Klaukkalan Prisman rakennushanke

Marko_N

Viirinlaakson kaavoitus, johon sisältyy myös Prisman rakennushanke, alkaa osoittaa merkkejä koko hankkeen kuihtumisen suuntaan. Aika ajoin on paikallisuutislehdessä suunnitelman edistymisestä ns taustalla, kun uutta valituslupakierrettä käydään läpi.

Luulen vahvasti asian tilan olevan niin, että kunnan mataavan päätöksenteon ja ylipäätään kyvyttömyyden tehdä päätöksiä, on Hok-Elanto vetäytymässä hankkeesta pois.
Saamme nähdä ja todeta, ettei rakentaminen käynnisty Prisman osalta ja epäilen myös Viirinlaakson muun suunnittelun ja rakentamisen olevan Prisma-suunnitelmaan niin sidottu, etteivät nekään etene millään lailla.

Kovasti Prismaa Nurmijärven ja osin Vantaankin asukkaat toivovat, mutta sitä ei tule.

1

182

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Marko_N

      No niin!! Näin kävi juuri niinkuin aiemmin arvelin kirjoituksessani! Uskomatonta toimintaa kaikkinensa kunnan taholta, kun päästää oman kyvyttömän päätöksenteonsa ansiosta kuntalaisia ja kuntaa hyödyttävän toimijan käsistään. Paljon, paljon, paljon on mennyt meidän kuntalaisten verorahoja mennyt hankkeen suunnitteluun tähän mennessä, nyt iso osa on valunut hukkaan. Minkähän uuden toimijan Srv ja kunta aikovat saada tilalle? Ei tarvitse vastata, me kuntalaiset asiaa seuranneet tiedämme vastauksen; kuntamme päätöksentekijöillä ei ole siitä aavistustakaan.
      Minusta on erinomaisen kurjaa, etteivät Klaukkalan palvelut kehity, vaan junnaavat paikallaan. Prunnissa kiertäneet kauppiaat saavat uuden perijän, pienen S-marketin, aivankuin säälittäväksi viestiksi välinpitämättömästä, huolimattomasta tavasta hoitaa palveluiden eteenpäinvientiä ja kehittämistä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe