Tuli eilen maikkarin kympin uutisissa. Tämä oli tietysti PS:n ansiota. PS olisi rankaissut toki enemmänkin, mutta kompromisseja pitää tehdä. Noh, seuraavalla kerralla sitten isompi leikkuri, kun PS on suurin puolue. PS näyttää tietä järkevän rahan käytössä.
Toki tämäkin saa vihervasemmiston ja äärisuvaitsevaiset kiehumaan raivosta. Hehän haluaisivat rahoittaa koko maailman köyhille sosiaaliturvan ottamalla velkaa. Entisen valtiovarainministerin Jutta Urpilaisen sanoin, ei se ole keltään pois, kun tuo kehitysraha rahoitetaan VELALLA.
Sellainen Jutta ja sellainen SDP.
Toki tämäkin saa vihervasemmiston ja äärisuvaitsevaiset kiehumaan raivosta. Hehän haluaisivat rahoittaa koko maailman köyhille sosiaaliturvan ottamalla velkaa. Entisen valtiovarainministerin Jutta Urpilaisen sanoin, ei se ole keltään pois, kun tuo kehitysraha rahoitetaan VELALLA.
Sellainen Jutta ja sellainen SDP.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Lähemmäs 400 miljoonaa lähtee! Hyvä PS!
Hallitus leikkaa kehitysavusta jopa kolmanneksen
"Hallitusohjelman mukaisesti leikkauksia tehdään 200 miljoonan eurolla. Tämän ohella 100 miljoonan euron avustusmuotoinen tuki muutetaan lainaksi ja päästökauppatuloja ei enää ohjata kehitysyhteistyöhön.
Kun nämä summaa yhteen, lähestytään jopa 400 miljoonaa euron kokonaispottia eli kyse on kolmannes kehitystyön vuosittaisesta rahamäärästä."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819767596_uu.shtml
JYTKY-JATKO-JYTKY-JYTKYTI-JYTKYTI jytkyn jytky!!
Oikeaa toimintaa.
Jokainen halukas voi rahoittaa henkilökohtaisesti kehitysmaita mahdollisuuksiensa mukaan.
Toivottavasti nenäpäiviä aletaan vietämään useammin.
Upeaa PS ja terveet arvot.
On siinä viidakkomiehellä ihmettelemistä, kun ei enää tulekaan rahaa! Jo alkaa alahuuli väpättää - eikä se alahuuli ole kovinkaan pieni.
Suomessa maksettavat tuetkin on saatava leikkausten piiriin, niin alkaa Suomen taikaseinän houkutus pienemään ja tulijat vähenemään. Ei se niin vaikeaa ole, kun käyttää oikeita ja laillisia keinoja. Ihan sillä samalla oikeudella, kun Italia ja Kreikka ei maksa sentiäkään tukia noille pakoloisille. Se vain on siitä tahdosta ja halusta kiinni. Että silleen.
afrikan tyypit on muutenkin tulossa eurooppaan.
Hienoa! Vasemmistoänkyröillä ja hyysäreillä ml. RKP verenpaine sen kun nousee.
No aamu TV:ssä ne opositioon jäänet nuppit tutisten selitti miten Suomea pitäisi johtaa. Ei vaan tulleet sanoneeksi miksi, ei niin hallituksessa olessaan niin tehneet kun siihen oli tilaisuus ja valta ?
Että silleen.
Eikö älli sano mitään? Mitä enemmän leikataan, sitä enemmän heitä tulee tänne ruoan perässä.
Antti Rinne sanoi vaalitenteissä, että kehitysapurahoja ja tasoa pitää reilusti nostaa nykyisestä. Semmoinen Antti meillä.
Mitä niillä rahoilla on tähän asti saatu Afrikassa aikaiseksi?
Niegertaaleja ei pitäsi kehitysapurahoilla ruokkia ja elättää keinotekoisesti liian suurta kantaa luonnon kantokykyyn nähden. Innostuvat vain naimaan lisää mustapäitä, kun saavat kuvun täyteen ja kullin pystyyn.