Loma-asunnon vuokratulojen verotus

Olisin kaivanut esiin vanhan keskustelun vapaa-ajan asunnon vuokrauksesta mutta en löytänyt tai osannut hakea.

Kirjoitin tänne aikanaan siitä, että verottaja ei ole hyväksynyt kaikkia pääomatulojen hankintaan hankkimani mökkini kustannuksia vähennyksiin vaan ainoastaan kulut niiltä viikoilta, jolloin mökki on ollut tosiasiallisesti vuokrattuna, eli välittäjä on onnistunut hankkimaan sinne vuokralaiset. Viimeiset 4 vuotta minua on verotettu näin. Sitä ennen kaikki loma-asunnon kulut hyväksyttiin vuokratuloista vähennettäväksi. Verottaja muutti tulkintaa hyvin laajalti vuoden 2011 verotuksesta lähtien perusteluna KHOn päätös joka sivusi asiaa aivan toisin.

Mutta siis asiaan. Nyt uudessa Taloustaito -lehdessä (veronmaksajien keskusliitto) oli asiasta pitkä kirjoitus. Siinä todettiin verottajan toimivan näissä tapauksissa lain vastaisesti, verottajan perustelut ei kestä eikä riitä eikä tuo aikaisempi oikeuden päätös ole samaa asiaa. Tämän sanoi jo maalaisjärki vaikken lakia ole lukenutkaan. Yksi valitus on jo ehtinyt Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Oma valitukseni samasta asiasta on menossa hallinto-oikeudessa ja todennäköisesti pysyy siellä kunnes tuo toinen saman sisältöinen valitus KHO:ssa on ratkaistu.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Päätöstäodotellessa kirjoitti:

Olisin kaivanut esiin vanhan keskustelun vapaa-ajan asunnon vuokrauksesta mutta en löytänyt tai osannut hakea.

Kirjoitin tänne aikanaan siitä, että verottaja ei ole hyväksynyt kaikkia pääomatulojen hankintaan hankkimani mökkini kustannuksia vähennyksiin vaan ainoastaan kulut niiltä viikoilta, jolloin mökki on ollut tosiasiallisesti vuokrattuna, eli välittäjä on onnistunut hankkimaan sinne vuokralaiset. Viimeiset 4 vuotta minua on verotettu näin. Sitä ennen kaikki loma-asunnon kulut hyväksyttiin vuokratuloista vähennettäväksi. Verottaja muutti tulkintaa hyvin laajalti vuoden 2011 verotuksesta lähtien perusteluna KHOn päätös joka sivusi asiaa aivan toisin.

Mutta siis asiaan. Nyt uudessa Taloustaito -lehdessä (veronmaksajien keskusliitto) oli asiasta pitkä kirjoitus. Siinä todettiin verottajan toimivan näissä tapauksissa lain vastaisesti, verottajan perustelut ei kestä eikä riitä eikä tuo aikaisempi oikeuden päätös ole samaa asiaa. Tämän sanoi jo maalaisjärki vaikken lakia ole lukenutkaan. Yksi valitus on jo ehtinyt Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Oma valitukseni samasta asiasta on menossa hallinto-oikeudessa ja todennäköisesti pysyy siellä kunnes tuo toinen saman sisältöinen valitus KHO:ssa on ratkaistu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu