teennäinen kokoelma sieluttomuutta, metsäläisyyttä, typeryyttä, junttiutta, aloitekyvyttömyyttä. Suomi näyttäisi olevan Euroopan viimeisiä brezneviläisiä valtioita joissa nostaa päätänsä myös rotuhuuhaa kun kulttuurimaat kuten Britannia, Ranska, Hollanti ja Saksa ovat pääsemässä siitä jo eroon ja ovat vääjäämättä siirtyvän kohti etnisesti moniarvoisempaa yhteiskuntaa ilman että ne olisivat jotenkin muka romahtamassa vaikka Suomen rotuhysteerikot näin jatkuvasti väittävät. Suomi on takapajuinen ja henkisesti pysähdystilassa oleva sosialidemokraattinen ulkomuseo. Täällä ei ole asiat hyvin. Lisäksi Suomen väestön muuta Eurooppaa sisäsiittoisempi koostumus tekee maasta jopa jossainmäärin itsetuhoisen ja vaarallisen. Suomen on avauduttava ja lopetettava tämä impivaaralaisuuteen tarrautuminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu