Ostin pennun kokeneelta kasvattajalta, maksoin pennun hinnan kokonaan ja kauppa tehtiin asianmukaisesti Kennelliiton "Sopimus koiran kaupasta" -lomakkeella.
En kuitenkaan saanut mukaan pennun rekkaria, koska kasvattaja ei ollut vielä saanut niitä Kennelliitosta.
Kaupasta on nyt kaksi kuukautta kulunut. Sopimuksessa lukee, että kasvattaja toimittaa rekisterikirjan ostajalle kahden kuukauden kuluessa siitä kun pennun hinta on kokonaan maksettu.
Vanhemmat on ihan suomalaisia koiria, molemmilla Kennelliittoon rekisteröityjä pentuja ennestää, terveystarkastukset kunnossa, eli mitään sellaista estettä ei pitäisi rekisteröinnille olla.
Pentuja ei näy vielä edes Kennelliiton Jalostustietojärjestelmässä.
Olisikohan nyt niin, että kasvattaja ei ole laittanut Kennelliittoon pentuerekisteröintiä, tai maksanut rekisteritodistuksia, vai mitä hittoa?
Alan tietysti kyselemään ao. paikoista, mutta onko jollain vastaavaa kokemusta tai tietoa mitä voisi tehdä, että saa sen rekkarin koiralleen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Saattaa olla, että sua on huijattu. Mitä tarkoitat kokeneella kastattajalla? Voisit ainakin ottaa yhteyttä kasvattajaan ja kysyä miksi näin on. Mun käsittääkseeni jos pentuetta ei ole rekisteröity sä et voi edes saada niitä papereita. Saattaa olla, että kasvattaja on unohtanut tai esim. sairastunut. Kannattaa kuitenkin tosiaan ensin ottaa yhteyttä. Onko ne koirat saanneet pentuja sen ihmisen luona ennestää?
Kasvattajalla on ennestään useita Kennelliittoon rekisteröityjä pentueita, samaa rotua ja eri nartuilla, myös minun pentuni emolla.
Eli on kokenut, paljon pentueita kasvattanut ihminen.