MIKSI RKP:llä on täysin epäisänmaallinen

aika.törkeää

nimi, joka suoraan viittaa Ruotsiin?

19

69

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 15894xy

      Ne toivovat olevansa ruotsalaisia tai ainakin, että suomenkieliset uskoisivat niin. Rotuopit on kehitelty tukemaan ylemmyyttä ja oikeuttamaan "fennojen" halveksuntaa.
      Tämän päivän hurrit ovat sekaväestöä, joka polveutuu rannikkojen ruotsinkielisistä, suomenkielisistä, venäläisistä, merimiehistä Espanjaa myöten, saksalaisista ja hollantilaisista kauppamiehistä, jne.
      Hyvin monet ovat kielensä ruotsiin vaihtaneita. Näin tekivät myös Suomeen tulleet vallonit, joiden jälkeläisissä on suomen- ja ruotsinkielisiä. Kielenvaihto yltyi 1600-1700-luvulla.
      Moni riikinruotsalainen ei tunnista suomenruotsin murteita ruotsiksi, koska jopa intonaatio on sama kuin suomenkielisillä. Tämä on ollut monelle närpiöläiselle järkytys, josta ei tietenkään haluta puhua laajemmin.

      • karmeaa

        Todella karmeaa

    • humppamies

      Ymmärrän ton kielipuolue jutun kun sillä hankitaan taloudellista etua sekä paremmat palvelut kuin suomen kielellä. Kukapa saavutetuista eduista halauisi luopua.
      Sitä taas on vaikea ymmärtää miksi he muuten vetävät ruotsiin päin pyrkimällä painostamaan yhteistyöhön sinnepäin sekä ottamalla poliittiisia linjauksia. Se että puhutaan ruotsia ei pitäisi liittyä poliittisesti mihinkään sinnepäin.
      Mulla on esimerkiksi muutamia venäjää puhuvia suomalaisia kavereita. Ei tosiaan menisi jakoon jos he vaikutusvaltaisella puolueella sotkeutusivat suomen politiikkaan ja pyrkisivät suosimaan Putinin mafiapolitiikkaa. Jos on suomalainen niin pitäisi ajaa kotimaan asiaa eikä ruotsin tai venäjän yms.

    • PERUStelua

      Miksi perussuomalaisilla on puolueen nimenä nimi, joka ei viittaa yhtään mihinkään (lue: kuka haluaa tulla kutsutuksi "PERUSsuomalaiseksi - en ainakaan minä, mulle riittää hyvin 'suomalainen')

      • Se_on_ihan_Hyvä

        .

        "Se on ihan hyvä tulla kutsutuksi Perussuomalaiseksi tai Aitosuomalaiseksi"

        .

    • Kaninte

      Persuista tulee mieleen perse

    • foomia

      RKP on svekomaanien puolue ainoa rehellinen sellainen. Fennomaanit ja russomaanit ovat heidän arkkivihollisiaan.

    • nimenmuutos

      RKP ei ole ruotsalainen puolue eikä surut ole ruotsalaisia vaan suomalaisia geenitutkimusten mukaan.
      Joten olisi vihdoin aika muuttaa RKP:n nimi Suomen ruotsinkielisten puolueeksi. Kansa-sanakin pitää jättää pois, koska surut eivät ole oma kansansa.

      Mutta eihän surusvekot niin tee, koska totuus ja rehellisyys eivät heitä kiinnosta!

      • vinkkipersut

        Ihan vois persutkin muuttaa puolueensa nimen, se ei ihan vastaa nykyaikaa, on liian idealistinen ja impivaaralainen (ja persun olisi myös muistaa, tietää että teitä on vain 17%...)

      • vitun.hurri
        vinkkipersut kirjoitti:

        Ihan vois persutkin muuttaa puolueensa nimen, se ei ihan vastaa nykyaikaa, on liian idealistinen ja impivaaralainen (ja persun olisi myös muistaa, tietää että teitä on vain 17%...)

        Paljonko teitä hurreja on kaikkiaan....hhehehehehee

    • tehdään sama harjoitus. joku erityisryhmä perustaa puolueen. sillä on vahvoja taloudellisia intressejä. se edustaa hyvin pientä kansan osaa. se pystyy vaikuttamaan lainsäädäntöön, jolla varmistaa ja kasvattaa taloudellista etuisuutta. se vaatii positiivista syrjintää itselleen lainsäädäntöön. tälläinen haittapuolue on myös rkp.

      • Vtuttaako

        RäKäPää on onnistunut loistavasti ksetuksellaan. Kansa ei ole vielä ymmärtänyt ksetuksen laajuutta. Pakko- ja virkamiesruotsi korreloi keskenään. Jotta kaikilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet hakeutua valtion ja kuntien virkoihin, niin kaikkien on myöskin sen vuoksi pakko opiskella ruotsia. Jos kielilakia virkamiehelle ei muuteta siihen muotoon, että ainoastaan viranomainen on velvollinen (ei yksittäinen virkamies) antamaan palvelua molemmilla kielillä, niin pakkoruotsia ei voi poistaa.

      • Vtuttaako kirjoitti:

        Sulla on pointti. Mutta eihän koko kansalla ole velvoitetta päätyä virkakoneiston pyörittäksi. Ellei nyt ärkelepee saa sitäkin lainsäädäntöön ujutettua.

      • Vtuttaako

        Ei koko kansalla ole velvoitetta. Mutta ydin on se, että kaikilla täytyy olla tasavertaiset mahdollisuudet hakeutua valtion ja kuntien virkoihin. Jos kaikki eivät pakko-opiskele ruotsia, niin silloin syrjäytetään osa kansasta ja se olisi demokratian vastainen toimenpide. Kansa on alistettu lakien avulla ruotsin kielen orjaksi. Suruista suurin osa osaa molemmat kielet. Vähemmistönä enemmistön keskellä heillä ei ole ollut mitään vaikeuksia oppia suomea. Sama suomenkielisillä Ruotsissa. Kun valtion ja kuntien virkoihin vaaditaan virkamiesruotsin osaaminen, niin molemmat kielet osaavat surut ovat etuasemassa hakuprosessissa. Ruotsin kieli työllistää suruja ja tämä on ainoa syy, miksi he taistelevat apinan raivolla pakko- ja virkamiesruotsin puolesta. Suojatyöpaikat suruille ovat taattuja niin kauan kuin vallitsevat kielilakipykälät ovat voimassa. Joko alat ymmärtämään mistä tässä on kysymys?

        Ok noin se menee. virkaruotsin vaade on se miina paholainen. Joten miinat kieltoon ottawan malliin (:

    • nonsvensk

      Katso femmaa, niin ymmärrät, kaikki sieltä on sverigee!

    • yyyööökkkk

      RKP ei ole suomalainen puolue millään mittarilla.

      • Juntturatko

        Persut on liian suomalainen eli kaikki asiat heidän kanssaan menee juntturaan. Se on niin aitosuomalaista.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1672
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      107
      859
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      634
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      608
    6. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      89
      595
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      536
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    Aihe