Suomessa ylihypetetään opiskelemista!!!

Tosiasiassa suuri osa suomalaisista käy koulunsa ilman että siitä on erityisempää hyötyä verrattuna parin sukupolven takaiseen aikaan jolloin lapsille opetettiin lukemista, laskemista, kädentaitoja ja hyviä tapoja koulussa. Sen jälkeen mentiin töihin ja opittiin työ tekemällä työtä. Nykyinen opiskelemisen yliarvostus on johtanut kustannusautomaattiin, loisivaan yhteiskuntaluokkaan joka kouluttaa ihmisistä huomattavan osan ammatteihin joita Suomessa ei kuitenkaan 10 vuoden päästä tule olemaan vaan ne on ulkoistettu kolmansiin maihin.

Suomalainen kehuttu oppimisjärjestelmä tuottaa masentuneita nuoria ja vailla kädentaitoja olevia nahjuksia. Järjestelmä on kallis eikä vastaan usein työelämän vaatimuksia. Kaikkein parasta olisikin siirtyä Saksan ja Itävallan tapaiseen kisälli-järjestelmään jossa työ opitaan työpaikalla kokeneen ammattilaisen opastuksella.
3768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Totta enemmän kuin toinen puoli.

Äänestä

Demariduunarille ei tarvitse opteeaa muuta kuin jakolasku.

Äänestä

Kokoomuksin on nykyään koron, ulkomaalaisten ja islamistien asialla.

Heille riittää, kun opetetaan korkoa-korolle laskento ja missienglantia.

Äänestä

Kepulaisille kädentaitoja, esimerkiksi iltalypsy.

Äänestä

Vassarianarkisteille myös käden taitoja, kuten pesäpallomailan käsittelyä ja kivien heittelyä.

Äänestä

Kuinka moni on koulutustaan vastaavassa työssä?

Äänestä
  • Jos tavoitteena on vaika ministerin palli, niin koulujen käymisestä on vain haittaa.

    Äänestä

  • Minä jouduin vaihtamaan työpaikkaa toissavuonna koulutukseni alueeltä uudelle alalle koska koulutukseni mukainen työ lakkautettiin lähes kokonaan suomen alueelta.

    Äänestä

Minun vanha isäukkoni kävi kansakoulua 4 vuotta ja elätti 12-vuotiaasta lähtien itsensä tekemällä töitä. Kävi sodan, palasi rintamalta, perusti perheen, kävi töissä, tienasi perheelle leivän, osasi pitää talouden kunnossa ja osasi kasvattaa lapset puolisonsa kanssa. Eteni työurallaan, ei valittanut joka asiasta. Huolimatta vähäisestä koulutuksesta oli aivan uskomattoman etevä teknisissä asioissa ja hallitsi laskennassa oleelliset asiat: +,-,x, / ja %. Teki kauppaa ja kohtuullisesti vaurastui.

Ei ihme että tuo sota-ajan sukupolvi on koko Suomen sodanjälkeisen nousukauden aikaansaaja. Sen jälkeen tulivat kaikenlaiset työsuojeluhunsvotit ja julkisen sektorin paisuttajat ja nyt 50 vuotta tätä hyvinvointihötöä ja mikä tulos : TYÖPAIKAT OVAT KARANNEET SUOMESTA HUITSIN NEVADAAN!!!

Äänestä
  • Palkanmaksajat ovat kadonneet. Töitä on liikaakin.
    Onnistujien vastapainona oli veteraanipolvessakin epäonnistuneita.

    Äänestä

  • täsmällensä kirjoitti:

    Palkanmaksajat ovat kadonneet. Töitä on liikaakin.
    Onnistujien vastapainona oli veteraanipolvessakin epäonnistuneita.

    Nykyään meiniki valitettavasti on :"Tulos ja ulos"

    Äänestä

Koulutus on paras ehkäisymenetelmä sitten kortonkin, vertaa esim. vähän koulutettuun Afrikan maanosaan.

Äänestä

Jos puhutaan nykyajan tieteestä ja huipputeknologiasta, niin vain harvoilla on edellytyksiä kouluttautua noiden alojen etulinjaan. Ja kyse ei ole suinkaan rahasta.

Koko ikäluokan ylikouluttaminen on tosiaan resurssein haaskausta. Ja on sytä muistaa, että kouluttautuminen jatkuu läpi elmän. Se on itsestä kiinni.

Äänestä

Näin on. Suomessa koulutetaan aivan liikaa tuottamattomaan työhön suuntaavia filosofian turhakemaistereita ja naistutkimuksen tutkijoita.

Kaikki vastavalmistuneet filosofian höpöhöpöt töihin lähihoitajiksi ja siivoojiksi, niin alkaa päällikköviroista haikailevien opintouraa suunnittelevien kersojen opiskelupaikkapäätöksetkin selviytymään heille.

Nämä rupsahtaneet yliopiston käyneet mediamummut helevettiin mediasta hokeamasta onnea ylioppilailleen.

Sen sijaan meille korkeahkosti koulutetuille, yli 10 vuotta tutkintoa vastaavassa työssä olleille, töistä poispotkituille kusipäitten toimesta, myönnettävä ikuinen ansiosidonnainen työttömyysturva, jottei paskahommiin tarvitse lähteä, koska työpanoksella maksettu jo suuret verot. Oikeisiin töihin meistä varmasti olisi lähtijöitä ikuisesta työttömyysturvasta huolimatta.

Äänestä

huiputekniikka harvoin tulee koulusta vaan, asialle omaksuneelta harrastajalta, koulutus on turhaa ajan ja rahojen tuhlausta

Äänestä
  • Mikä luo kouluttamisen ylihypettämis ympäristön? Onko se yle uutiset? vai helsingin sanoma vai? peruskoulu, Mitä pitää äänestää että suunta muuttuu

    Äänestä

Aloittaja puhuu asiaa.

Sitä paitsi moni korkeasti koulutettu on jossakin kaupungin suojatyöpaikassa puuhastelemassa diibadaabaa. Suurimman osan päivästä vain juo kahvia toimistossaan. Muu aika menee Sosten semmassa istuskellessa ja veronmaksajien kustantamalla virkistysristeilyllä.

Kalliiksi on tullut tuokin humanistinen koulutus kun tulos on nolla.

Äänestä

Itse valmistuin juuri tänään ammattikoulusta toimitilahuoltajaksi ja duunipaikankii sain. Että ryhtykää siivoajaksi niin töitä on.

Äänestä

Jep. Maistereita tulee joka tuutista, alana joku höpöhukmanismi tai mediatutkimus. Sama homma lukion ja ylioppilaiden liikamäärän osalta. Tässä maassa tarvittaisiin omaa porukkaa kätten taitoja edellyttävään raakaan työhön kuten hitsaaja, levyseppä, rakennusmies, peltiseppä tai asfalttimies. Nyt ne hommat annetaan virolaisille ja puolalaisille. Nykynuori meillä vaan velttoilee ja haluaa ikuiseksi opiskelijaksi asumaan Kallioon tai Punavuoreen ja juomaan kaffelattea trendikahvilaan.

Äänestä
  • asiaa, komppaan

    Äänestä

Suomalaiset ovat liian tyhmiä opiskelemaan.

Äänestä

Tarvitaan 20 vuoden koulutus et osaa juoda kahvia ja jauhaa paskaa.

Äänestä
  • Ylioppilastutkinto on se, mikä pitää olla kaikilla! Minusta sen arvostus on liiallista. Kyllä peruskoulun jälkeinen ammattikoulu olisi monasti parempi ratkaisu, jos töihin haluaa. Ja voihan sen ammattikoulun ja lukion suorittaa samaan aikaan.
    Mutta meillä on menty siihen, että korkeakoulututkinto on hienointa mitä olla voi. Maisteri pitää olla, oli töitä tai ei!
    Onko sekään hyvä, kun yliopistolla notkutaan 10 vuotta ja sitten itketään, kun ei saa töitä eikä tarpeeksi isoa, koulutusta vastaavaa peruspäivärahaa!

    Äänestä

Vanhat vihervasuriämmät ovat nyt huolissaan. Kaupungilta poistuu suojatyöpaikkatakuu ja kaikista höpöimmistä viroista voi olla lopputili tulossa.

Kun ainut työkokemus on kokouspalkkioiden kuittaaminen ja voimauttavan askartelun kurssien pito työttömille niin onhan siinä viisikymppinen ihan syystä tulevaisuudesta huolissaaan...

Äänestä

Tule tänne virkkauskurssille työtön me autamme sut uuteen alkuun.

Äänestä

Älkää peljätkö. 600 miljoonan leikkaukset koulutuksesta tuottavat varmasti toivomanne tuloksen. Suomessahan korkeampaa osaamista ei tarvita kun on peltoja sekä mettää. Sen lisäksi siivoojista on HUUTAVA pula.

Äänestä

Amatikoulu 2 vuotiseksi Lukiopois, yliopisto ja ammatikorkea maksuliseksi ja sama nimi. Peruskoulusta 3 vuotta pois. Opintorahapois, Kun ylepienenetään niin rahapois opiskelun ihanoinnista ja osasiitä korvamerkitään kertomaan ihmisistä jotka on pärjänneet hyvin opinnoita.

Äänestä

Se on sen asenteen nostaminen kunniaan että paskanluoja, kadunlakaisija ja ojankaivaja tekee arvokkaampaa työtä kuin suojatyöpaikassa lojuva maisterihampuusi. Pahinta on jos vanhemmat vähättelevät omaa lastaan kun tämä on "vain siivooja". Mitäs hävettävää on siivoamisessa? Siivoojat tekevät aivan välttämätöntä työtä. Maisterien ja nollatutkimuksien tekijöiden työn tarpeellisuuden suhteen voidaan olla sitten toista mieltä.

Äänestä

Pistämällä suomalaiset opiskelemaan vuosiksi on oiva tapa pitää nuoret poissa työttömyyslistoilta, nykypäivänä monet työt ovat niin vaativia että "töihin mennään ja töissä opetellaan" ei oikein onnistu ilman kunnollista pohjakoulutusta ja myöskin työnantajat eivät viitsi vaivautua opettamaan uutta työntekijää alusta lähtien nimittäin siihen voi mennä vuosia ennenkuin työntekijä pääsee täyteen tuottavuuteensa ja samaan aikaan pitäisi pitää vanhempi osaaja palkkalistoilla.

Äänestä

Ovatko suomalaiset ylikoulutettuja, tarkoitan että täytyykö kunnassa tai seurakunnassa olla niin valtavan hyvin koulutettu, eikö vähemmälläkin pärjäisija terveellä järjellä.

Jotenkin tuntuu että mitä enemmän koulutusta sitä enemmän byrokratiaa ja myös "pohdiskelua ja työryhmiä" mutta ei tuloksia.

"On hyvä että asiasta keskustellaan" on aika usein mihin päästään, eipitemmälle, koska tulisi valmistakin?

Tuli vielä mieleen, että tykkäävätkö hepuhua ja pohtia siksi että sitäheidäton opetettu tekemään, eivät osaa toimia käytännössä eivätkä tykkää tarttua toimeen.

Koulutus taitaa loppupeleissä olla Suomelle vaarallista kun tuloksena on pelkkiä mietiskelijöitä.

Äänestä
  • Ei ihan päde seurakunnan työntekijöihin, mutta moneen kunnan listoilla olevaan loiseen kyllä pätee, etenkin jos ovat töissä hankerahalla.

    Äänestä

Täyttä asiaa.

Äänestä

Puolet ihmisistä on keskimääräistä vähä-älyisempiä. Näiden ylikouluttaminen on voimavarojen tuhlausta.

Äänestä

Älykkäimmät yksilöt kouluttavat itse itsensä. He oppivat lukemaankin jo alle 4-vuotiaina. Edes nykyinen koulutusjärjestelmä ei pysty estämään heidän oppimistaan.

Äänestä
  • On aivan uskomatonta, miten suuria eroja ihmisten oppimiskyvyssä on. Ja hyvä oppimiskyky lisää motivaatiota. Tällaiset ihmiset yltävät aivan huikaiseviin suorituksiin.

    Äänestä

Hupaisaa kun kokoomuksen opiskelijaliiton naispuolinen puheenjohtaja tuomitsi EU:n ulkopuolisten maiden opiskelijoiden lukukausimaksut. Perusteluna oli että ulkomaiset opiskelijat kansainvälistävät suomalaisia. Tarkoitti varmaan intiimiä kansainvälistä kanssakäymistä miespuolisten ulkomaalaisten kanssa.

Äänestä

Ainoat hyvät asiat mitä koulussa on oppinut ovat: lukeminen, laskentataito, fysiikka ja kemia. Muut voi opiskella itse jos vain kiinnostusta riittää. Eniten oppii kun itse etsii tietoa alan opuksista ja netistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keisarin-uudet-vaatteet kirjoitti:

Tosiasiassa suuri osa suomalaisista käy koulunsa ilman että siitä on erityisempää hyötyä verrattuna parin sukupolven takaiseen aikaan jolloin lapsille opetettiin lukemista, laskemista, kädentaitoja ja hyviä tapoja koulussa. Sen jälkeen mentiin töihin ja opittiin työ tekemällä työtä. Nykyinen opiskelemisen yliarvostus on johtanut kustannusautomaattiin, loisivaan yhteiskuntaluokkaan joka kouluttaa ihmisistä huomattavan osan ammatteihin joita Suomessa ei kuitenkaan 10 vuoden päästä tule olemaan vaan ne on ulkoistettu kolmansiin maihin.

Suomalainen kehuttu oppimisjärjestelmä tuottaa masentuneita nuoria ja vailla kädentaitoja olevia nahjuksia. Järjestelmä on kallis eikä vastaan usein työelämän vaatimuksia. Kaikkein parasta olisikin siirtyä Saksan ja Itävallan tapaiseen kisälli-järjestelmään jossa työ opitaan työpaikalla kokeneen ammattilaisen opastuksella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu