Voiko saatana koukuttaa?

Olen jo aikamies. Töissä käyvä perheellinen. Olen kuitenkin ollut lapsesta asti kiinnostunut kaikesta yliluonnollisesta, siis okkultismista. En palvo Saatanaa. Olen lähinnä perehtynyt Aleister Crowleyn asioihin, niistä tulee usein huumaava olo.

Ikään kuin euforia. Sitä on vaikea selittää. Harrastan tarotia. Kirjoitan kappaleita, jotka kertovat saatanasta ja crowleystä.

En kuitenkaan tunne oloani pahaksi.

Olenko eksyksissä. Vai jo täysin menetetty tapaus?

Myös Crowley uskonto Thelema vetää minua puoleensa.

https://www.youtube.com/watch?v=uY6ti3fHEtI
572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olet eksyksissä ja hukassa, mutta eti vielä kadotettu, jos käännyt Jeesuksen puoleen ja pyydät Häntä tulemaan sydämeesi ja sinä uudestisynnyt niin Hän tulee silnun sydämeesi asumaan ja silloin sinä synnyt uudesti Pyhästä Hengestä, joka tulee sydämeesi asumaan ja kuoleman jälkeen pääset taivaaseen. Kuuntele tästä linkistä lisää. http://www.kolumbus.fi/pentti.toikkanen

Äänestä

Niin. Kyllä Raamattu antaa ymmärtää, että on olemassa vain yksi todellinen Jumala ja meidän ei tulisi kääntyä muiden "jumalien" puoleen kuin hänen. Toisaalta syntiä on se, mikä erottaa meidät Jumalasta. Jos jostakin muusta tulee meille häntä tärkeämpi. Paha on hajoittaja ja "sikin sokin heittelijä" ja hän iloitsee kyllä siitä, jos etsimme onneamme "vastapuolelta", joka nimenomaan "pukeutuu valheen vaatteisiin" ja houkuttelee mukaansa hyvältä näyttäviltä ja tuntuvilta asioilta. Tällä en tarkoita etteiko kristitty saisi nauttia täysin sydämin elämästä ja sen tuomista iloista. Muista suunta! Se on tärkeää: Jumala ja Jeesus. Puhele sinne päin. Onnea matkaan!

Äänestä

Mitä sinä niissä kappaleissasi saatanasta kerrot? Jäin vain ihmettelemään aiheitasi. Mutta ketä nyt mikäkin kiinnostaa...

Äänestä

"Voiko saatana koukuttaa?"

Minun nähdäkseni lähes mikä tahansa voi koukuttaa, erityisesti jos siitä saa hyvän olon. Mutta miksi saat saatanasta hyvän olon?

"Olenko eksyksissä. Vai jo täysin menetetty tapaus?"

Vaikuttaa, että olet eksyksissä, mutta en sanoisi menetetyksi tapaukseksi tässä vaiheess kun olet vielä elossa.

Äänestä

Hei!

Paholainen vaivaa paremmin niitä joita se ei ole vielä voittanut puolellensa. Ei aikaansa turhaan hukkaa, vaan kiusaa lähinnä niitä ajoittain joilla on tekemistä evankeliumin palveluksessa. Saatanan mielipuuhia on lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla eli vaikuttaa niihin joiden kautta se saisi laajemman piirin naurunalaiseksi.
Melko lailla hyvin on onnistunut, -Maailma pitää kristinuskoa turhaan naurettavana, sillä se kuva minkä maailma usein Raamatun uskonnosta saa onkin sellainen että ihminen kavahtaa.
>>> Aitoa hengellistä kristinuskoa kaikessa viisaudessaan on kuitenkin olemassa.
Paholainen tuo näkyville kristinuskon rinnakkaisilmiöitä jotka eivät näytä järkeviltä.

Mutta kaikki "spiritismi" monine muotoineen on alue jossa ihmisen lopullinen kohtalo Raamatun lupauksia vasten ei ole se minkä Jumala vanhurskaille lupaa;
Joh 3:16, Room 6:22-23, Ilm 21-22, -uudesti luotu maa, sellainen kuin Jumala ihmiselle tarkoitti maan asuttavaksi.

Älä luule että Sinua tuomitsen, ei siitä ole kyse, mutta asetan kaksi vastakohtaa joka voi elämässä vallita; Usko ja luottamus Jeesukseen, Raamatun lupauksiin, uskossa syntielämän hylänneenä, Jumalan voimassa uutta elämää viettämässä jo tässä ajassa uudessa persoonassa jossa vanha syntinen minä on poissa ja uusi minä vallalla uskossa Kristuksessa.
Siis kyse on kokonaisvaltaisesta elämäntilanteesta minkä perusteella Raamattu lupaa ihmiselle palkan; Ilm 20 luku, -Onko ihminen jumalaton, vaiko uskossa.
Synti on aina syntiä -eroa Jumalasta oli se sitten suklaapatukoiden harkittuas varastelua tai jotakin raskaampaa syntiä -ero Jumalasta on aina ihmisen tilan mittari, tai elo Herran yhteydessä Jumalan itsensä Hebr 10:12-18 antamassa voimassa.

Kuitenkin se alue millä paholainen hallitsee on varma tie ihmisen lopullisen ikuisen kohtalon tuho, siis kaikki spiritismin muodot. Kaikki spiritismin muodot ovat saatanan valtakuntaa, ja vaikka saatanaa palvoisi paholainen ei ketään rakasta vaan tuhoaa aina ihmisen poikkeuksetta eli ihmisen ikuinen kohtalo on silloin aina jumalattomien leiri.

Raamatun uskonto on maailnan suurinta utilitarismia ja loogista viisautta.
Ota siitä selvää; annan yhden linkin; http://media7.fi


Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija/ingenting annat

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1on3jokainenonsama kirjoitti:

Olen jo aikamies. Töissä käyvä perheellinen. Olen kuitenkin ollut lapsesta asti kiinnostunut kaikesta yliluonnollisesta, siis okkultismista. En palvo Saatanaa. Olen lähinnä perehtynyt Aleister Crowleyn asioihin, niistä tulee usein huumaava olo.

Ikään kuin euforia. Sitä on vaikea selittää. Harrastan tarotia. Kirjoitan kappaleita, jotka kertovat saatanasta ja crowleystä.

En kuitenkaan tunne oloani pahaksi.

Olenko eksyksissä. Vai jo täysin menetetty tapaus?

Myös Crowley uskonto Thelema vetää minua puoleensa.

https://www.youtube.com/watch?v=uY6ti3fHEtI

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu