-----------------------------------------------
Osaako joku viisas vastata, tarkoittaako tämä sitä että 2001 tuomion saanut velka ei vanhenekaan 2016, kuten aikaisemmin on ilmoitettu, vaan perintä jatkuu v.2020 asti ???
------------------------------------------------
lindorffin nettisivuilta:
Hallituksen esityksen (HE 83/2014) mukaan luonnollisen henkilön sopimukseen perustuva rahavelka vanhentuisi viimeistään, kun 20 vuotta on kulunut velan erääntymisestä. Jos velkoja on luonnollinen henkilö, vanhentumisaika olisi 25 vuotta.
Kyse on lopullisesti vanhentumisesta eikä vanhentumisaikaa voida katkaista.
Nykyisin lopullinen vanhentumisaika koskee ainoastaan velkaa, josta on haettu velkomustuomio tai muu ulosottoperuste. Vanhentumisaika on 15 vuotta, ja 20 vuotta silloin kun velkojana on luonnollinen henkilö tai kysymys on rikokseen perustuvasta korvaussaatavasta. Vanhentumisaika alkaa siitä, kun tuomio tai muu lopullinen ulosottoperuste on annettu.
Kaksi erilaista lopullista vanhentumisaikaa
Velallisten on katsottu olevan velan lopullisen vanhentumisen osalta erilaisessa asemassa, riippuen velkojan menettelystä. Lakiesityksessä ehdotetaankin, että velka vanhentuisi lopullisesti 20 tai 25 vuoden kuluttua velan eräännyttämisestä sen lisäksi että nykyinen, ulosottoperusteeseen perustuva vanhentumisaika säilyisi ennallaan.
Jatkossa henkilön velalla voisi siis olla kaksi erilaista lopullista vanhentumisaikaa. Velka vanhentuisi sen ajan mukaan, joka kuluu ensin umpeen. Erääntymiseen perustuva vanhentuminen ei kuitenkaan koskisi sopimukseen perustumattomia velkoja eikä rikosperusteisia korvausvelkoja.
Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2015 alussa. Lakia sovellettaisiin myös ennen sen voimaantuloa erääntyneisiin velkoihin siten, että vanhentumisaikaa katsotaan ennen lain voimaan tuloa kuluneen enintään 15 vuotta. Näin ollen veloille jäisi aina vähintään 5 vuotta perintäaikaa. Jos laki tulee suunnitellusti voimaan, ensimmäiset saatavat vanhentuisivat siis lopullisesti erääntymisen perusteella 1.1.2020.
Yleiset vanhentumisajat säilyvät
20.8.2014

Vastaukset 5
Vanhimmat
Voiko olla noin ?
Kuolema kuittaa velat.
Hervotonta lakitekstiä ;) Tarvitset juristin, tai tulkin.
Poliitikot apuun .....
Politikot leikivat ihmisten elämällä.
Eivät vaivaudu niin alas. että todella miettisivät päätöstensä seuraukset- Ei niin kauan kun ei kosketa itseä tai läheisiään.