Puoli miljoonaa maalaista muuttaa kaupunkiin

Suomessa on vielä noin puoli miljoonaa ihmistä, jotka todennäköisesti muuttavat kaupunkeihin, sanoo johtava neuvonantaja Pekka Pajakkala VTT-taustaisesta Foreconista.

– Meillä kaupungistumisaste on selvästi matala verrattuna moniin Länsi-Euroopan maihin ja muihin Pohjoismaihin, Pajakkala kertoo Taloussanomille

Kämppien hinnat vaan nousee
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Työttömät tulevat kaupungeissa vielä kalliimmaksi elättää vai virkamiehiksikö ne kaikki luulevat pääsevänsä.

Äänestä

Kaikki vanhukset, sairaat ja työttömät keskitetään kehä 3 sisäpuolelle ja rakennetaan massiivisia loppusijoituskolhooseja.

Äänestä

Kaupungeissa on jo liikaa porukkaa ja täten myös työt loppu, joten yhä useampi muuttaa maalle.

Äänestä

Rakennusyhtiöt kiittävät! Ja varsinkin tästä (nyt rakennetaan tiiviisti!):

Valituskierrokset vähemmäksi

Keskustan Matti Vanhasen johtama hallitusneuvottelujen asuntopoliittinen työryhmä on esittämässä Helsingin Sanomien mukaan valitusoikeuden rajoittamista kaavoituksen sujuvoittamiseksi. Myös lupamenettelyä halutaan tehdä helpommaksi.

Luonnoksessa sanotaan HS:n mukaan, että kaavoituksessa on otettava huomioon täydennysrakentamisen edut ja toimitilatarkoituksiin varattuja alueita pitää muuttaa asuntotarkoituksiin.

Äänestä

muuttavat suorraan vanhain kotiin. epäilen tälläista tutkimusta suuresti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja_hinnat_nousee kirjoitti:

Suomessa on vielä noin puoli miljoonaa ihmistä, jotka todennäköisesti muuttavat kaupunkeihin, sanoo johtava neuvonantaja Pekka Pajakkala VTT-taustaisesta Foreconista.

– Meillä kaupungistumisaste on selvästi matala verrattuna moniin Länsi-Euroopan maihin ja muihin Pohjoismaihin, Pajakkala kertoo Taloussanomille

Kämppien hinnat vaan nousee

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu