Uudessa, vuoden 2014 Nuorisobarometrissa nuorten kokema syrjintä paljastuu niin yleiseksi, että syrjintä leimaa nuorten arkea. Syrjintäkokemuksia liittyy myös uskontoon tai vakaumukseen. Tieto antaa perustetta puuttua ongelmiin, joita on mm. koulussa ja armeijassa. https://tietoanuorista.fi/wp-content/uploads/2015/03/Nuorisobarometri_2014_web.pdf
Tutkimus kertoo uskonnottomien näkökulmasta myös positiivisia uutisia. Nuorten ”ei-uskonnollisuus” on lisääntynyt ja ”uskonnollisuus” vähentynyt reippaasti neljän vuoden aikana. Vuonna 2014 (suluissa vuoden 2010 lukema) ”ei-uskonnollisten” määrä on yhteensä 53 % (47 %) ja ”uskonnollisten” 23 % (35 %). Haastatellut ovat siis 15-29 -vuotiaita.
Syrjintäkokemukset liittyvät myös vakaumukseen
Nuorista 27 % katsoo itsensä vähemmistöön kuuluvaksi uskonnollisen tai uskonnottoman vakaumuksen vuoksi.
Pojista 23 % ja tytöistä 24 % pitää syrjintänä sitä, että koulun uskonnonopetus on pakollista evankelisluterilaisen kirkon jäsenille. Pojista 18 % ja tytöistä 19 % pitää syrjintänä sitä, että koulun yhteisissä juhlissa on uskonnollisia osuuksia. (Kuvio 4, s. 30.) Lukemat kertovat myös siitä, että nuorten ihmisoikeuskasvatuksessa on kehittämistarvetta, että syrjinnän tunnistaminen sekä tietoisuus uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden kaikista ulottuvuuksista on vajavaista.
Nuorista yhdeksän prosenttia (9 %) oli kokenut syrjintää uskontoon tai vakaumukseen liittyen (kuvio 9, s. 38). Lukemat ilmentänevät yksilöllisiä kokemuksia, ei niinkään rakenteellista syrjintää. Vähemmistön ihmisoikeusnäkökulmasta yhdeksän prosentin syrjintäkokemus koko väestöstä laskettuna on huolestuttavan suuri lukema.
Yksi kysymys unohtui
Tässä kohtaa on harmittavasti jäänyt kysymättä nuorten mielipide kokonaan tunnustuksellisiin uskonnollisiin tilaisuuksiin, kuten (koulupäivään liitetty) jumalanpalvelus tai hartaustilaisuus. Sehän on eri asia kuin koulun yhteisten juhlien uskonnollinen osuus (esimerkiksi Suvivirsi kevätjuhlassa).
Kevätjuhlan Suvivirren kannatus myös nuorten keskuudessa on suurempi kuin koulupäivään liitetyn jumalanpalveluksen kirkossa. Eihän jumalanpalveluksiin osallistuminen kirkossa kuulu kovin monien kotien katsomukselliseen tapakulttuuriin.
Opetushallituksen (www.oph.fi) vanhoissa ja uusissa (syksy 2014) ohjeissa uskonnon asemasta kouluissa on eritelty kolme erillistä asiaa, 1) opetus, joka on tunnustuksetonta, 2) koulun yhteiset juhlat ja niiden yksittäinen virsi ("sallittu") sekä 3) tunnustuksellinen uskonnollinen tilaisuus (kuten koululaisjumalanpalvelus tai aamuhartaus). Kohdasta 3 ei siis nyt Nuorisobarometrissa valitettavasti kysytty.
Kaikkinensa tämä vuosittain julkaistava, noin 2000 hengen kyselyyn perustuva tutkimus antaa tänäkin vuonna paljon hyödyllistä tietoa nuorten asioista kiinnostuneille, niin ammattilaisille kuin muille ihmisoikeustoimijoille.
http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2015/03/20/nuorten-ei-uskonnollisuus-lisaantynyt-nuorisobarometri2014-kertoo-myos-syrjinnasta/
Tutkimus kertoo uskonnottomien näkökulmasta myös positiivisia uutisia. Nuorten ”ei-uskonnollisuus” on lisääntynyt ja ”uskonnollisuus” vähentynyt reippaasti neljän vuoden aikana. Vuonna 2014 (suluissa vuoden 2010 lukema) ”ei-uskonnollisten” määrä on yhteensä 53 % (47 %) ja ”uskonnollisten” 23 % (35 %). Haastatellut ovat siis 15-29 -vuotiaita.
Syrjintäkokemukset liittyvät myös vakaumukseen
Nuorista 27 % katsoo itsensä vähemmistöön kuuluvaksi uskonnollisen tai uskonnottoman vakaumuksen vuoksi.
Pojista 23 % ja tytöistä 24 % pitää syrjintänä sitä, että koulun uskonnonopetus on pakollista evankelisluterilaisen kirkon jäsenille. Pojista 18 % ja tytöistä 19 % pitää syrjintänä sitä, että koulun yhteisissä juhlissa on uskonnollisia osuuksia. (Kuvio 4, s. 30.) Lukemat kertovat myös siitä, että nuorten ihmisoikeuskasvatuksessa on kehittämistarvetta, että syrjinnän tunnistaminen sekä tietoisuus uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden kaikista ulottuvuuksista on vajavaista.
Nuorista yhdeksän prosenttia (9 %) oli kokenut syrjintää uskontoon tai vakaumukseen liittyen (kuvio 9, s. 38). Lukemat ilmentänevät yksilöllisiä kokemuksia, ei niinkään rakenteellista syrjintää. Vähemmistön ihmisoikeusnäkökulmasta yhdeksän prosentin syrjintäkokemus koko väestöstä laskettuna on huolestuttavan suuri lukema.
Yksi kysymys unohtui
Tässä kohtaa on harmittavasti jäänyt kysymättä nuorten mielipide kokonaan tunnustuksellisiin uskonnollisiin tilaisuuksiin, kuten (koulupäivään liitetty) jumalanpalvelus tai hartaustilaisuus. Sehän on eri asia kuin koulun yhteisten juhlien uskonnollinen osuus (esimerkiksi Suvivirsi kevätjuhlassa).
Kevätjuhlan Suvivirren kannatus myös nuorten keskuudessa on suurempi kuin koulupäivään liitetyn jumalanpalveluksen kirkossa. Eihän jumalanpalveluksiin osallistuminen kirkossa kuulu kovin monien kotien katsomukselliseen tapakulttuuriin.
Opetushallituksen (www.oph.fi) vanhoissa ja uusissa (syksy 2014) ohjeissa uskonnon asemasta kouluissa on eritelty kolme erillistä asiaa, 1) opetus, joka on tunnustuksetonta, 2) koulun yhteiset juhlat ja niiden yksittäinen virsi ("sallittu") sekä 3) tunnustuksellinen uskonnollinen tilaisuus (kuten koululaisjumalanpalvelus tai aamuhartaus). Kohdasta 3 ei siis nyt Nuorisobarometrissa valitettavasti kysytty.
Kaikkinensa tämä vuosittain julkaistava, noin 2000 hengen kyselyyn perustuva tutkimus antaa tänäkin vuonna paljon hyödyllistä tietoa nuorten asioista kiinnostuneille, niin ammattilaisille kuin muille ihmisoikeustoimijoille.
http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2015/03/20/nuorten-ei-uskonnollisuus-lisaantynyt-nuorisobarometri2014-kertoo-myos-syrjinnasta/
Vastaukset 24
Vanhimmat
Periaatteessa 47->53 on muutos siinä missä muutkin luvut. Mutta on tuossa tiettyä psykologista merkittävyyttä: nyt ollaan 50% paremmalla puolella! Lisäksi uskonnollisten osuus on vajonnut selvästi.
Kaikki tilastot soittavat samaa sävelmää. Hautajaismarssia uskonnoille.
Luinko huonosti, kun en huomannut, että Outi Lepolan selvityksessä "Toteutuvatko nuorten oikeudet? Oikeusperustainen tarkastelu nuorten elinoloista" (http://www.alli.fi/binary/file/-/id/665/fid/3991) olisi mainittu nuorten syrjintkokemuksista uskontoon ja vakaumukeen liityen.
Selvityksestä tehty julkaisu on suunnattu kaikille nuorten asemasta sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta, seurannasta, valvonnasta ja edistämisestä kiinnostuneille. http://www.alli.fi/sitenews/view/-/nid/4152/ngid/40
Kirkon tutkimuskeskuksen taannoinen kysely (Gallup Ecclesiastica 2011) kertoi samansuuntaisia tietoja ihmisten suhtautumisesta uskonoppeihin. Kun 27 % väestöstä ruksasi vaihtoehdon ”uskon kristinuskon opettamaan Jumalaan”, nuorista sen teki vain 15 %. Nuorista 34 % ei usko Jumalan olemassaoloon, 9 % epäilee Jumalan olemassaoloa ja 18 % ”ei oikein tiedä uskooko Jumalan olemassaoloon vai ei”.
Vain 12 % ihmisistä sanoo uskovansa kristinuskon keskeiseen opinkappaleeseen, jonka mukaan ”kaikki ihmiset herätetään kuolleita ja toisille seuraa iankaikkinen elämä ja toisille kadotus”.
Silti yli puolet väestöstä pitää itseään ”kristittynä” tai ”luterilaisena”, ilmeisesti kirkon jäsenyyden perusteella, ei käsitystensä perusteella. Epätietoisten määrä on kyselyn mukaan muutenkin hyvin suuri.
Täytyypä katsoa tätä: "Uusin Näkökulma peräänkuuluttaa aikuisilta aktiivisempaa puuttumista lasten ja nuorten syrjintä- ja väkivaltakokemuksiin"
http://www.nuorisotutkimusseura.fi/ajankohtaista/vakivalta-ja-syrjinta-nakokulma
Kuka ensin ehtii?
Uskontoon tai vakaumukseen liityvästä syrjinnästä ei puhuta erikseen. Toisaalta todetaan, että syrjintäkokemuksia omaavilla on usein kysymys moniperusaisesta syrjinnästä.
Yleisesti kai syrjinnäksi mielletään nykyään jotain, mitä valtio yrittää estää. Siihen tyyliin, että on syrjintää jos kauppias myy maitoa mormonille halvemmalla kuin metodistille. Se, että valtio nyt antaisi mormoneille verotusoikeuden, mutta ei metodisteille, ehkä myös nähtäisiin ongelmana.
Mutta esimerkiksi sitä, että evlut kirkolla on ollut verotusoikeus ja on edelleen, ei nähdä niin selvänä ongelmana.
Valtion harjoittaman perinteiden mukaisen syrjinnän "tiedostamiseen" herääminen on kuin kissanpoikien silmien avautuminen...
Jos tämä - vuonna 2014 (suluissa vuoden 2010 lukema) ”ei-uskonnollisten” määrä on yhteensä 53 % (47 %) ja ”uskonnollisten” 23 % (35 %) - on tilanne, kun haastatellut ovat 15-29 -vuotiaita, voisi ajatella, että armeijassa suurin osa varusmiehistä jättäisi osallistumatta luterilaisiin jumalanpalveluksiin.
Näin tuskin heti käy. Käytännössä armeijassa nuoriin kohdistetaan hillitön manipulointi ja painostus osallistua sotilaspappien hartauksiin ja jumalanpalveluksiin.
Myös uskonnollista sotilasvalaa markkinoidaan uskonnollisesti tunnustuksettoman sotilasvakuutuksen sijaan (mm. puhumalla valapäivästä ja valajuhlasta)....
Tällainen vaihtoehto jatkossa lienee tarjolla varusmiesten päiväohjelman jumalanpalveluksille:
"Jumalanpalvelukselle vaihtoehtoinen tilaisuus
Yleisjärjestelyt:
Tilaisuuden kesto yksi tunti.
Paikaksi pyrittävä varaamaan tila joka mahdollistaa sekä itsenäisen pohdinnan että ryhmäkeskustelun. (Auditorio ei paras mahdollinen - jos sää sallii; tilaisuuden voi toteuttaa myös ulkona)
Tilaisuudesta on pyrittävä muodostamaan mahdollisimman epämuodollinen.
Rakenne:
Lyhyt alustus (10-15min) päivän teemaan tilaisuuden vetäjältä (Tässä esimerkkinä: usko omiin ja ryhmän kykyihin sekä mielen rauhoittaminen) Voi olla myös musiikkikappale, videoklippi tai vastaava.
Teema voi liittyä ajankohtaiseen aiheeseen, koulutuskauden jaksoon (esim. alokkaiden pohdinnat tulevasta, kotiutuvien koetusta) tai jumalanpalveluksessa käsiteltyyn aiheeseen yleisestä näkökulmasta.
Oma pohdinta (10-15min) esim. seuraavien kysymysten pohjalta
1) Omat keinosi positiiviseen tulevaisuuden näkemiseen.
2) Usko omiin kykyihin. Mitä se merkitsee Sinulle? Miten sitä voi lisätä?
3) Usko ryhmässä tekemisen voimaan. Miten se näkyy? …tai sen puute? Miten sitä voi lisätä Sinun toimenpitein?
4) Miten hyvä johtajuus varusmiesjohtajien toimesta vaikuttaa näkökulmaasi?
5) Osa varusmiehistä kärsii ajoittain yksityisyyden puutteesta. Oletko Sinä kokenut vastaavaa? Mitkä keinot voisivat vastata tähän tarpeeseen?
6) Mitä mieltä olet hiljaisuudesta tai hiljentymisestä psyyken ja mielen rauhoittamisen keinona yleisessä mielessä?
Parikeskustelu/ryhmäkeskustelu (riippuen henkilömäärästä)
Yhteenveto ja päätös tilaisuuden vetäjän toimesta"
Uudessa Vapaa ajattelija -lehdessä muun muassa kommentoidaan Nuorisobarometri2014:n tuloksia.
Hyviä ja huonoja uutisia löytyy pääsihteerin palstalta:
http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2015/06/30/paasihteerin-palsta-uskonnollisuus-vahentynyt-syrjinta-ei/
Hyvä pätkä:
"Vapaa-ajattelijat edistävät ihmisoikeuksia, uskonnoista vapaata ajattelua ja uskonnotonta tapakulttuuria. Uskonnollisten dogmien, uskontunnustusten ja tapakontrollin sijaan tarjoamme ajatuksenvapautta, tiedepohjaisen kehittyvän maailmankuvan rakentamista, rationaalisen ja antidogmaattisen tiedonkäsityksen tavoittelua, humanistista, ihmisoikeuksia kunnioittavaa etiikkaa ja moraalia – ylipäätään itse rakennettua ja toiset huomioon ottavaa uskonnotonta elämänkatsomusta. Tässä tieto ja tunteet liittyvät yhteen.
Kirkolliskokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen haastaa Suomen Kuvalehden maksetussa kolumnissaan vapaa-ajattelijoita tunnustamaan uskontojen erityisaseman myös julkisen vallan toiminnassa siksi, että uskonnolliset rituaalit aiheuttavat ihmisille tunnetiloja ja uskonnoilla on miljoonia seuraajia. Tähän voi vain todeta, että tunteet eivät ole uskonnollisten ihmisten etuoikeus eivätkä rukousrituaalit tee uskonnollista katsomusta uskonnotonta katsomusta paremmaksi. Kertokaamme siis epäilijöille tarvittaessa, että myös uskonnottomilla on tunteita, syvähenkistä elämää, moraalikin. Opinkappaleiden, uskontunnustusten ja rituaalien toistelun sijaan hyvälle uskonnottomalle elämälle tarjoavat aineksia Ilkka Niiniluotoa mukaillen esimerkiksi taide, tiede, luonto, liikunta, tanssi, kulttuuri, yhteisöllisyys, ystävyys, rakkaus ja eros."
Nuorisobarometrin tulokset kannattaa pitää mielessä ja ottaa huomioon toiminnassa. On hyvä lähtökohta, mutta on myös työtä saada se näkymään käytänteissä paremmin esimerkiksi kouluissa ja armeijassa.
Tätä ei kannata unohtaa. Siinä on positiivista haastetta myös Vapaa-ajatelijoille. Miten saada tämä näkymään kouluissa ja armeijasa?
Osallistutaanko koulun ja armeijan jumalanpalveluksiin mielihalusta ja omasta tarpeesta, vaan sen takia, että niin oletetaan "kuuluvan" tehdä... Koetaanko painostusta?
Miten toteutuu paljon puhuttu moniarvoisuus ja monikulttuurisuus koulussa? Mikä on koulun henkinen ilmaston uskonnon ja ei-uskonnollisuuden suhteen?
Pelkäävätkö ajatukseltaan ei-uskonnolliset nuoret toimia ja elää ei-uskonnollisesti? Ketä monet heistä pelkäävät?
Ollaanko Suomessa vielä niin "auktoriteettiuskoisia", että rehtoria ja vääpeliä pelätään - ja totellaan? Vielä pappia ja sotilaspappiakin...?!
Intissä ehkä pelätäänkin. Mutta joka tapauksessa "ei haluta olla vaivaksi" tms.
Ja onhan ehdoton, aivan ehdoton, enemmistö "hällävälistejä". En tarkoita tätä negatiivisesti: uskonto vain on menettänyt merkityksensä niin paljon, ettei sitä jaksa vastustaakaan.
Aika monessa va-jutussa on kyse siitä, kuka saa tuon enemmistön ikäänkuin laskettua omalle puolelleen.
Barometrin tuloksessa on ristiriita suhteessa lukiolaisen ja varusmiesten osallistumiseen instituution tarjoamiin jumalanpalveluksiin .
Sen sijaan ei ole ristiriitaa siihen, miten nuoret osallistuvat "vapaaehtoisesti" jumalanpalveluksiin esim. sunnuntaisin...
Herää kysymys, onko kysymys suoranaisesta painostuksesta kouluiss aja armeijassa, vaan vain jonkinlaisesta tavasta (varsinkin kouluissa)...
Kyllä tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieliin "indoktrinaation" eli piilovaikuttamisen käsite. Indoktrinaatio menee läpi parhaiten kun sitä ei tiedosteta vaikuttamiseksi.
Vaikutusta vahvistaa kun otetaan mukaan myös pikkuaivot eli motoriikkaa. Esimerkiksi rukoiluttaminen käsien ristiin panemisella on sellaista. Polvirukoiluttaminen tietyti vielä enemmän...
Siis Iso Kysymys: Miksi niin monet ei-uskonnollisina itseään pitävät nuoret "kiltisti" osallistuvat tunnustukselliseen uskonnonharjoittamiseen kouluissa ja armeijassa, vaikka voisivat olla siitä poiskin??
Ovatko he kuitenkin uskonnollisia,kuten kirkko väittää, vai pelkäävätkö he jotain? Vai onko jokin kolmas tai laajempi selitys?
Kuviteltu ryhmäpaine. Vuosia koulussa annetaan kuva, että palvelusmenoissa käyminen on normaalia ja melkein kaikki käyvät siellä, etenkin jos on lapsena kastettu. Sitten kun nuorella olisi valinnanvapaus päättää itse, on iso kynnys valita se kuvitellusta normista poikkeava tapa... Tuon kynnyksen kun saisi murrettua ja nuoret havahtumaan siihen tosiasiaan, että iso osa muistakaan ei usko eikä pidä uskontoa mitenkään merkityksellisenä niin osallistuminen palveluksiin lähtisi nopeasti tippumaan. Vuosien indoktrinaation murtaminen ei vain ole ihan helppoa.
On olemassa mm. seuraavat käsitteet, jotka saattavat liittyä asiaan:
psykologinen pakko ja epäsuora vaikuttaminen