Piirtelen kolmiota naisen silmilläni katsellessani sinua kasvoihin.
Oletko huomannut?
Tosin on aikaa viime kerrasta.
Oletko huomannut?
Tosin on aikaa viime kerrasta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kuule aloittaja, ihmisten silmänliikkeistä on tehty tutkimusta. Silmien liikkeet jotakin katsellessa saadaan rekisteröityä kuvaan, ja niistä nähdään, että kaikkien (normaalien, joillakin aivovammoja saaneilla on poikkeuksia) ihmisten silmät liikkuu noilla akseleilla, kun he ovat toisen ihmisen kanssa juttusilla. Eli tuo on ihan normaalia, ei mitenkään poikkeavaa ja erottuvaa :D
Joskus äärimmäisen ujo tai jostain syystä nolo saattaa vältellä katsetta.
Ai minuutinkin ajan? Ollessa hiljaa? Ei. Niin ei tee kuin rakastunut ja teen sen hitaasti, mutta varmasti silmät kiiluen, kipinöiden. Mukavaa perjantaita sinulle realistinen tärkeilijä.
Lisään, itsestään epävarma ja valehteleva ihminen ei katso silmiiin pitkään. Ihminen, joka uskoo huhuihin, ei katso silmiin. Ihminen, jolla on taipumus puhua selän takana, ei katso juurikaan pitkään silmiin.
Ujous on negatiivinen ominaisuus ihmisessä, ja ujouden piikkiin ei saa laittaa mitään ihmissuhteisiin liittyvää. Ujouskin on tapa hallita tilanteita omaksi edukseen.
Ujouden takana on aina heikko itsetunto.
Tärkeilen lisää :D
kaikilla ne menee, niin kauan kuin keskustellaan. Sitä paitsi, sitä ei yleensä vastapäätä olija huomaa kunnolla, koska silmien liike on NIIN pieni. katselija itse tiedostaa sen mutta ei niinkään katsottava.
Mukavaa tapaamista (?) sinulle :)
Ujouteen sen verran, että vaikka sinä ja moni muu ihminen luokittelee sen negatiiviseksi, se ei ole sen enempää negatiivinen kuin positiivinen ominaisuus. Nyky-yhteiskunnassa liian moni vain näkee sen niin.
Olet ehkä oikeassa ujouden suhteen, mutta miten on? Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista sanoi Eino Leino. Oletko armoton?
Monessa kohtaa armoton, mutta armollinen, kun ollaan rehellisiä ja vilpittömiä. Ihmisyys, luottamus ja kunnioitus ennenkaikkea. Jos ei kykene puhumaan, on parempi vaikka kirjoittaa se lapulle, kuin olettaa jotain.
Minä kun näen ihmisten läpi.. mutta..!!!
Feikit painukoon...........!!!
Ärsyttää tuo kun kategoroitte ihmiset niin, että kaikkien pitäisi olla samasta puusta vesitettyjä. Pitää olla sosiaalinen, mutta ei liian sosiaalinen, pitää puhua ja olla reipas, mutta ei liian reipas ja ujo ei saa olla... Kyllä olisi mielenkiintoinen maailma, jos oltaisiin kaikki samanlaisia. Ujous sen enempää kuin reippaus ei ole sen enempää negatiivinen kuin positiivinenkaan ominaisuus. Ujon elämä tosin voisi olla helpompaa, jos rohkaistuisi hieman. Silmiin katsomattomuudessa voi olla useita syitä.