Sipilä joko bluffaa tai on täysin kuutamolla

Tähän mennessä hallitusneuvotteluja on kehuttu tasavallan presidenttiä myöten siitä, että niissä näyttää olevan tekemisen meininki ja neuvottelut etenevät hyvin.

Mikähän neuvotteluissa on edennyt hyvin − mainontaa lukuunottamatta?

On vaikea uskoa, että Sipilä olisi vilpittömästi niin ulkona politiikasta vielä yhden eduskunnassa istutun kauden jälkeenkin, että olisi tosissaan luullut koko nelivuotiskauden poliittisen ohjelman valmistuvan muutamassa työryhmässä parin viikon aikana. Hallituksen ja eduskunnan vastuulla olevia tehtäviä on sen verran paljon ja ne ovat sen verran merkityksellisiä, ettei neljän vuoden hallitusohjelmaa tehdä samoin kuin kuukauden mainoskampanjaa uudelle vessapaperimerkille.

Vaikuttaa pikemminkin siltä, että kepun käyttämä mainostoimisto on suunnitellut tarkkaan tuon mainostaktiikan, että kolmen puoluejohtajan joukko pitää melkein joka päivä lehdistötilaisuuden, jossa ei kerrota muuta kuin seuraavien päivien kokousaikataulu. Sillä saadaan luotua vaikutelma, että hallitusta muodostettaisiin nyt jotenkin eri tavalla kuin vuosikymmenten ajan on tehty. Ainahan ohjelmasta on neuvoteltu työryhmissä ja niillä on ollut kokousaikataulunsa, vaikka sitä ei ole erikseen kerrottu toimittajille joka päivä.

Tähän mennessä ainoat lehdistötilaisuuksissa kerrotut merkitykselliset asiat ovat olleet niiden kolmen puolueen nimeäminen, jotka neuvottelevat sekä tunnustus, että talouden korjaamisessa käytetään pohjana VM:n 10 miljardin euron arviota julkisen talouden pitkän aikavälin vajeesta.

Kymmenen miljardin hyväksyminen tosiasiaksi oli uutinen sikäli, että vain Kokoomus piti VM:n laskelmia ainoina oikeina lukuina jo ennen vaaleja. Vielä viimeisissä tv-tenteissäkin Sipilä väitti, ettei peräti 6 miljardin lyhyen aikavälin ja 10 miljardin pitkän aikavälin sopeutusta voida tehdä julkisella alalla. Soini, Rinne ja Arhinmäki säestivät. Nyt on vaalit käyty ja sekä Sipilä että Soini puhuvatkin 10 miljardin euron sopeutuksesta välttämättömyytenä.

Jotenkin tuntuu, että me joudumme seuraamaan nyt häikäilemätäntä showta...

7

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi-voi

      No voi-voi. YLE:kö siellä taas....

      • Ei vaan Sipilä ja muu kepuporukka.


    • Älyhoikansa

      100 miljardia velkaa on satatuhattamiljoonaa, käsitättekö idiootit ? Jokaista Suomalaista, vanhusta ja lastakin kohden 20000 €. Näistä sitten maksetaan korkoa ja kun se nousee, niin lirissä ollaan.
      Velkaa on kertynyt näin paljon vaikka verotuksemme on yksi maailma korkeimmista, meneekö jakeluun.
      Kaikki johtuu verotuksen tarpeesta, sitä on pienennettävä. Verotuksen tarve taas tulee julkiselta sektorilta ja tuista.

      • roisoski

        100 miljardia velkaa on satatuhattamiljoonaa, käsitättekö idiootit ? Jokaista Suomalaista, vanhusta ja lastakin kohden 20000 €. Näistä sitten maksetaan korkoa ja kun se nousee, niin lirissä ollaan.

        Velkaa on kertynyt näin paljon vaikka verotuksemme on yksi maailma korkeimmista, meneekö jakeluun.

        Kaikki johtuu verotuksen tarpeesta, sitä on pienennettävä. Verotuksen tarve taas tulee julkiselta sektorilta ja tuista.

        Käsitätkö sinä että jos rikkaatkin maksaisivat veroa niin ei olis noin paljon velkaa.


    • AjatteleeErkki

      Yksityinen sektori on jo tehokkaasti kilpailutettu kuralle, nyt on julkisen sektorin vuoro säästää.
      10 prosenttia palkasta pois kaikilta, lomat yksityisen sektorin tasolle, 100 tuntia lisää työaikaa Pekkaslyhennykset roskakoriin, eläkejärjestelmä samaksi kuin yksityiselläkin osiolla, 5 vuoden irtisanomissuojat mäkeen ja porukka töihin. Näin se Suomi pelastuu Kreikan tieltä.
      Lisäksi byrokratiaa purkuun ja DDR kyttääminen lopetettava turhana kustannuksena.
      Siitä Sipilä kun aloitat, niin hyvä heiluu ja kansan oikeudentunnon haavat paranee.

    • kuinkahank

      sipilä kuulemma nauttii kun saa köyhiä kyykyttää
      Laitetaampa ukko ruotuun
      Ensin kuljetusala aloittaa kolmen kuukauden lakon
      siihen paperimiehet yhtyy viikon kuluttua
      sitten koko työväki ja suomi nousee

    • haaraso

      Mihin se työväki nousee, eiköhän työttömiä ole jo enemmän? Tuleeko punainen vallankumous? Mitäs sitten tehdään, kun kuulumme Venäjään? Tuleeko teistä politrukkeja?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4453
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3208
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2884
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2675
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2529
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2467
    7. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2354
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2275
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2055
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1717
    Aihe