Paini

Onkohan muita,jotka haluavat aina välillä
painia vaikka onkin selvinpäin?
Mulla on välillä tarve kokeilla urosten
mittelöä. Monet seuraa painia, onkohan
niin, että monet heistä haluaisivat
itsekin joskus kamppailla mutta eivät kehtaa
kenenkään kanssa,joko peläten häviöö tai
eivät uskalla kysyä keneltäkään.Juovuksissa
kyllä moni haluaa kokeilla voimiaan.
Vähän sama kuin ollaan tuppisuuna eikä puhuta
asioista kuin humalassa.
Väkivallasta en pidä yhtään,suorastaan inhoan.
Miten on, olenko ainut?
3197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Et ole yksin,jokunen vuosi taaksepäin,yks
kaveri haastoi minut painiin, lähes tuntematon
tyyppi mulle. Selvinpäin molemmat,kertoi mulle
ennenkin haastaneensa painiin. Juttelimme
vähän ja ymmärsin hänen pitävän painista.
Ymmärsin jonkinlaisesta kamppailutarpeesta
siinä olevan kysymys. Mikäs siinä, maailmassa
harrastetaan lähes kaikennäköistä. Paini ei
varmasti ole huonommasta päästä.
Ennen nykyistä harrastus-ja viihdetulvaa,
oli aika paljon kamppailu,voimailukisailuja
iltaisin pirtissä. Huomasin kun luin joskus
vanhaa kirjaa, jossa kerrottiin leikeistä
ja kisailuista ennen vanhaa.
P.S. Lopulta suostuin painimatsiin,kunto
oli kovilla, mutta jätti hyvän fiiliksen,
niinkuin yleensä kuntoilu tai jokin muu
tekeminen.

Äänestä
  • Homojen juttuja tuollainen, että tekee mieli toista miestä halailla.

    Äänestä

  • hetero vielä kirjoitti:

    Homojen juttuja tuollainen, että tekee mieli toista miestä halailla.

    Ateenan olympialaisten painia katsella eipä
    tullut mieleen, että katselin tuollaista
    määrää homoja. Että Yli-Hannukselankin,oletko
    nyt aivan varma asiasta?
    P.S. Jossain päin maailmaa saa miehiltä
    pusujakin poskelle, jopa toinen mies.
    Voi kauheeta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karelin kirjoitti:

Onkohan muita,jotka haluavat aina välillä
painia vaikka onkin selvinpäin?
Mulla on välillä tarve kokeilla urosten
mittelöä. Monet seuraa painia, onkohan
niin, että monet heistä haluaisivat
itsekin joskus kamppailla mutta eivät kehtaa
kenenkään kanssa,joko peläten häviöö tai
eivät uskalla kysyä keneltäkään.Juovuksissa
kyllä moni haluaa kokeilla voimiaan.
Vähän sama kuin ollaan tuppisuuna eikä puhuta
asioista kuin humalassa.
Väkivallasta en pidä yhtään,suorastaan inhoan.
Miten on, olenko ainut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu