Tässä Menno Simons Lutherin aikalaisen aatteita Luterilauudesta
"Luterilaiset opettavat ja uskovat, että yksin usko tekee meidät autuaiksi, myös siten, ettei teoilla ole mitään merkitystä. He pitävät näitä oppeja voimassa sellaisella voimalla, että ikään kuin teot olisivat kokonaan tarpeettomia; niin – ikään kuin sellainen usko olisi laadultaan ja luonteeltaan sellainen, ettei se salli rinnallaan eikä suvaitse mitään tekoja. Ja juuri siksi heidän täytyy pitää ja arvostaa Jaakobin äärimmäisen tärkeää sekä vakavaa kirjettä olkikirjeenä, (koska hän tuomitsee sellaisen kevytmielisen, joutilaan opin ja uskon). Voi ylpeää mielettömyyttä! Jos oppi on olkea, niin täytyy myös valitun apostolin, uskollisen Kristuksen palvelijan ja todistajan, joka on sen kirjoittanut ja sitä suositellut, olla ollut oljesta tehty mies,... Sillä oppi todistaa sen, kuka (tai millainen) mies oli.
Katsokoon kukin eteensä, miten ja mitä opettaa; sillä juuri tämän opin kautta he ovat ohjastaneet ymmärtämättömän, tyhmän kansan suuret ja pienet, porvarit ja rahvaan, sellaiseen hedelmättömään, villiin elämään, ja niin kauas ohjakset päästäneet, että turkkilaisten ja tataarien joukosta (oletan minä) tuskin voidaan löytää yhtä jumalatonta ja kauheaa elämää kuin mitä heidän elämänsä on. Julkeat teot ovat todisteena; sillä ylitsevuotavalla syömisellä ja juopottelulla, ylenmääräisellä mahtailulla ja kopeudella, huoraamisella, valehtelemisella, pettämisellä, kiroamisella, vannomisella Herran Jeesuksen haavojen, sakramenttien ja kärsimyksen kautta, veren vuodatuksella, sotimisella, jne., mitä löydetään valitettavasti monilla heidän joukostaan, ei ole määrää eikä loppua. Opettajat ja oppilaat ovat samanlaisia puuhastellen monissa maailmallisissa teoissa, mikä voidaan nähdä. Sillä sen mitä hyvin tiedän, siitä minä kirjoitan, ja mitä olen itse kuullut ja nähnyt, siitä minä todistan, ja minä tiedän, että minä todistan totuudesta.
Kuka voi sanoa heidän kanssaan: Oi, miten ovatkaan kelvottomat papit ja munkit sellaisia kunniattomia konnia ja lurjuksia! ja manaa heille isorokkoa sydämessään. He sanovat, että epäpyhä paavi kaljuksi ajeltuine joukkoineen on jo tarpeeksi kauan pettänyt meitä kiirastulellaan, ripillään ja paastollaan. Niin, me syömme silloin kuin meillä nälkä on, olkoon se kalaa tai lihaa, mikä vain meitä miellyttää; sillä kaikki, mitä Jumala on luonut, on hyvää, sanoo Paavali, eikä tuomittavaa. Mutta, mitä tulee tämän jälkeen, sitä he eivät halua ymmärtää eivätkä tietää, nimittäin, uskoville (elääkseen hyvin), jotka tuntevat totuuden ja nauttivat ruokansa kiitoksen kera. Yhä vielä he sanovat: Miten häpeällisesti he ovatkaan meitä köyhiä ihmisiä pettäneet, kun ovat ryöstäneet meiltä Herran veren ja johdattaneet meidät heidän kaupustelijoidensa ja taikuuden tekojen luokse. Mutta Jumala olkoon ylistetty, nyt olemme saaneet selville (päässeet perille siitä), ettei teoillamme ole väliä; sillä Kristuksen veren ja kuoleman täytyy yksin pyyhkiä pois ja maksaa syntimme. Antautukaamme laulamaan Psalmin sanoin: "paula katkesi ja me pääsimme pois!" jne. (Psa 124:7.) Tämän (laulun) aikana valuu olut ja viini heidän juopuneista nenistään ja suustaan. Jokainen, joka pystyy lukemaan heidän kanssaan tämän riimin (saksaksi: Der Strick ist entzwei, und wir sind frei), eläköön vain niin lihallisesti kuin ikinä tahtoo, on (silti) hyvä evankeelinen mies ja armoitettu veli. Ja sitten kun tulee joku, joka haluaa kehottaa ja kurittaa heitä vilpittömästä, uskollisesta rakkaudesta, ohjata heitä oikein Kristukseen Jeesukseen ja hänen oppiinsa, sakramentteihin ja nuhteettomaan esikuvaan, sanoen ettei kenenkään kristityn ole sopivaa elostella ja ryypiskellä, vannoa ja kirota, jne., niin hän saa heti kuulla, että hän on lain alla (tavoittelee pyhyyttä tekojen kautta; perustautuu tekoihin), hyökkää taivasta vastaan tai on rottahenki, kiihkoilija tai tekopyhä, sakramentin häpäisijä tai kasteenuusija.
"Luterilaiset opettavat ja uskovat, että yksin usko tekee meidät autuaiksi, myös siten, ettei teoilla ole mitään merkitystä. He pitävät näitä oppeja voimassa sellaisella voimalla, että ikään kuin teot olisivat kokonaan tarpeettomia; niin – ikään kuin sellainen usko olisi laadultaan ja luonteeltaan sellainen, ettei se salli rinnallaan eikä suvaitse mitään tekoja. Ja juuri siksi heidän täytyy pitää ja arvostaa Jaakobin äärimmäisen tärkeää sekä vakavaa kirjettä olkikirjeenä, (koska hän tuomitsee sellaisen kevytmielisen, joutilaan opin ja uskon). Voi ylpeää mielettömyyttä! Jos oppi on olkea, niin täytyy myös valitun apostolin, uskollisen Kristuksen palvelijan ja todistajan, joka on sen kirjoittanut ja sitä suositellut, olla ollut oljesta tehty mies,... Sillä oppi todistaa sen, kuka (tai millainen) mies oli.
Katsokoon kukin eteensä, miten ja mitä opettaa; sillä juuri tämän opin kautta he ovat ohjastaneet ymmärtämättömän, tyhmän kansan suuret ja pienet, porvarit ja rahvaan, sellaiseen hedelmättömään, villiin elämään, ja niin kauas ohjakset päästäneet, että turkkilaisten ja tataarien joukosta (oletan minä) tuskin voidaan löytää yhtä jumalatonta ja kauheaa elämää kuin mitä heidän elämänsä on. Julkeat teot ovat todisteena; sillä ylitsevuotavalla syömisellä ja juopottelulla, ylenmääräisellä mahtailulla ja kopeudella, huoraamisella, valehtelemisella, pettämisellä, kiroamisella, vannomisella Herran Jeesuksen haavojen, sakramenttien ja kärsimyksen kautta, veren vuodatuksella, sotimisella, jne., mitä löydetään valitettavasti monilla heidän joukostaan, ei ole määrää eikä loppua. Opettajat ja oppilaat ovat samanlaisia puuhastellen monissa maailmallisissa teoissa, mikä voidaan nähdä. Sillä sen mitä hyvin tiedän, siitä minä kirjoitan, ja mitä olen itse kuullut ja nähnyt, siitä minä todistan, ja minä tiedän, että minä todistan totuudesta.
Kuka voi sanoa heidän kanssaan: Oi, miten ovatkaan kelvottomat papit ja munkit sellaisia kunniattomia konnia ja lurjuksia! ja manaa heille isorokkoa sydämessään. He sanovat, että epäpyhä paavi kaljuksi ajeltuine joukkoineen on jo tarpeeksi kauan pettänyt meitä kiirastulellaan, ripillään ja paastollaan. Niin, me syömme silloin kuin meillä nälkä on, olkoon se kalaa tai lihaa, mikä vain meitä miellyttää; sillä kaikki, mitä Jumala on luonut, on hyvää, sanoo Paavali, eikä tuomittavaa. Mutta, mitä tulee tämän jälkeen, sitä he eivät halua ymmärtää eivätkä tietää, nimittäin, uskoville (elääkseen hyvin), jotka tuntevat totuuden ja nauttivat ruokansa kiitoksen kera. Yhä vielä he sanovat: Miten häpeällisesti he ovatkaan meitä köyhiä ihmisiä pettäneet, kun ovat ryöstäneet meiltä Herran veren ja johdattaneet meidät heidän kaupustelijoidensa ja taikuuden tekojen luokse. Mutta Jumala olkoon ylistetty, nyt olemme saaneet selville (päässeet perille siitä), ettei teoillamme ole väliä; sillä Kristuksen veren ja kuoleman täytyy yksin pyyhkiä pois ja maksaa syntimme. Antautukaamme laulamaan Psalmin sanoin: "paula katkesi ja me pääsimme pois!" jne. (Psa 124:7.) Tämän (laulun) aikana valuu olut ja viini heidän juopuneista nenistään ja suustaan. Jokainen, joka pystyy lukemaan heidän kanssaan tämän riimin (saksaksi: Der Strick ist entzwei, und wir sind frei), eläköön vain niin lihallisesti kuin ikinä tahtoo, on (silti) hyvä evankeelinen mies ja armoitettu veli. Ja sitten kun tulee joku, joka haluaa kehottaa ja kurittaa heitä vilpittömästä, uskollisesta rakkaudesta, ohjata heitä oikein Kristukseen Jeesukseen ja hänen oppiinsa, sakramentteihin ja nuhteettomaan esikuvaan, sanoen ettei kenenkään kristityn ole sopivaa elostella ja ryypiskellä, vannoa ja kirota, jne., niin hän saa heti kuulla, että hän on lain alla (tavoittelee pyhyyttä tekojen kautta; perustautuu tekoihin), hyökkää taivasta vastaan tai on rottahenki, kiihkoilija tai tekopyhä, sakramentin häpäisijä tai kasteenuusija.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ja kommentoidakseni tätä Mennon kirjettä, niin ensinnäkin, kuten homaamme, niin ei ole ajat juuri muuttuneet, siis suhtauminen niihin, jotka kehottavat hyvää tekemään ja niiden välillä, jotka sanovat, että "yksin armo riittä"
Mennon kirje osoittaan hyvin, miten armon väärin käyttö, saa aikaan sopimatonta menoa, ja sitä sopimatonta menoa, on myös tänään teissä ihmisissä, kuten olen teille jo monesti ilmoittanut, mutta jonka te aina kiellätte, ja sanotte, että olen lakihenkinen, kuten myös tuohon aikaan sanottiin terveelle kehotukselle.
En väitä, että tämä Menno olisi mikään puhdas kristitty itsekkään, mutta uskon, että hän kuitenkin kuvaa oikeita asioita, joihin hän aikanaan tömäsi eläessään.
Ja on hämmästyytävää huomata, että miten saman kaltaisa te olette vielä tänäänkin, te jotka olette menneet tuohoin valermoon ja avanneet ovet lihallisille haluillenne, vaikka tosin tänään se näkyy, itsekkyytenä enemmän, kuin Mennon kuvaamina yhteisinä aterioina, jotka kuitenkin pohjautuvat siihen samaan ajatukseen, jota te tänään vaalitte.
Ja toivon, että saan edes jonkun teistä irti tuosta valheestanne, ja tekemään hyvää ollen itse Jumalan hyvä työ Jeesuksessa Kristuksessa.
Sillä ei Jumalan työtä ole itsekkäät ihmiset, tai valeheelliset, vaan ne ovat lihan työtä.
Älkää eksykö
Eivät ne ole luterilaisia tässä kirkossa, jotka noihin himoihin ovat lähteneet, joten taitaa piikkisi osua väärään kohteeseen.
Toki olen tästä ymmärtänyt, miksi luterilaisuudesta Jumala teki niin pienen kirkon, lähinnä kai siksi, että myöhemmin sitten siitä jotkut saisivat väärän käsityksen. Lähinnä on kai kyse siitä, että luterilaisuus on kaikkein vaikein muoto, koska se juuri tasapainoilee halvan armon ja kalliin armon välillä.
Tuo on toki hyvin yleistä, tuo luterilaisuuden väärin ymmärtäminen. Luterilaisuudessa pyhityselämääkin viettävä ihminen näkee itsessään silti aina vain enemmän syntiä Pyhän Hengen valaisemana, ja on näin Jumalan armosta riippuvainen. Hän saattaa siis olla hyvinkin Jumalan tahtoa monessa asiassa noudattava, hyvinkin hurskas jne., mutta samalla toteaa itsessään enemmän ja enemmän syntiä. Tämä tulkitaan usein väärin ja luullaan, että tarkoituksena on tehdä syntiä. Yleensähän on niin että todellisuudessa noista muista käsityksistä katsoen he monasti tekevätkin vähemmän syntiä ja heillä on parempi pyhityselämä, mutta silti synnin näkeminen kasvaa yhä enemmän. Tätä siis tarkoittaa luterilaisuuden syntisyys. Tässä ollaan siksi evankeliumi sisäistetty kaikkein parhaiten ja evankeliumin voima ja Jumalan voima, kun vanhurskauttaa syntisen. Se on siis täydellisen rehellistä itsetutkiskelua, jonka aiheuttaa Jumalan Pyhä Henki.
Oikeastaan voi sanoa, tässä kilvoitellaan sen asian kanssa, onko mahdollista, että Jumala on näinkin suuren syntisen voinut armahtaa täydellisesti. Tähän kilvoitteluun lähdetään sitten vasta muiden kristinuskon haarojen kanssa siellä Jeesuksen Kristuksen edessä. Tavallaan aito luterilainen on paremmin varautunut ja näin ollen oppii luottamaan Jumalan voimaan ja armoon.
Tässä siis tavallinen kiltti kunnollinen ihminen kauhistuu valtaisaa syntisyyttään, minkä Jumalan Pyhä Henki on hänelle paljastanut. Ja on tietenkin yhä kiitollisempi Jumalalle armosta ja sovituksesta ja rakastaa Kristusta yhä enemmän valtavien syntiensä sovitusten tähden.
Mutta tiedän, että tätä on turha rautalangasta vääntää, kun ei se mene synergistisille suuntauksille millään perille.
Kaikki se hyvä, mitä tehdään, pidetään sekin täysin Jumalan ansiona ja vaikutuksena ja siksi näitä tekoja ei mainita, koska ne eivät ole omia tekoja.