pahaa. Olkaamme nyt tyytyväisiä, että maahan saadaan toimintakykyinen hallitus.
Toivotaan, että jotain saadaan aikaan, ettei asiat vaan taas jää pöydälle makaamaan neljäksi vuodeksi.
Toivotaan, että ministerit ymmärtävät olevansa Suomen kansan palveluksessa ja toimivat Suomen kansan parhaaksi parhaan ymmärryksensä mukaan.
Mistäs me parempikaan hallitus tähän hätään saataisiin?
Toivotaan, että jotain saadaan aikaan, ettei asiat vaan taas jää pöydälle makaamaan neljäksi vuodeksi.
Toivotaan, että ministerit ymmärtävät olevansa Suomen kansan palveluksessa ja toimivat Suomen kansan parhaaksi parhaan ymmärryksensä mukaan.
Mistäs me parempikaan hallitus tähän hätään saataisiin?
Vastaukset 20
Vanhimmat
No pelko tuntuu olevan noiden sosiaalipummien etujen leikkauksissa. Suomi ei ole oleskeluyhteiskunta. Että silleen.
Rumasti sanottu sosiaalipummit niitä on vähän,mutta työttömiä paljon,
eikä työllä josta saadulla palkalla elä tee mitään........
Totuus on että Suomi on EU-lainsäädännönö piirissä. Tämä Kalergi-lainsäädäntö pakottaa valtiot luopumaan keskiluokastaan.
Mitä uusi hallitus tähän mennessä on lupaillut, ennustaa 9 Euron päiväpalkalla kituuttavien orjien määrän massiivista kasvamista. Tästähän Jussi Halla-aho kirjoitti hiljattain terävää analyysia Skriptassaan.
https://www.youtube.com/watch?v=DIK9s3IjSsk&list=RDDIK9s3IjSsk
Kun ei tässä nyt tainnut näinkään pahasti käydä.
https://www.youtube.com/watch?v=a2akvbZrnkQ&list=RDDIK9s3IjSsk&index=4
Mutta kyllähän ne muistot jäävät joksikin aikaa mieleen:
https://www.youtube.com/watch?v=jL80eK7w2cg&index=5&list=RDDIK9s3IjSsk
No tais unohtua noilta Vasemmistoliitolta, SDP:ltä, Vihreiltä,RKP:ltä ja kristillisiltä, että siellä oltiin ajamassa Suomalaisten etuja eikä koko maailman elintasopakoloisten ja rikollisten asioita. Että silleen.
En kyllä huomannut että elintasopakolaisilta olisi mitään leikattu? kyllä kaikki leikkaukset kohdistuivat tavallisiin pienituloisiin ja työttömiin kantasuomalaisiin ja heidän lapsiinsa, sekä eläkkeellä oleviin vanhempiinsa. somali porskuttaa niin kuin ennenkin.
Suomi maksaa suurimmat tuet ja avustukset koko EU:ssa. Niitä on leikattava, niin Suomen houkutus vähenee samassa suhteessa tulijoiden vähentymisenä.
Että silleen.
Toivotaan nyt sentään, ettei näin pahasti käy:
https://www.youtube.com/watch?v=nhaEdPK-K_8&index=1&list=PL16D46D67CAD3C7DA
Kuinka oli voinutkaan kun sitä ei edes ole olemassa.
"Toivotaan, että jotain saadaan aikaan, ettei asiat vaan taas jää pöydälle makaamaan neljäksi vuodeksi."
Kauniiden ihmisten kykypuolueen puhuvien päiden kahdeksan vuoden jälkeen:
Kymmenen vuoden projekti, niinhän se Sipilä sanoi.
Tuntuu ihan realistiselta tavoitteelta, kieltämättä.
Seuraavat eduskuntavaalit tosin ratkaisevat taas paljon tästä Suomen fantastisesta syväkyykystä nousemisen aikataulusta.
Mikäähän ei ammattipoliitikkohyväkkäille tähän asti ole ollut helpompaa kuin lahoavan jollan alla olla ja odottaa.
Todellinen poliittinen johtajasankaruus ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista jossain sateenkaarihallituksissa vaan se on tekemistä ja asioiden todellista pöydälle ottamista ilman taustajoukkojen agendojen väkisin läpi jyräämistä...
Nyt ottaa noita medioita ja oppositiota pattiin, kun Sipilän hallitus muodostettiin juuri kun siinä aikataulussa kaavailtiin. Jos tuo toiminta on yhtä jämäkkää ja median ja väliin huutelijoiden, ei anneta sotkea asiota oman mielensä mukaan. Voi olla että Suomi nousee vielä tästä velkasotkusta. Että silleen.
suomi ei nouse näillä hankkeilla.
ei leikata ylinpiä valtion ja kunnan palkkoja ja tyhjiä virkoja on apu apu johtajaa ja sihteeriä.
mitä leikattiin maahaanmuutosta.
Totta.
Jotainhan tässä pitää tehdä. Turha sitä on vatvoa jokapuolelle. Hommat pitää organisoida paljon paremmin, niin voitais säästää valtion ja kuntien menoissa, silloin saadaan paremmat palvelut koulutukseen ja terveydenhoitoon huomattavasti vähemmillä rahoilla. Säästöä syntyisi 20 miljardia aika helposti, kun hommat organisoidaan tehokkaasti, nyt kulutetaan järjettömästi, kun niitä herra- ja johtajavirkoja on niin p..keleesti, ettei saada asioita oikein mitenkään oikein järjestetyksi. Terveydenhoidossa on aivan järjettömästi päällekkäisyyksiä, ja täysin turhaa byrokratiaa ja ketjutusta. Koulutuksessa olisi tosi paljon järkeistämistä, sielläkin puolella olisi paljon tehostamisen varaa.
Niitä " nolla tutkijoita " voisi myös leikata jotka tutkivat vuosia noita itsestään selvyyksiä veronmaksajien rahoilla. Että silleen.
Joo, olen perussuomalaisena samaa mieltä,, kouluja on parempi käydä vain niitten, joilla on varaa, tai siis niitten lasten joiden vanhemmat ovat varakkaita. Köyhä ei kouluja tarvitse, vaan olkipahnat ja kovan kurin.
Koulutuksessa lyödään päätä seinään monin tavoin. Pitäisi käyttää niitä metodeja, joilla ihmisaivot ja muisti parhaiten toimii. Silloin oppimisesta tulisi mielekästä ja helppoa. Nyt opetetaan ja opiskellaan täysin järjettömällä tavalla.
Ei haittaisi jos koulutuksesta olisi leikattu vieläkin enemmän. Kun jokainen maksaisi opiskelunsa itse, olisi motivaatio ja oppimistehokkuus paremmalla tasolla kuin nykyään.