Syvän sininen valopallo - mikä se oli?

Melkeinagnostikko

Hei kaikki!

Alkuun voin kertoa, että en kuulu edes kirkkoon enkä ole koskaan ollut mielestäni uskonnollinen enkä taikauskoinen enkä harrastanut meditaatiota.

Oli eilen hieronnassa toispuoleisen niskakivun vuoksi. Jostain syystä hieroja ei halunnut lopettaa, vaan hieroi minua yli kaksi tuntia. Silloin se tapahtui. Ensin koin hyvin voimakkaasti (ensimmäistä kertaa elämässäni), että sieluni tai mieleni tai mikä se sitten onkaan, on ehjänä pienenä kuin pallona kehoni sisällä, tarkalleen ottaen pääni sisällä ehkä kulmakarvojen tai silmien korkeudella aivan kehon keskiviivan kohdalla muutaman sentin otsalohkon sisäpuolella.

Tämän jälkeen samalle korkeudelle ehkä viisi tai kymmenen senttiä kasvojeni eteen ilmestyi syvän sininen valopallo. Se oli nopealiikkeinen eikä pysynyt keskiviivassa. Se tuntui jotenkin levottomalta ja maskuliiniselta.

Mikä ihme se oli? Oliko se jokin sielu vai energia vai enkeli vai mikä?

21

2291

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Harhakuva-

      Harhakuva

    • kiintoisaa

      Kannattaisi kysyä lääkäriltä,varmastikin fysiologinen reaktio pitkäkestoiseen hierontaan. Tai sitten hieronta herkisti sinut vastaanottavaiseksi rentouden tähden. Käy uudelleen josko sama toistuisi?

    • citizenfromspace

      Näit vain otsachakrasi. Näitä on muitakin chakroja, jos keskittyy kehon eri paikkoihin. Kullakin chakralla ioma väri, otsachakralla sininen väri.

    • citizenfromspace

      Kerron yhden tapauksen minkä tuttavani näki minussa. Tuttavani näki sinisen valopallon pääni vieressä. Ihmetteli mikä se on. Selitin hänelle, että se on osa energiakehoani. Tuo kohta loistaa kirkkaammin kuin muut paikat, syvän sinisenä.

      Toisen kerran demonstroin yhdelle toiselle tutulleni keltaista haloa pääni ympärillä, kun hänkin aistii jonkin verran. Muutin siis aurani keltaiseksi pään ympärillä ja tuttuni näki pääni ympärillä ns. pyhimyskehän. Se on ihan tavallista silloin kun on iloinen, kaikilla on tuollainen "pyhimyskehä". Tarkoittaa iloa energiakentässä.

      Samalla tuli selitettyä ikonien kehät pään päällä. Ne ovat jäänne siltä ajalta, kun ihmiset näkivät energiakenttiä. Ikonimaalarit maalaa tuollaisia energiakenttiä vanhasta tottumuksesta, mutta eivät ehkä tiedä tuon kultaisen halon taustaa.

      • kristalli-

        Mielenterveys ongelmia teillä on.


      • Anonyymi

        Mielenkiintoinen selostus. Ikonit kuvaavat todellakin energiakenttiä pään ympärillä.


    • amis

      Hienoa! Niinku toi sano niin se on aura mitä näit.

      • Kaalimaa-----

        Näin auran pellolla ja se oli punainen ja traktorin perässä.


    • Skep_Muukkonen

      Sairastan pahaa migreeniä. Näen itsekin valopalloja, valoräiskäleitä, salamoita, sahalaitoja, eriväirisiä valopisteitä jne. Ne on täysin luonnollisia fysiologisia ilmiöitä.

    • 2821

      Pallosalama?

    • jamitus

      soli semmonen chakra juttu =)

    • Anonyymi

      Hei! Täällä on ilmeisesti tietoa minua ihmetyttävään asiaan. Pari vuotta sitten katselin ikkunasta ulos. Oli kesä, pilvipouta, harvaan asuttu alue. N. 30 metrin päässä oli koivu, jonka juurella kasvoi heiniä. Siinä koivun tyvessä niiden heinien yläpuolella lenteli pieni valopallo. Koko ja lentotyyli muistutti mehiläistä mutta en ole koskaan nähnyt sellaista valaistuna. Koska oli valoisaa mutta aurinko ei paistanut, väitän ettei se mikään heijaste ollut. Huhuilin siippani paikalle ja kysyin pelkästään "näetkö saman kuin minä,". Oletettavasti näki kun oli hämmästyneen näköinen ja lähti katsomaan lähempää. Kun ovi kävi, valopallo katosi.

    • Anonyymi

      syvän sininen valopallo". . riippuu ihan sieni lajikkeesta.

      • Anonyymi

        Minun tapauksessani ei ollut syvän sininen vaan ikäänkuin taskulampun polttimo tai pieni ledlamppu lentelisi kuten mehiläinen etsiessään kukkia. Siis vähän siksakmaisesti oikealle vasemmalle ylös alas sekalaisessa järjestyksessä. Ja sieniä ei oltu syöty eikä meillä kyseiseen asiaan vaikuttavia lääkityksiäkään ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun tapauksessani ei ollut syvän sininen vaan ikäänkuin taskulampun polttimo tai pieni ledlamppu lentelisi kuten mehiläinen etsiessään kukkia. Siis vähän siksakmaisesti oikealle vasemmalle ylös alas sekalaisessa järjestyksessä. Ja sieniä ei oltu syöty eikä meillä kyseiseen asiaan vaikuttavia lääkityksiäkään ole.

        Sininen edustaa sielunenergiaa meidän tasollamme. Näit jonkun lentelevän sielun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sininen edustaa sielunenergiaa meidän tasollamme. Näit jonkun lentelevän sielun.

        Oisko ollu amman kaksoispersliekki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sininen edustaa sielunenergiaa meidän tasollamme. Näit jonkun lentelevän sielun.

        Uudelleen: aloittaja kertoo sinisestä, minä kerron valopallosta. Kuten useimmat taskulamput, määritetäänkö hieman kellertäväksi vai valkoiseksi.


    • Anonyymi

      Saat vastauksia tästä linkistä:
      https://youtu.be/aawQgJvDAqo

      Tiesitkä, että myös Raamattu puhuu yliluonnollisista valoilmiöistä?
      Hesekiel.

    • Anonyymi

      Eriväriset valopallot kuuluvat luonnon salattuihin energioihin.

    • Anonyymi

      Saattoi olla amma joka lensi kaksoispersliekin avulla.

      • Anonyymi

        Niinpä varmaankim sen täytyi olla koska meitä kaksi aikuista näimme saman ilmiön, emme kumpikaan ole nähneet aiemmin eikä myöhemmin samanlaista. Mikäpä muu se olisi voinut olla. ;)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1510
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      88
      708
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      578
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      516
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      508
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      490
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe