Pahuuden huipentuma?

ISIS tuntuu tuhoavan vähän kaikkea. He ovat jo tehneet kaiken kuviteltavissa olleen pahan, heitelleet ihmisiä katoilta, haudanneet ja polttaneet elävältä, sortaneet naisia, vihanneet homoja, mutta eivät ilmeisesti kuitenkaan vammaisia.

Iltapäivälehtien mielestä kauheinta on teon peruuttamattomuus. Niinpä on vähintäänkin loogista odottaa, että ISIS tulee iskemään British Museumiin tuhoten kaikki dinosaurusten luurangot. Sen jälkeen kun kaikki fosiillit on kaikkialla maailmassa tuhottu, voidaankin evoluutioteoria hylätä todistamattomana aivan huoletta.

Eikö tämä skenaario lainkaan pelota evolutionisteja?
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kaikki maailman fossiilit eivät sijaitse museoissa. Evoluutioteoria ei nojaa vain fossiileihin. Evoluutio on jo havaittu todeksi, eikä sen todisteiden sabotoiminen muuta tosiasioita miksikään. ISIS on huolenaihe yleisesti, mutta "evolutionisteilla" tuskin on asian suhteen sen kummempaa hätää kuin muillakaan. Eiköhän tuo rölli ole nyt brunssitettu.

Äänestä

Ilman krisinuskoa ei olisi ISIStäkään.

Äänestä
  • Koraanihan on vain Raamatun uudempi versio.

    Tyhmä kreatonisti ei tietenkään sellaista tajua, kun ne kaikki koulut kesken jäi.

    Äänestä

Evolutionisteja? Ei fossiileja tarvita todisteeksi, kreationistit elävät harhakäsityksessä.

Mitä Daeshiin tulee, olen ollut sitä mieltä että se pitää tuhota jo pitkään. Syy miksi operaatio heitä vastaan junnaa on se, että Daeshin tuhoaminen vahvistaisi huomattavasti Irania ja sen liittolaista Irakia.

Äänestä

Minä kuvittelin, että pahuuden huipentuma on Indoneesian ja Malesian hallitus ja Austraalia tulee kolmantena. Tappavat viattomia pakolaisia nälkään merellä.

Äänestä

Ääriajattelu, oli kyse uskonnosta tai mistä tahansa, ei koskaan ole hyvä asia oikein millään mittarilla.

Evoluutio ei tarvitse luurankoja ollakseen olemassa.

Äänestä

Siksi onkin hyvä, että osa onkin kipsikopioita kaikenmaailman Hurr Durr ISISten ja muiden vastaavien varalta.

Äänestä

Tässä asiassa pitää vain muistuttaa että ISISksen sotilaat ovat kreationisteja ja tukevat niitä samoja maan luomistarinaa kuin kristityt kreationistitkin.

Koraanin luomistarina on sama kuin Genesis.

Äänestä

ISIS on vain kalpea aavistus siitä mitä kristityt ovat aikojen saatossa keksineet...

Äänestä

Kun kristityt paskiaiset valloittivat Meksikon, tuhosivat he Inka-temppeleistä kaikki fallos-symbolit koska ko paskasakin mielestä ne olivat säädyttömiä.

Äänestä
  • Mitä ihmettä? Oliko Meksikossa inkojakin? Luulin, että siellä oli atsteekkeja ja että inkat olisivat asuneet etelämpänä.

    Äänestä

Mitä, eikö se olekaan Suomen uusi hallitus?

Äänestä

"Sen jälkeen kun kaikki fosiillit on kaikkialla maailmassa tuhottu, voidaankin evoluutioteoria hylätä todistamattomana aivan huoletta."

Niin ja samalla tavalla henkilö voidaan vapautta syyttömän, kun tämän rikoksesta on dna- todisteet, videokamerakuvaa, mutta henkilö itse kieltää syyllisyytensä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tämäkö_olisi kirjoitti:

ISIS tuntuu tuhoavan vähän kaikkea. He ovat jo tehneet kaiken kuviteltavissa olleen pahan, heitelleet ihmisiä katoilta, haudanneet ja polttaneet elävältä, sortaneet naisia, vihanneet homoja, mutta eivät ilmeisesti kuitenkaan vammaisia.

Iltapäivälehtien mielestä kauheinta on teon peruuttamattomuus. Niinpä on vähintäänkin loogista odottaa, että ISIS tulee iskemään British Museumiin tuhoten kaikki dinosaurusten luurangot. Sen jälkeen kun kaikki fosiillit on kaikkialla maailmassa tuhottu, voidaankin evoluutioteoria hylätä todistamattomana aivan huoletta.

Eikö tämä skenaario lainkaan pelota evolutionisteja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu