EU monikerroksinen

muodostavat EU:n sisällä läheisen yhteistyön alueen. Se johtuu samansuuntaisesta ajattelutavasta ja monista muista asioista. Turkki taas edustaa omaa maailmaansa. EU on tällä hetkellä toimiva kokonaisuus. Mielestäni pyrkimisprosessi on kaikkein kehittävintä maalle, mutta miten saadaan poistettua katkeruus, jos jäsenyys ei tipahda heti paikalla. Periaatteista pidetään kiinni, mutta joitain pienempiä myönnytyksiä voisi ehkä tehdä jollain alalla. EU on ajautumassa kaaokseen liian löysällä tai huonoihin suhteisiin liian kovalla linjalla.
Minua ei huvita Turkin tyyli pelotella ja kiristää vaikka maassa on edelleen suuria ongelmia.
3112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Neljästä pohjoismaasta Norja ei ole EU:n jäsen. Vain Suomi on mukana rahaliitossa, muut kolme eivät ole; Tanska ja Norja ovat Naton jäseniä, mutta Ruotsi ja Suomi eivät ole. Eivät ne pohjoismaat kovin yhtenäistä blokkia muodosta.

EU:n ja Turkin yhteydenpito alkoi Suomen ollessa EU:n puheenjohtajamaa. Onhan se EEC/EU ehtinyt muuttaa muotoaan jo moneen kertaan puolen vuosisadan aikana. Turkki tuo lisäväriä, jos sopimukseen päästään, mutta tietyt kriteerit on Turkinkin täytettävä ennen jäseneksi tuloa.

Äänestä

Yhtä vähän kuin ymmärrän protestanttien ja katolisten touhuja Irlannissa, yhtä vähän ymmärrän Turkin ja Kurdien ristiriitoja. Koko maailma on täynnä pölkkypäitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


esimerkiksi pohjoismaat kirjoitti:

muodostavat EU:n sisällä läheisen yhteistyön alueen. Se johtuu samansuuntaisesta ajattelutavasta ja monista muista asioista. Turkki taas edustaa omaa maailmaansa. EU on tällä hetkellä toimiva kokonaisuus. Mielestäni pyrkimisprosessi on kaikkein kehittävintä maalle, mutta miten saadaan poistettua katkeruus, jos jäsenyys ei tipahda heti paikalla. Periaatteista pidetään kiinni, mutta joitain pienempiä myönnytyksiä voisi ehkä tehdä jollain alalla. EU on ajautumassa kaaokseen liian löysällä tai huonoihin suhteisiin liian kovalla linjalla.
Minua ei huvita Turkin tyyli pelotella ja kiristää vaikka maassa on edelleen suuria ongelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu