Skoda hoitaa takaisinkutsutkin kunnolla

Skodan takaisinkutsuista Suomessa on tehty 74 %. Eräs automerkki suhtautuu leväperäisesti asiakkaisiinsa ja on hoitanut takaisinkutsuistaan vai 4 %.
31154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Tällä hetkellä kymmenentuhatta tsi ja dsg auton omistajaa odottelee korvauksia maksamistaan kalleista korjauksistaan.kuluttajavirasto yle ja trafi selvittelee nyt miksi vag ei noita korjannut tai kutsunut takaisin.suurin syy lienee ettei noita voi korjata kestäviksi pahojen suunnittelu virhein vuoksi.

Äänestä
  • Ei odottele kuin sinun sairaassa päässäsi. Näkee jo kirjoitustesi heikosta tasosta, ettet ymmärrä mistään mitään.

    Äänestä

  • Kannattaisi aivan ekaksi ottaa selvää mitä takaisinkutsu tarkoittaa ja milloin sellaista tarvitaan. Pitäisi olla Terolle tuttuja asioita.

    Äänestä

  • Oletko ajatellut opiskella kirjallista ilmaisua?

    Äänestä

Taitaa olla tuolla leväperäisesti takaisinkutsuihinkin suhtautuvalla merkillä turvallisuuteen vaikuttavat tekijätkin korjaamatta.

Äänestä
  • Yli 10 vuotta vanhat takaisinkutsut tekemättä!

    Äänestä

Mitä sanoo Rölli tähän?

Äänestä
  • Haluan tuoda julki ko kansanautossa olevat tyyppiviat eli vuosi ja kahdeksan kuukautta vanhassa autossa 208 tkm taksissa mittarissa .

    Vauhtipyörä ja kytkinpaketti takuuseen 120 000 km, täristi jarrulevyt kierotLambda ? anturi ja moottoriohjelma uusiksi , savutti ihan hirveästi välillä regenerointivaiheessa 125 000 km208 tkm (1v ja 9 kk vanha auto) kannentiiviste rikki, merkkiliikkeen kustannusarvio 5000 ( kannnentiivisteen vaihto ) - 12 000 e (moottorinvaihto), vaihdoin itse kannentiivisteen, n 40 h työaika, todella isotöinen.Remontissa paljastui Egr-järjestelmä vialliseksi, karsta oli sotkenut kanavat kannessa ja järjestelmässä ja mm imusarjassa n. puoli !!!! litraa karstamömmöä, jonka puhdistaminen ei kuulu mihinkään huolto-ohjelmaan, vaikka mielestäni tulisi puhdistaa max 150 tkm välein.Oven stopparit särkeneet ovipellin ja tulossa läpi etuovista!!! Viat yleisiä, käyttö pääasiassa matka ajoa ja huollot tehty ajallaan

    http://www.tuulilasi.fi/kysymykset/toyota-avensis-2008-2013-d4d-20-vm-2011-ongelmat

    Äänestä

Skoda onkin vastuullinen valmistaja ja hoitaa hommansa.

Äänestä
  • Esimerkillinen valmistaja.

    Äänestä

Ei ihme, että VW-konsernin autoilla ajetaan yli kaksi kertaa enemmän kuin Tojo.vikakonsernin kyhäelmillä.

Äänestä

Saaanen tuoda julki:
Neljä vuotta Skodalla, ei edes yhtään lamppua ole tarvinnut vaihtaa. Miksi autoni pitäisi kutsua johonkin??????

Äänestä
  • Skoda hoitaa takaisinkutsut huolella.

    Äänestä

Leväperäiset valmistajat jättävät autonsa ruostesuojaamatta sekä takaisinkutsut tekemättä.

Äänestä
  • Näinhän se menee.

    Äänestä

  • TottaTuriset kirjoitti:

    Näinhän se menee.

    Juu,mullakin oli se 1000MB. Ihan läpimätä oli jo muutaman vuoden ajon
    jälkeen. Ei ensimmäistäkään sataatuhatta tullut koskaan mittariin.
    Lada oli jo paljon parempi.

    Äänestä

Täääskin Skoda monia muita etevämpi.

Äänestä

Eipä ole kummoista tuo laatu jos pitää kutsua niitä takaisin korjattavaksi

Äänestä
  • Skodalla kuitenkin ongelma on pieni Tojon romuun verrattuna.

    Äänestä

Pitäisiköhän ostaa Skoda?

Äänestä
  • Ainakin hoitaa takaisinkutsut jos tulee, toisinkuin eräs romumerkki.

    Äänestä

Volkswagen-yhtymän DSG-automaattivaihteiston seitsemänvaihteinen versio on tullut ja tulee valmistajalleen huomattavan kalliiksi. Kuusivaihteinenkaan ei ole välttynyt häiriöiltä.

Volkswagen-yhtymän ensimmäinen seitsemänvaihteinen DSG-automaattivaihteisto tuli myyntiin alkuvuodesta 2008, ja toimintahäiriöitä alkoi tulla julkisuuteen jo seuraavana vuonna.

Elokuussa 2009 Yhdysvaltain Volkswagen kutsui 13 500 autoa tarkistettavaksi, kun DSG-vaihteisto vaihtoi vapaalle omia aikojaan.

Melko pian tämän jälkeen kutsu kävi niin ikään Yhdysvalloissa 53 300 autolle, kun kansallinen liikenneturvallisuusvirasto oli saanut DSG:n käyttäjiltä valituksia voimanpuutteesta ajon aikana. Molemmissa kutsuissa Volkswagenin mukaan syynä oli viallinen lämpöanturi.

Kiinassakin kuluttajansuoja

toimii

Kiinalaiset käyttäjät ovat vuodesta 2009 lähtien ilmaisseet netin keskustelupalstoilla tyytymättömyytensä DSG-vaihteistojen vikoihin ja toimintahäiriöihin. Kuusivaihteisessa tuttuja ilmiöitä ovat olleet poikkeukselliset äänet ja vaihtomekanismin jumiutuminen.

Seitsemänvaihteisessa on outojen äänien lisäksi havaittu ainakin nykiviä vaihtoja, moottorin käyntinopeuden yllättävää nousua sekä automatiikan kyvyttömyyttä vaihtaa kakkos-, nelos- ja kuutosvaihteille.

Maaliskuussa 2012 Kiinan valtion muun muassa laadunvalvonnasta ja tarkastuksesta vastaava hallintovirasto vaati Volkswagenia tutkimaan tapaukset. Vielä saman kuun aikana Kiinan Volkswagen myönsi, että seitsemänvaihteisessa DSG-vaihteistossa saattoi olla vika, jonka korjaamiseksi noin puoli miljoonaa autoa pitäisi kutsua käymään merkkikorjaamoilla eri puolilla Kiinaa. Korjaukseksi tarjottiin elektroniikan ohjelmistopäivitystä.

Tämän vuoden maaliskuun 15. päivänä Kiinan televisio lähetti kansainvälisen kuluttajan oikeuksien päivän kunniaksi ohjelman, jossa arvosteltiin Volkswagen-yhtymän valmistamissa DSG-vaihteistoissa ilmenneitä häiriöitä.

Kaksi päivää myöhemmin Kiinan Volkswagen ilmoitti, että se lähettää aivan vapaaehtoisesti takaisinkutsun DSG-vaihteistolla varustetuille autoille. Tällä viikolla tähän mennessä kutsuttujen kokonaismääräksi Kiinassa on tarkentunut 640 309 autoa.

Ei ollutkaan vain

kiinalainen ilmiö

11. maaliskuuta tänä vuonna Australian Volkswagen ilmoitti kesäkuun 2008 ja syyskuun 2011 välillä valmistettujen Volkswagen Golfin, Jetan, Polon, Passatin ja Caddyn, yhteensä 25 982 auton takaisinkutsusta. Kutsu koski nimenomaan seitsemänvaihteista DSG:tä.

Volkswagenin johtokunnan jäsen professori Ulrich Hackenberg kommentoi jo toukokuun alkupuolella australialaiselle Drive.com.au-sivustolle, että Kiinassa myytyjen DSG-vaihteistojen häiriöt liittyvät Kiinassa valmistettuihin vaihteistoihin.

Australiassa taas myydään Euroopassa valmistettuja vaihteistoja, joten hänen mukaansa ongelmat eivät täysin koskisi Australiassa myytäviä DSG-autoja.

Silti kesäkuun 11. päivänä Australian Volkswagen laajensi kutsunsa myös kuuteen tuhanteen Audiin ja 1 746:eena Skodaan, nämäkin seitsemänvaihteisella DSG:llä varustettuna.

Japanissa kutsuttiin viime toukokuun alussa 91 000 seitsemänvaihteisella DSG-vaihteistolla varustettua autoa tarkastukseen ja korjaukseen. Samoin Singaporen Volkswagen on kutsunut 6 181 kpl vastaavia malleja katsottavaksi.

Myös Malesiassa samaan aikaan kutsu kävi kesäkuun 2010 ja 2011 välillä valmistetuille Passateille, Poloille, Sciroccoille, Golfeille, Jetoille ja Cross Touraneille, yhteensä 3 962 autolle.

Volkswagen-yhtymä on arvellut Kaukoidässä ilmenneiden DSG-vaihteiston toimintahäiriöiden syiksi kuumaa ja kosteaa ilmastoa, äärimmäisen ruuhkaista liikennettä ja saastunutta ilmaa.

Kutsukampanjasta

maailmanlaajuinen

Tällä viikolla Volkswagenin takaisinkutsut laajenivat yleismaailmallisiksi. Kutsuttuihin 2,64 miljoonaan autoon sisältyvät jo Kiinan aikaisemmat kutsut tänä vuonna.

Nyt yhtiö sanoo korjaavansa DSG:tä vaihtamalla alkuperäinen synteettinen vaihteistoöljy mineraalipohjaiseksi. Sen pitäisi poistaa sähköhäiriöt vaihteistosta.

Maailmanlaajuiseen takaisinkutsuun kuuluvat myös katumaasturi Tiguanissa havaittu sulakehäiriö valolaitteissa ja Amarok-avolavapakettiautossa todettu polttonestevuoto. Suomessa kutsu käy noin 2400:lle Tiguanille ja 900:lle Amarokille.

Korjausten ja muutosoperaatioiden lopullista hintaa yhtiölle voi vain arvailla

Äänestä
  • Pahasti Tojot vuotavat.

    Äänestä

"Skodan+takaisinkutsuista+Suomessa+on+tehty+74+%"Onko+tämä+jotain+skoda-matematiikkaa?

Äänestä

Hyvät autot tehdään niin ettei takaisinkutsuja tarvita. Te itälinttakuskit ette ole tainneet sellaisesta kuullakkaan?

Äänestä

Halppisauton leima näkyy ja kuuluu.

Äänestä

Mikäs merkki se olikaan joka on jättänyt takaisinkutsut hoitamatta?

Äänestä
  • SkodaJos+Skodan+takaisinkutsuista+jopa+74%+on+tehty+Suomessa+niin+ei+siitä+ole+kovin+montaa+takaisinkutsua+riittänyt+muissa+maissa+tehtäväksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


SkodaHoitaaHyvin kirjoitti:

Skodan takaisinkutsuista Suomessa on tehty 74 %. Eräs automerkki suhtautuu leväperäisesti asiakkaisiinsa ja on hoitanut takaisinkutsuistaan vai 4 %.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu