jos vt-seura olisi valtio, olisi se venäjä

jos vartiotorniseuraa rinnastaa johonkin valtioon tulee mieleen ensimmäiseksi venäjä ja pohjois-korea. molemmissa valtioissa rajoitetaan tiedonkulkua, harjoitetaan valheellista propagandaa ja leimataan muita ihmisiä systemaattisesti. molemmissa maissa vallitsee diktatuuri ja kansan tulee alistua johtajien sekoiluun.

vartiotorniseuraa ei voisi rinnastaa kehittyneisiin demokraattisiin valtioihin.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

järjestö on jäänyt kiinni mm tiedemiesten sanomisten muuttelemisesta. samalla tavalla venäjä vääristelee asioita ja tapahtumia.

jos joku muistaa tapauksen jossa asianomainen otti itse järjestöön yhteyttä järjestön muuteltua hänen sanomisiaan, voisi laittaa tänne.

Äänestä

Njet, kyllä se olisi DDR, Venäjällä tai Neuvostoliitossa ei ollut mitään Stasiin verrattavaa. P-Koreassa valvonta on avointa, joten siihen ei voi verrata.

Äänestä
  • on vt seurassakin valvonta osittain avointa. esim seurustelutilanteissa tulee joku veli kyttäämään paikalle.

    Äänestä

Miten se voi olla Venäjä, kun se alkaa olla kielletty Venäjällä ulolaisena yrityksenä!

Äänestä
  • ihan samalla tavalla kuin venäjä karttaa kaikkea ulkolaista myös vt seura tekee niin. on hyvä että seura on kielletty venäjällä. vain kieltämisen perusteet on väärät. perusteet pitäisi olla inhimilliset ja mm karttaminen tai verensiirtokielto.

    Äänestä

  • Ulkolaisena yrityksenä ; .."
    No mutta Vt; seurahan on yritys , sehän on osakeyhtiö , ei siis mikään nuorisoseura , , ja Ameriikkalainen , sen eka presidentti, oli siihen aikaan tunnettu suursijoittaja C.Conley , ei siis Russell , joka oli , muist, Jt ; Opin vuosikirjan " jehovan Todistajat jumalan päätöksissä , - " Tikkurila -1953,- mukaan , vasta kolmas pressa ,
    ..Perusteet pitäisi olla inhimilliset , Miten nin ja millä lailla , Venäläisethän perustelevat sitä sillä , että kys, ulkomaiset yritykset ovat feikkejä , jota väitetä voidaan kyllä puolustaa silläkin , että näiden yritysten tuottama runsas opetus on pelkkää Feikkiä , nykyään mainontamaailmassa niin suosittua ns, natiivimainontaa , teksti on siis pelkkää mainostekstiä , joka on kääritty totuudeksi väitettyihin piilomainoksiin , jossa esitetään uhka , ja sen väitetty korjauskeino, ..heittäytyminen yhden alalla hääräävien satojen lahkojen ja saarnayritysten armoille ,
    No otetaan nyt esimerkki , juuri ennen NL ;n hajoamista VT ; lehti julkaisi artikkelin nimeltä " Harmagedonin myrskypilvet " ,
    -Jossa kerrottiin Kommunismin , siis NL ;n olevan se "Jehovan vasara , jolla hän särkee koko Maanpiirin , "
    Heti sen jälkeen NL hajotti itsensä , Nl ; n perustuslain pykälä 4 ; n perusteella , joten myrskispilvien olisikin täytynyt raivota asianomaisen lehden ja Uskonto-opin johdossa , mutta "; Me olimme oikeassa , mutta jumala muutti suunnitelmiaan , "
    Niinhän aiempikin ennustelija perusteli epäonnistumistaan ,

    Äänestä

"vartiotorniseuraa ei voisi rinnastaa kehittyneisiin demokraattisiin valtioihin."

Eipä niin. Totalitaarinen systeemi.

Äänestä
  • Että pienet ryssänvihat, se on niiin perinteellistä , -
    jo Bobrikovin ajoista alkaen , Eugen schumanista tehtiin kansallissankari , kun ampui B ; n . tosiasiassa Eugen , rikkaan eliitin koulupoika , ampui B ; n sen jälkeen , kun oli kännipäissään kosinut erästä seurapiirineitiä ,oliko se nyt joku Rehnström , tai jotain , ja kun arwon neiti ei heti levinnyt Auervaaramme alle , haki E ; isänsä aseen ja meni senaatiin " Jotain näyttääkseen , " ( Ihan kuin se poju, joka kiipesi täsä katolle ja alkoi ampua kaikkea , ;
    Ministerimme ,herra Häkäpää , e-eikun siis Häkämies, sanoi, joutuessaan selittämään Suomen talouden syöksymistä konkurssiin , että Syypää on " -Venäjä , venäjä , Venäjä , " -
    Pohjalaisista kiljujuopoista isännistä , ja niiden rengeistä , tehtiin " Häjyjä , " kansaliissankareita, jotka muka Venäjä vei kolkkoon Siperiaan ,Näin itse lapsena ,Eteläpojanmaalla evakossa , että ne Häjyjen jälkeläiset , olivat niitä pelkkiä kiljujuoppoja , Jotka kävivät juopotellessaan karjahtelemassa köyhien , tai siirtolaisten oven takana , Ja Siis Suomen Eliittiherrat , muinoin , pitkän vaatimisen jälken , saivat aikasiksi , että häjyt vietiin Siperiaan ; ei venäjällä ollut siihen mitään halua ,
    Niin että vaikka Piru pahan tekkee , se on Pikku Jussin syy , "
    Tuo älytön väite meni niin hyvin perille , että Nyt meillä on sitten oikeistolainen ns , "Ryssänvihahallitus , - tulossa , ja saamme tästä lähtien taas mennä nukkumaankin -Pystykorva-kivääri selässä , Soinin johdolla ,

    Äänestä

  • Niinkauanminä kirjoitti:

    Että pienet ryssänvihat, se on niiin perinteellistä , -

    eiköhän venäjä itse ole aiheuttanut toimillaan sen ettei siihen kukaan luota ja sitä ei rakasteta. sitä saa mitä tilaa. kansalaisille valehtelua ja propagandaa. sitä on venäjän diktatuuri.

    Äänestä

  • itsessäsyykink kirjoitti:

    eiköhän venäjä itse ole aiheuttanut toimillaan sen ettei siihen kukaan luota ja sitä ei rakasteta. sitä saa mitä tilaa. kansalaisille valehtelua ja propagandaa. sitä on venäjän diktatuuri.

    " Kansalaisille valehtelua , ..." Kun Ruotsi teki Pienen valenäytelmän Tukholman saaristossaJa ja väitti jonkun mönkivän siellä yötäpäivää , niin kukaan ei kysynyt mitään ; ei siellä tav ; sukellusvene pysty liikkumaan , ja sitten Ruotsin päälehti Dagens Nyheter julkaisi ilkeyksissään , että Ruotsilla oli alueella 2 pienoissukellusvenettä juuri silloin , niin hurskaasti ilmoitettiin , että kaikki olikin silkkaa erehdystä ,
    Nyt Suomessa uusittiin tämä , ja eilen merivoimat ilmoitti , että kaikki oli harhaa vain ,
    Joka toinen päivä joku Roittersin aputoimittaja näke Venäjän rajalla Pieniä vihreitä miehiä , joilla on kainalossaan merkittävä määrä Halkoja ja haulikoita ja puntareita , ja muita joukkotuhoaseita ,
    Ja ei muka valehdella ?

    Äänestä

  • Pienetvihreätmiekkoset kirjoitti:

    Ja kun Ukrainan nykyjohto kielsi Holokaustintekijäin tutkimisen , niin luulisi jo jälkien johtavan sylttytehtaalle ;
    Mutta kyseessähän onkin organisoitu häirintä , ja niin Suomellekin Aatusetä hymyilee sieltä bunkkerin raunioista naama mustana ,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pohjoiskoreassa kirjoitti:

jos vartiotorniseuraa rinnastaa johonkin valtioon tulee mieleen ensimmäiseksi venäjä ja pohjois-korea. molemmissa valtioissa rajoitetaan tiedonkulkua, harjoitetaan valheellista propagandaa ja leimataan muita ihmisiä systemaattisesti. molemmissa maissa vallitsee diktatuuri ja kansan tulee alistua johtajien sekoiluun.

vartiotorniseuraa ei voisi rinnastaa kehittyneisiin demokraattisiin valtioihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu