Aluevaihdot

Mannerheim olisi halunnut antaa periksi venäläisten vaatimuksille 1939 ja vaihtaa maa-alueita heidän kanssaan.

Suomen kovapäinen valtiojohto ei tiennyt, mikä on maalle parasta, vaan jatkoi kohti tuhoa.

Tällöinkin olisi pitänyt Suomen hallituksen kuunnella Mannerheimia, suurinta suomalaista, niin sodalta olisi vältytty ja suomalaisia ei oli kuollut.

Olisi pitänyt kuudennella kerralla ottaa venäläisten aluevaihto-ehdotukset tosissaan ja tehdä sovinto.

Mannerheim tiesi jo 1939,että Saksa aikoi hyökätä imperialistisen rosvovaltion tavoin venäjälle ja suositteli sovintoa Venäjän kanssa.

Mannerheim on suurin suomalainen ja hänen ajatuksiaan olisi tuolloinkin tullut seurata ja kunnioittaa.
81035
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä NL:n "maa-aluevaihdot" tiedetään. Maahan teki etupiirijaon Saksan kanssa, ja aikoi koko Suomen valtausta. Uskotko tosiaan, että NL: oli tyytynyt siihen? Ei varmasti. Sotien kautta ja satojen tuhansian puna-armeijan sotilaiden kaatuminen osoitti vasta sen, että Suomen valtaus epäonnistui.

Äänestä

Puolueeton Suomi ei voinut luovuttaa NL:lle sotilastukikohtaa Hangosta,koska tukikohta olisi vetänyt Suomen automaattisesti mukaan sotaan

Ja on muistettava että NL miehitti Baltian maat kesäkuussa 1940 tukikohtiin tuomillaan joukoilla

Jos Stalin olisi luopunut tukikohtavaatimuksesta
niin Suomi olisi ollut valmis siirtämään rajaa Kannaksella

Stalin ilmeisesti halusi sotaa koska ei joustanut tukikohtavaatimuksessaan

Äänestä
  • Neukkula otti ne alueet, joita oli ehdottanut vaihdossa. Ei tarvinnut luovuttaa. Otti Porkkalan Hangon asemesta, koska Porkkala on lähempänä pääkaupunkia.

    Tosin, ei antanut mitään vaihdossa!
    Voi hemmetti, että oli hyvä vaihtokauppa! Halleluja, kylläpä oli viisaita miehiä asialla!

    Äänestä

  • Ressu kirjoitti:

    Neukkula otti ne alueet, joita oli ehdottanut vaihdossa. Ei tarvinnut luovuttaa. Otti Porkkalan Hangon asemesta, koska Porkkala on lähempänä pääkaupunkia.

    Tosin, ei antanut mitään vaihdossa!
    Voi hemmetti, että oli hyvä vaihtokauppa! Halleluja, kylläpä oli viisaita miehiä asialla!

    Talvisodan rauhassa 13.3.1940 NL sai Hangon sotilastukikohdakseen ja toi sinne tuhansia sotilaita ja laivoja ja lentokoneita ym.aseita

    NL:n Hangon tukikohta teki Suomelle mahdottomaksi pysyä kesällä 1941 puolueettomana sodan ulkopuolella

    Saksa olisi kesällä 1941 hyökännyt Hangon tukikohtaan ja yrittänyt tuhota sen ja Etelä-Suomesta olisi tullut Saksan ja NL:n taistelukenttä

    Suomen oli siksi pakko ajaa itse venäläiset pois Hangosta ja työntää puolustus Itä-Karjalaan, ennenkuin Saksa hyökkää Hankoon

    Paasikivi sanoi syksyllä 1939 Stalinille,ettei Suomi voi luovuttaa NL:lle tukikohtaa Hangosta koska se vetää Suomen automaattisesti mukaan sotaan

    Suomi oli syksyllä 1939 ehdottomasti oikeassa kun ei luovuttanut NL:lle tukikohtaa Suomen rajojen sisältä Hangosta

    NL:n Hangon tukikohta kun pakotti Suomen mukaan sotaan kesällä 1941 eli kävi niinkuin Paasikivi ennusti

    Äänestä

  • täysin kirjoitti:

    Anteeksi sotkin Porkkalan ja Hangon.

    mutta muuten. Neukkula ei "saanut" mitään. Se "otti" sen minkä se halusi.

    Äänestä

Suomen suurin saavutus toisessa maailmansodassa oli ,ettei Etelä-Suomea miehitetty Saksan tai NL:n joukoilla ja alueet pysyivät siksi taistelujen ulkopuolella koko sodan ajan

Näin vältyttiin pahimmalta mahdolliselta tuholta

Talvisotaa ei olisi voitu välttää vaikka Suomi olisi syksyllä 1939 suostunut kaikkiin Stalinin vaatimuksiin

Stalinin tavoite oli tehdä koko Suomesta puna-armeijan tukialue joka tapauksesa

Petroskoin yliopiston dosentti Juri Kilin tiivistää väitöskirjassaan ,että talvisota olisi syttynyt joka tapauksessa ,vaikka Suomi olisi suostunut kaikkiin neuvotteluissa esitettyihin vaatimuksiin

Talvisodan torjuntavoitolla Suomi voitti kuitenkin aikaa niin paljon,ettei NL kesällä 1940 enää ehtinyt miehittää Suomea, kun Saksa elokuussa 1940 muutti asennettaan ja alkoi toimittaa Suomelle aseita ja NL joutui varomaan Suomen painostamista

Äänestä

Aluevaihtoihin olisi kannattanut suostua. Sodalta oltaisiin vältytty ja Suomen pinta-ala olisi kasvanut.

Äänestä
  • Puna-armeija harjoitteli talvisodan aloittaneita Mainilan laukauksia etukäteen. Venäläinen historioitsija Juri Kilin kertoo torstaina ilmestyvässä Karjala-lehdessä, että puna-armeija harjoitteli rajaselkkauksia Mainilan kylässä jo heinäkuussa 1939. Puna-armeija tulitti omia asemiaan saman vuoden marraskuun 26. päivä syyttäen siitä suomalaisia.

    Petroskoilainen Kilin perustaa artikkelinsa Venäjän merivoimien arkiston aikaisemmin käyttämättömiin asiakirjoihin. Niiden mukaan puna-armeija suunnitteli hyökkäystä Suomeen jo 1920-luvulta lähtien. Sotasuunnitelmissa oli oma vaihtoehtonsa kesä- ja talvisotaa varten. Kesäsuunnitelmiin kuului Ahvenanmaan valtaus.

    Sota olisi alkanut joka tapauksessa, vaikka Suomi olisi suostunut mihin tahansa aluevaatimuksiin. NL:n tavoite oli selvä saksan kanssa tehdyn sopimuksen Euroopan jakamisesta mukaisesti: Suomen valtaus Baltian maiden tavoin.

    Leningradin sotilaspiiri alkoi heti talvisodan päätyttyä valmistella suursotaa Suomen rajojen tuntumassa. Petroskoilainen historiantutkija Juri Kilin on venäläisiä arkistolähteitä tutkimalla selvittänyt, että joukkojen vahventamisen ohella Kuolan niemimaalla ja Karjalassa päätettiin aloittaa mm. valtaisa lentokenttien rakennusohjelma.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

realisti kirjoitti:

Mannerheim olisi halunnut antaa periksi venäläisten vaatimuksille 1939 ja vaihtaa maa-alueita heidän kanssaan.

Suomen kovapäinen valtiojohto ei tiennyt, mikä on maalle parasta, vaan jatkoi kohti tuhoa.

Tällöinkin olisi pitänyt Suomen hallituksen kuunnella Mannerheimia, suurinta suomalaista, niin sodalta olisi vältytty ja suomalaisia ei oli kuollut.

Olisi pitänyt kuudennella kerralla ottaa venäläisten aluevaihto-ehdotukset tosissaan ja tehdä sovinto.

Mannerheim tiesi jo 1939,että Saksa aikoi hyökätä imperialistisen rosvovaltion tavoin venäjälle ja suositteli sovintoa Venäjän kanssa.

Mannerheim on suurin suomalainen ja hänen ajatuksiaan olisi tuolloinkin tullut seurata ja kunnioittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu