Onko Timo Soini taas aikansa edellä

yyuuu788

Kreikka on jo nyt nähty ei kuunneltu ja jokainen nyt näkee kuinka siinä on käynyt ,Soini ehdottaa puolustusmäärajoista en tingitä olisko aika nyt kuunnella ettei tarvis taas katua .

7

<50

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olkaammeihmisiksi

      "Nyt on jo Södertäljen kaupunki syyrialaismafian hallinnassa"

      Njaa. Kun Soini aikanaan kirjoitti kansainväliseen lehteen hänen lääkkesstään Kreikka-kriisiin hänet äänestettiin maailman kymmenen vaarallisimman ihmisen joukkoon.

      Kiittäkäämme siis luojaa että oikeat päättäjät olivat Soini fiksumpia.

      Se että Kreikka ei täysimääräisesti tule selviämään vastuistaan on ollut selvää alusta asti. Pelin henki on vain ollut se että pyritään siihen että meille muille lankeava lasku ja kreikkalaisten tuskan määrä olisi mahdollismmman pieni!

      Hallittu alasajo on aina vähemmän haitallinen (halvemnpi) kuin kontroloimaton räjähdys.

      Tulemme mitä ilmeisimmin näkemään senkin että PS äänestää lisätuen puolesta Kreikalle. Kaikkien meidän onneksemme Soini on siis päättänyt myydä persttään sittenkin. Ainakin ovat sopinett hallitusohjelmassa näin käyvän jos Kreikalle ehdotetaan tukea.

      Mutta miten hitossa sinä yhdistät Kreikan puolustusmäärärahoihin, joita kaikki meidän puoluejohtajamme on ehdottanut lisättävän - periaatpäätös tästä on jo tehty!

    • Ilmeisesti aloittaja olettaa, että Timpalla on yliluonnollisia kykyjä ja hän osaa ennustaa.

      • ttyyuuuii

        Kaikki on meneet nappiin kysyjä taas haistaa pitkän vitun hhehe


      • ttyyuuuii kirjoitti:

        Kaikki on meneet nappiin kysyjä taas haistaa pitkän vitun hhehe

        Jaha: toinen timppauskoinen...


      • kolmas_tukipaketti

        Onneksi Timppa lapioi rahaa Kreikkaan...


    • MitäTuotaMiettiä

      Timo Soini on ollut aikaa edellä siitä alkaen kun hän perusti perussuomalaiset.
      Miksi muuten hän olisi aktivoinut koko puoluetta.
      Isänmaan palo silmissä kansalaisten pahoinvointi on ajanut aatetta näihin päiviin. Menestyneesti.

      • tuhat_tulee

        Timppa on siinä täysin oikeassa, että tarvitsemme vähintään nykyisten määrien mukaisen maahanmuuton.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      389
      959
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      885
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      234
      783
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      716
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      70
      690
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      669
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      645
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      630
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      591
    Aihe