Kilometrin korkuinen torni viisisatasia

Norjan yleisradio on tehnyt laskelman siitä paljonko 10.000 syyrialaisen tuottaminen Norjaan tulisi maksamaan 10 vuodessa. Se on päätynyt 20 miljardin NKR summaan, eli 2400 miljoonaan euroon. Tätä summaa kun hieman ositellaan, päädytään vuodessa 240 miljoonaan ja edelleen hienonnellen (240.000.000 per 10.000) 24.000 euroon per henki, kuukausikustannus on siis 2000 € jokaista tulijaa kohti.

Tämän esipuheen kautta pääsen aiheeseen. Jos tuota 2000 € pidetään luotettavana Norjassa, kai se on sitä myös Suomessa. Täällä on nyt 16.000 somalia. Siitä ilosta, että saamme pitää näitä vieraita luonamme maksamme siis kuukaudessa 16.000 x 2000 eli 32 miljoonaa euroa.

Vuodessa somalit tulevat maksamaan suomalaiselle veronmaksajalle siis 32 x 12 miljoonaa eli 384 miljoonaa euroa. Vähän yli 1,05 miljoonaa euroa päivässä.

Somaleita on ollut Suomessa nyt 25 vuotta. Minulla ei ole käsissäni heidän lukumääränsä kehitystä, joten joudun turvautumaan likiarvoihin. Olettakaamme, että näiden 25 vuoden aikana somalien lukumäärä on ollut keskimäärin 8000. Saamme somalitaseen kokonaismääräksi 4,8 miljardia euroa (8000 x 2000 x 12 x 25).

Vertailun vuoksi mainittakoon, että valtion tulo- ja pääomaverokertymä vuoden 2015 budjettiesityksessä on 11,3 miljardia euroa. Jokainen veronmaksaja on siis tehnyt työtä somalien hyväksi vajaan puoli vuotta.

Havainnoidaan hiukan. Sadan kappaleen nippu 100 euron uusia seteleitä on noin 1 cm paksuinen. Yksi miljoona on siis metrin korkuinen torni. Miljardi on tuhat miljoonaa, joten sataspylväs olisi kilometrin korkuinen. Silloin luonnollisesti 4,8 miljardia muodostaisi 4,8 kilometriä korkean kasan.

Viisisatasista muodostettu kasa olisi lähes kilometrin korkuinen. Näsinneula on 168 metriä korkea. Somalien elätys on siis maksanut suomalaiselle veronmaksajalle 5,7 kertaa Näsinneulan korkuisen kasan 500 € seteleitä.

Sulkeudun suosioonne!

http://rahmispossu.net/2015/05/27/lasku-10-000-tulijasta-10-vuodessa-24-miljardia-euroa/

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Seinähullua.politiikkaa

      Lähemmäs kaksi miljoonaa euroa per kehitysmaamamu tulevat keskimäärin maksamaan elinikänsä aikana, toki tämän hetken rahan arvolla laskettuna.

      Eli kun otat reilun tuhat kiintiö"pakolaista" per vuosi, niin pelkästään näiden kustannus on melkein kaksi miljardia. Ja sama joka vuosi?

      Tähän päälle näiden "perheenyhdistämiset".

      Tähän päälle muut kehitysmaamamut, jotka tulevat tänne nostamaan elintasoaan, ja vaikka ainharva heistä saa turvapaikan, niin useimmat saavat jäädä Suomeen pysyvästi nk. "toissijaisen suojelun" perusteella.

      Suomelle tulee näistä useiden miljardien taakka joka vuosi, ja joka vuosi yhä useamman miljardin. Vuosikustannus kasvaa vuosi vuodelta.

      Siinä saa joka ainoan verotettavan kohteen veroprosenttia nostella melkoisesti vuosi vuodelta, mikä johtaa siihen, että tuotantokustannukset räjähtävät pilviin Suomessa, ja työttömyysprosentti siis samoin.

    • H.E.vonWidhoon

      Pakkomamutus on kansanmurha. Kyseessä on kansanmurha, joka täyttää YK:n määritelmät: Mass immigration and forced assimilation corresponds to "Genocide" basing on the UN Resolution N° 260, art. 2 comma C.

    • nykyhetkieriasia

      Kirjanpito on kaksipuolista. Unohdit vallan tulopuolen.
      Itkeminen ei auta markkinoilla. Maahanmuuttajista turva Suomen tulevaisuudelle.
      Ikärakenteemme tarvitsee maahanmuuttoa.

      • hggg

        Eli meitä on turvaamassa lauma eläimen tasolla olevia muslimeja jotka tappavat toisiaankin minkä kerkiävät puhumattakaan kansanmurhista vääräuskoisia kohtaan.


      • hikipäähihhulioot
        hggg kirjoitti:

        Eli meitä on turvaamassa lauma eläimen tasolla olevia muslimeja jotka tappavat toisiaankin minkä kerkiävät puhumattakaan kansanmurhista vääräuskoisia kohtaan.

        Ihmiset eivät ole eläimen tasolla. Olet erehtynyt kannattamaan natsien rotu-oppeja levittävän Halla-Ahon sairasta propagandaa.


      • JaHöpönHöpö

        Myös maahanmuuttajat vanhenevat. Ja ikärakenne ei merkkaa yhtään mitään; todellinen merkitys on sillä, mikä on huoltosuhde, eli työssäkäyvät suhteessa työssäkäymättömiin.

        Suomi tarvitsee nykyisessä tilanteessa kipeästi lisää työpaikkoja ja nimenomaan hyväpalkkaisia työpaikkoja, eikä maahanmuuttoa kehitysmaista. Sen lisäksi tulijat tuovat mukanaan perheensä, usein myös vanhoja sukulaisia. Pikemminkin maahanmuutto kärjistää niitä ongelmia, joita sillä pyritään ratkaisemaan.

        Maahanmuutto on todettu jo useissa maissa tehdyissä laskelmissa voitolliseksi vain, jos se tapahtuu muista länsimaista. Usein nämä muuttajat ovat niitä, joilla on koulutus, työpaikka valmiina tai jonkinlainen käsitys siitä, minne hakeutuvat, kielitaito valmiina tai valmius oppia se nopeasti, pieni perheyksikkö tai tulevat täysin yksin. Kehitysmaat ovat sen sijaan täysin eri juttu.

        Kaikki tietävät, minkä vuoksi tätä "tarvitaan maahanmuuttoa" -mantraa jankataan. Joku tai jotkut oikeasti kuvittelevat, että nälänhädät ja sodat on mahdollista ratkaista siirtämällä kokonaiset heimot tai kansakunnat toisten maille? Ei tule onnistumaan.

        Sen lisäksi tästä omituisesta "maahanmuuttajasta" pitäisi luopua ja palata vanhaan siirtolainen/pakolainen/paluumuuttaja-kategoriaan. Kaikki tosin tietävät senkin, mihin tuolla "maahanmuuttajalla" pyritään; sekoittamaan pakkaa ja ihmisten ajatuksia, kun ei ole käsitetasolla mahdollista yksilöidä eri ryhmiä. Kyseessä on poliittisesti korrekti termi, joka uitettiin yleiseen kielenkäyttöön virastoslangin ja uutiskielen kautta 2000-luvun alussa. 90-luvun sanakirjoista termiä on turha edes etsiä.


      • H.E.vonWidthoon
        hggg kirjoitti:

        Eli meitä on turvaamassa lauma eläimen tasolla olevia muslimeja jotka tappavat toisiaankin minkä kerkiävät puhumattakaan kansanmurhista vääräuskoisia kohtaan.

        Juuri näin. Voi olla että kannattaa kannattaa euthanasian täydellistä laillistamista jo nyt valmiiksi. Jos se joskus tulevaisuudessa jostakin syystä tulee mieleen.


      • Kaksituhatta euroa on varovainen nettokustannusarvio. Voisitko hiukan avata tuota somalien Suomelle ja suomalaisille tuomaa tuloa?


    • RealismiaPeliin

      Maahanmuuttopolitiikkaa pitäisi muuttaa niin, että ne, jotka haluavat tuoda Suomeen lisää ihmisiä esim. Afrikan ja Lähi-idän ongelmallisista maista, voivat tehdä niin omalla rahallaan. Toisin sanoen jos vaikka Hyysäri X haluaa tuoda somalin sukulaisineen Suomeen, hän sponsoroi heidät tänne itse omilla eurosillaan ja allekirjoittaa sopimuksen, jossa lupaa itse vastata kaikista heidän aiheuttamista kuluista vaikkapa seuraavan 5 - 10 vuoden ajan tai niin kauan, kunnes he osaavat kunnolla suomea ja ovat työ- tai opiskeluelämässä.

      • parempi_idea

        Lähetetään mieluummin suvakit sinne Afrikkaan.


    • maahanmuutto_on_hyvä

      On todella huvittavaa, että sosialistien ja vihervasemmiston tavoite on ja tulee jatkossakin olemaan maahanmuuton lisääminen. Erikseen pitää mainita, että SDP ei halua työperäistä maahnamuuttoja, vaan pelkästään humanitääristä. Kuten Krista Kiuru juuri äskettäin vahvisti ja aiemmin Antti Rinne. Tämähän on sitä Tarja Halosen määrittämää politiikkaa;)

      Ja mitä tästä seuraa. Se mikä todella naurattaa, eli ns. "hyvinvointiyhteiskunnan" tuho. Rahat ei vaan kertakaikkiaan SOTE-juttuihin riitä kun maahanmuuttajia pitää haalia paikat täyteen. Huomioitavaa on, että työvoiman osuu laskee edelleen vaikka Suomi nimisen valtion väkimäärä kasvaa maahanmuuton seurauksena.

      Ja mikä parasta, samalla Suomi nimisen valtion verotus ja työvoimakustannukset on saatu sellaiselle tasolle, että minkäänlaista talouskavua ei ole näköpiirissä. Yksinkertaisesti systeemi on kertakaikkiaan liian kallis ylläpitää, heh heh.

      Ns. "hyvinvointiyhteiskunta" ja sen raivokkaat tukijat ja mamujen hyysäävät ovat kohta saaneet projektinsa valmiiksi. Kyllä naurattaa;)

      • ei_muulla_niin_väliä

        Sosialistia ei loppupeleissä kiinnosta muu kuin valta ja hän toivoo saavansa sitä mamujen äänillä.
        Toimii Ruotsin sosiaalidemokraateille. Hollande valittiin presidentiksi Ranskassa muslimien äänillä.


    • tympääntynyt

      natsi saksassa keksittiin näppärä ratkaisu juutalaiskysymykseen, stalinin neuvostoliitossa kanssa "toisinajattelija" kysymykseen. jenkit keksi pitkin 1900 luvun alun "siirtomaissaan" haitissa, filippiineillä, etelä amerikassa. eikös mekin voitas.. pieni työkokeilu jolla somalit työllistyy 100 %. kuulemma toimii pohjois koreassa, kiinassa....

    • Taakanjakoa

      Se on sitä taakkaa, jota vastaanotetaan koko ajan, juuri nytkin Välimeren yli. He tulevat kelvottomilta seuduilta hakemaan parempaa elämää, mutta käyvät taakaksi, tekevät myös rikoksia.

      Voidaan jopa todeta, että rodut lähi-idässä ja afrikassa ovat kelvottomia, mutta silti heidän lisääntymistä suositaan euroopassakin ja kehitysavulla oikein ruokitaan surkeuden leviämistä !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      44
      3032
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2651
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2604
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      105
      2304
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      50
      2136
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      342
      1903
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1556
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1418
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1248
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      28
      1185
    Aihe