TAMATTOMIA TOLLOJA MINISTEREIKSI. Millä eväillä laborantti johtaa oikeusministeriötä, tai perushoitaja terveysministeriötä, köykäinen kokemus räksyttävänä kansanedustajana ei tuo pätevyyttä mihinkään.
PERSUT PITÄÄ KANSAA PILKKANAAN NIMITTÄMÄLLÄ KOULT
KöyhätEväät
57<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Melkein sai tuhottua suomen, oliko siellä pätevämpiä ministereitä mielestäsi ja jos oli niin viitsikkö sanoa heidän nimensä?
Hohohoooo ei löydy kirjekurssi laboranttia edes avustajakunnasta, hohooo välkkyjä nuo Persut, Hakkarainen kaikkein terävin. Hohohooooo
Löytyy vaan ammattikorkeakoulusta 3-4 vuoden koulutus. Eiköhän sillä selviä ministerin tehtävistäkin, jos on selvinnyt kemian, mikrobiologian ja fysiologian opinnoistakin!
On nähty, mitä tappiin koulutetut saivat aikaan. Katsotaan nyt, miten sujuu kouluttamattomilta.
Pölvästi laborantti on ammattikoulun tutkinto siinä missä puuseppäkin. tolloilla on älynlahjat hukassa.
Voikkaan työväenmies ja tulossa oleva kommunistinen sakotusjärjestelmä
Köyhät kyykkyyn hurjien liikennesakkojen avulla..Tätäkö on persupolitiikka ?????
HS:N mukaan Suomen hallitus haluaa autoveron kevennyksellä (JA KÄYTTÖMAKSUN NOSTOLLA) helpottaa uusien autojen ostoa, mutta ylinopeutta uusilla autoilla ei parane ajella. Hallitus haluaa nimittäin kaksinkertaistaa päivä- ja rikesakot.
Hallitusohjelman mukaan alimman päiväsakon summa nousisi 6 eurosta 12 euroon. Lisäksi hallitus haluaa nostaa rikesakon ylärajan 115 eurosta 230 euroon.
Pian nimitettävä työ- ja oikeusministeri, perussuomalaisten Jari Lindström kommentoi sakkoasiaa torstaiaamuna MTV:n Huomenta Suomessa.
"Tämähän on sellainen vapaavalintainen juttu. Jos ihmiset haluavat tukea valtiota, niin ei muuta kuin ylinopeutta ajamaan. Jos ei halua, niin ajaa normaalisti, eikä tule mitään ongelmia", vitsaili Lindström MTV:n mukaan.
Hallitusohjelman liitteessä kuitenkin kirjoitetaan, että kaksinkertaistamisvaatimusta voidaan lieventää, jos sakoista saatava rahamäärä saadaan kameravalvontaa lisäämällä.
Rikesakkojen euromäärät on viimeksi tarkistettu yli 15 vuotta sitten. Hallituksen mukaan rikesakkojen kaksinkertaistaminen jättäisi rikesakot kuitenkin yleiseurooppalaisesti alhaiselle tasolle.
Rikesakkoja annetaan vuosittain noin 300 000 kappaletta, lähinnä liikennerikkomuksista.
Hohoho tollo on tollo ei voi mitään
Olihan meillä kirvesmiesopiskelija (keskeyttänyt) nekin opinnot Ihalainen työministerinä. Pelkkä ylioppilas kuziniina ja Virkkunen yms.
Onhan tuo Soinikin heikoiten koulutettu hallituspuolueiden puheenjohtajista, että näin.
Entisiä rikollisia kyllä löytyy PERSUJEN eduskuntaryhmästä, ihan vankeustuomion saaneita.
Heinäluoma on ylioppilas, samoin Arhinmäki.
Henna Virkkunen on filosofian lisensiaatti Jyväskylän yliopistosta. Lisenssiaattityö kasitteli ministeriöiden erilaisuutta!
Oikeusministeri kirjekurssi laporatorioapulainen hohohoooo
Kummallakaan ei ole rikosrekisteriä.
ei ole
Entä Zorro Hakkarainen, kirkkohopioiden vohkija?
Hohoooooo Linströmmi on tyhjäpäinen tollo vappunakin.
Laborantti ei ymmärrä lakiasioista enempää kuin sika hopealusikoista.
Lukutaitoahan se tarvii, että saa selvää, mitä lakikirjoissa lukee. Jos on selvinnyt laborantin kemian kaavoista, niin kyllä se lakikirjan lukeminenkin sujuu.
Mutta ehkä se yo Arhinmäki olisi ollut parempi tuohonkin virkaan, tai Ihalainen kirvesmiesammattinaan!
No sitten siinä laissa on jotain vikaa ja se pitää korjata. Kansaa vartenhan nuo lait tehdään!
Tollo ei laborantti mitään kaavoja tarvitse, ai niin anteeksi oletkin persu eihän tollo voi sellaista tietää.
Taidat itse olla vanhanajan kansakoulun läpäissyt työtön peruspersu, kun et edes tiedä, mitä labornatti tekee töissään, tai missä laborantteja koulutetaan!
Hoitihan Lauri Ihalainenkin ministerin hommiaan kuin ammattilainen kirvesmies, jonka koulutustaso ei vastaa edes peruskoulu!
Hohohooo Ihalainen oli sentään SAKn puheenjohtaja, ei mikään työllisyyskurssin pummi.
Laborantteja valmistuu aikuisammattikoulusta, kirjekurssilta hohohoooo
aloittaja on antti rinne ( sdp )
Rinne onkin hieman sivistyneempi kuin tollo laborantti.
Minkäs teet kun persujen eduskuntaryhmästä tuottaa tuskaa löytää tyyppi jolla olisi koulusivistystä ja puhdas rikosrekisteri, RötösHerroja löyty helposti.
Kyllä ulkomailla taas naureskellaan Suomalaisten ministerivalinnoista. Ei edes vinku- Intiassa valita oikeusministeriksi jotain kirjekurssimiestä.
Ei todellakaan, ainoastaan kirvesmies ja perushoitaja kelpaavat ministereiksi! Presidentilläkin täytyy olla vaan alempi tutkinto, kuten oikeustieteen kanditaatti!
Persut on tollojen keskittymä, parempaa osaamista ei löydy ministeriksi. Sipilä ja Stubb tuntevat varmasti myötähäpeää kun hallituksen apupuolueen ministerit ovat kouluttamattomia pölvästejä.
Tämä oli etukäteen tiedossa Persuista ei löydy etsimälläkään yhtä ainoatakaan mitat täyttävää pätevää ja erikoisosaamista omaavaa ministeriä. Ei räksyttävä suunsoitto pätevöi mihinkään.
Uusi PERSUJEN Terveysministeri on heikommin koulutettu kuin lastentarhan opettaja, Persuilla on kaikki tolkku hävinnyt, ministeripallille istutetaan ilmeisesti parhaiten Soinin persettä nuolleleet tyypit.
persut pelastaa suomen sanokaa miu s anonee.............
Hohohooo sammuttakaa valot persujen puoluetoimistolta, älyvalo loistaa.
Ministeriöissä on koulutettuja virkamiehiä tarpeeksi.Ei ministerin tarvitse olla akateemisesti koulutettu.
Riittää kun on normaali järki tallella.
Tolloilla ei valitettavasti ole järkeä tyhmiä kuin vasemman jalan saappaat.
Soini myi persut halvalla. Ministerinpaikka meni kaiken edelle.Mikä muuttui? EI MIKÄÄN. Amiksista ministereitä...
Kyllä terve maalaisjärki aina koulutetutyliviisaat tollot korvaa ylivoimaisesti
asioiden hoidossa ja asiantuntioita on aina saatavilla konsultoimaan vaikka Afrikasta.
Hohooooo kirjekurssilla ministeripätevyys hohohoooo
Yhteiskunta on varsin sopiva laboratorio yhteiskunnallisten teorioiden kokeiluun.
Ei tämä mitään uutta ole. Naapurimaassakin suoritettiin varsin pitkään marxilais-leninistä yhteiskuntalaboratorio kokeilua.
Yhteiskunta on poliittisten ja talousoppien laboratorio.
Oikeusministeri laborantilla on melkoinen työsarka oman eduskuntaryhmän pitämisessä lainkuuliaisina, näyttää lehtitietojen mukaan olevan melkoisesti rikostaustaa.
Persut vie köyhiltä ja kysyy herroilta sopisiko talkoot, niinhän he vaaliohjelmassaan lupasivat tollommat eivät vaan älynneet lukea rivien välistä.
Käänteinen Zorro, persuministeri
PERSUJEN tollot ovat ministerinä uhka yhteiskunnalle, onneksi Sipilä ja Stubb voivat korjata mitä korjattavissa on.
Kouluttamattoman ääliön nimittäminen ministeriksi ei onnistu miltään muulta puolueelta kuin Persuilta.
Persu on tollo! Kaikki persut on tolloja! HOHOHOOOO! Mutta minäpä olenkin koneinsinööri, paperit vain jäivät kotimaahan. HOHOHOOOOOO! Zorro voittaa persun mutta Tarzan voittaa helpommin! Voittaa ylivoimaisesti!
HOHOHOHOOOOOOOOO!
HOHOO HEI ÄÄLIÖT !!! VAALIT ON KÄYTY ,KANSA ON ÄÄNESTÄNYT ,TULOKSEN MUKAINEN HALLITUS !!!!! LOPETTAKAA RUIKUTUS !!! VASEMMISTO ,VIHREÄT JA SDP HUUTAVAT JA RÄKSYTTÄVÄT VAIN OMAA TAPPIOTAA JA VITUTUSTAAN !!!!!
Nyt on kaikilla hauskaa tollot toilailee, terveisiä Toimille ja Teuvolle.
USA:ssa oli presidenttinä 2 luokan näyttelijä.
Kuvernöörinä voimamies.Ja hyvin he virkaansa hoiteli.
Miksei myös suomessa. Onnistuu varmasti ministerin
hommat ilman akateemisia opintojakin.
Eihän ministerin tehtävään ole mitään koulutus vaatimustakaan.
Persujen ministerit ei ole edes uimamaistereita heheheheeee
Mutta minä olenkin oikeasti viisas! Taidatte olla persuja kaikki kun olette noin tyhmiä! HOHOHOOOO! Olen älykkäämpi kuin yksikään teistä! HOHOHOOOO!
Ettekö te jo tajua? TROLLOLLOOO! HOHOHOHOOOOO!
Eihän nuo edellisen hallituksen koulutetutkaan ministerit saaneet aikaan kuin sutta sekundaa.
Miksi ampua Lindströn alas ennen aikojaan, antaa ministerin näyttää. Pitää antaa mahdollisuus eikä "ampua maasta".
Niin huonoa oikeusministeriä on vaikea hakea, kuin vihreillä oli vaikka oli "koulupohjoo".
Pitää hommata oikeusministeriöön ammattiväkeä siellähän ne lait valmistellaan.
Tollo on tollo vaikka olisi käynyt rippikoulun ja uimamaisterikurssin.
Ai niin, unohtui HOHOHOOOOO!
HOHOHOHOOOOOO olen HOMOOO! HOHOOOHOOOHOOO.
HOHOHOOOOO!
Mahtaa EUssa olla lystiä kun kuulevat mitä neropatteja persut nimitti ministereiksi.
Noo, samaa vikaa on ollut kaikissa puolueissa, olihan meillä viime hallituskautena kirstunvartijana lastentarhanopettaja SDP:n riveistä.
Hienoa kun eivät ole kouluttautuneet vihervasemmistojen yliopistoissa joten tervehenkisyys on tallella!
muuten Sähköputki-ihmemies naistenkähmijä veikkauksen imaami ja eduskunnan puhemies Matti Ylämäki ja hänen jälkikasvunsa vetämään kokaa nokkaan kuten Jussi asian varsin selkeästi ilmaisi siis nyt on puhe DEMARISTA, Korkeasti koulutetusta valtakunnan kakkosmiehestä! ON SITÄ OSATTU DEMAREISSA!!!!!