Mikä ajaa ihmisen pettämään???

Särkynytsirpale

Mikä voi ajaa ihmisen tekemään jotain niin hirveää kuin pettämään?
Kuulisin miten kukaan voi tehdä niin väärin toista kohtaan ja useimmiten vielä läheisintä ja rakkainta ihmistä?
Eikö petetty kelpaa vai onko aina niin että sitä haluaa parempaa??????
Kertokaa nyt hyvät pettäjät minulle, miksi ja mitä ajattelitte? Eikö tuntunut miltään tehdä niin väärin?
Jäittekö kiinni vai kerroitteko teoistanne?
Se satutti varmasti petettyä mutta ymmärsittekö ollenkaan kuinka mahdottoman paljon?
Onko ketään jonka parisuhde/avioliitto on vielä jatkunut pettämisen ilmiintulon jälkeen ja millaisesta pettämisestä oli kyse? Suutelusta? Yhdynnästä? Monesta yhdynnästä?

Ja tärkeää:
Miltä oma kumppani tuntui kun oli yhtynyt johonkin muuhun? Vertasitko omaa siihen toiseen, mietitkö salaa mielessä että oma ei tunnu yhtä hyvältä kuin uusi ja vieras?

Oma mieheni jäi kiinni pettämisestä, olen kaikenlisäksi raskaana ja yritän koota ajatuksia, mies ei suostunut puhumaan ja vaikka te ette ole mieheni eikä tilanne ole sama niin minun on saatava vastauksia, pää on kuin rallirata.
Olkaa niin kilttejä ja kertokaa suorin sanoin mitä te koitte itse? En tuomitse vaikka pidän tekoja hirveinä, tarvitsen jotain vastauksia koska mieheltäni en niitä saa.
En tiedä voinko miehen tekojen jälkeen jatkaa avioliittoamme, synkältä tuntuu.

voiko joku kertoa miksi haluaa yhdyntää muun kuin oman vaimon kanssa? Nauttiiko siitä enemmän? Ihan rehellisesti? Onko se uutuudenviehätys vai mikä?

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ääni

      ei pettäjät sinulle tule mitään kertomaan, ainakaan rehellisesti, sen varmasti jo arvasitkin

    • huh.huh.hih

      No mikäköhän! Olipa tyhmä kysymys.

      • Enmpätierä

        No kerrohan jos tiedät


      • huh.huh.hih
        Enmpätierä kirjoitti:

        No kerrohan jos tiedät

        Lisääntymisvietti joka on evoluution kautta tullut jokaiselle elävälle eliölle.
        Haluamme luonnostaan seksiä mahdollisimman monen kanssa.


    • hormonihumalanhinta

      Onkohan hormonien hyrräystä, se pettäminen.
      Isäpappa aikoinaan läksi vieraan perään. Vuosi ja pari siinä meni.
      Äitimuori otti ukon takaisin, vieläpä hoiti saadun lunssin taudin.
      Ehkäpä isäpappaa otti päästä, eli eihän se maksuaikana ole helppoa.
      Nostan äitimuorille hattua. Miksi hän sen teki, oli syy siinä, että hän halusi, että lapsenlapsilla olisi pappa.

      Siinä varmasti särkyy asioita perheessä, kun rikotaan jotain kaunista, täytyy vain todeta, että paljon vaaditaan, että siinä joku edes pitää perheen kasassa.
      Meinasihan se ukko reissullaan, että koti olisi pitänyt myydä ja rahat jakaa, viisaudessaan muori ei siihen ruvennut.
      Ukko kiitti, ettei sen hurmansa mukaan tehnyt, sillä kun se kohde kuitenkin on vieras, se tuli ei kanna kauas.

      Jotain tällaista täytyy tuossa "ateistisessa" kodissani todeta, että hormonipaukku täytyi sotkea se hyvä, hormonihumala.

      • toden.näköistä

        Ehkä isäpapallasi oli miesrakastaja?


    • pääset_yli_kyllä

      Huomasin otsikon ja halusin vastata, vaikken ole "palstalle kuuluva" varsinaisesti, itsellä on vaan ollut vähän tuon kaltaisia tunteita ja tilanne hieman samankaltainen - mies ei halunnut puhua asiasta mitään. Meillä kyllä oli "vaan" seuranhakua netissä ja sensellaista, ei tapahtunut kasvokkain pettäminen, mutta tosiaan mies ei vastannut mitenkään kysymyksiin, itkuun eikä mihinkään, ja vielä jatkoi sitä. Edelleen jos sanon mitään siitä, esim. miten se muutti minua tai suhtautumiseni häneen, käskee olla puhumatta asiasta.
      Onhan tuo varmasti hirveä tilanne. Anna itsellesi aikaa surra. Ansaitsisit myös paremman miehen - näin sanon vaikka itse jäin katsomaan "peliä" enkä vieläkään vuosien päästä ole saanut luottamusta takaisin kuin osaksi, näen sen niin että jostain syystä hänen, siis mieheni, moraali on mikä on. Ehkä osaksi syy on se että hän pelkäsi olevansa minua huonompi, ja siksi halusi kokea olevansa suosittu. Tosiaan ei olla pystytty vieläkään keskustelemaan suunnilleen ollenkaan joten jää pelkkään arvailuun. Jos saat asian järjestymään, kannattaisi ehdottomasti mennä kunnan tai seurakunnan, tai jos löytyy niin muulle avioliittoneuvojalle. Se saattaisi auttaa niin että sen asian saisi kaikesta huolimatta ainakin jotenkin käsiteltyä. Unohdu se ei koskaan, sitä on turha toivoa. Itse olen päässyt itseni kanssa tasapainoon, suremisen ja vihan jälkeen, seuraavien ajatusten avulla: minulla on vain yksi elämä, jota en aio hukata hyödyttömiin ajatuksiin ja tekoihin. Jos mieheni haluaa jakaa elämänsä kanssani, hänen täytyy kunnioittaa minua, muuten lähden, en käytä aikaani hukkaan. En ole myöskään enää uhrautunut hänen puolestaan samalla tavalla kuin aiemmin vaan olen tehnyt asioita joita on tehnyt mieli. Jos hän on pyytänyt tai vaatinut muuta, olen sanonut että en voi, koska se on minun mielihyvästäni pois, olet näyttänyt että takiasi ei kannata luopua mistään. Hän on kestänyt ja kai vähän katunutkin, ehkä tajunnut että sai mitä tilasi, mahdollisesti. Toivon tottakai että tästä päästään vielä eteenpäin, vuosia on mennyt ja tulee vielä menemään, jos niin hyvin tulee käymään. Jos mies taas ei kestä ja jättää niin mitäänhän siinä ei menetä, huono mies.
      Ehkä sinuna sanoisin miehellesi että: sitäkö toivot että minun pitää purkaa itseäni muiden kanssa, kun sinusta ei ole tästä asiasta keskustelemaan...
      On varmasti vaikeaa yrittää keskustella asiasta edes jotenkin rauhallisesti kun sinun tilanne on noin ikävä, tavallaan myös ansaitset saada olla vihainen, koska hän oli noin törkeä...
      Vielä: jos oikeasti haluat kuulla pettäneiden ajatuksia, sinun kannattaisi kirjoittaa uskottomuus-palstalle (löytyy muistaakseni suhteet-kategoriasta).
      Sure rauhassa, mutta muista sen jälkeen nousta ylös - ansaitset kaiken ilon mitä elämältä vielä löytyy sinulle tarjota! Nyt tuntuu pahalta ja saa tuntua, mutta parempaa on tulossa.

      • pääset_yli_kyllä

        Vielä lisään tarkennusta omaan viestiin: avioliittoneuvoja saattaisi auttaa parhaiten jos sinne saisi miehen myös. Mutta jos et onnistu tässä niin voi mennä yksinkin.


    • Rouvas75

      Pettäjät ovat niin itsekkäitä etteivät ne kenenkään oloa tule helpottamaan omista teoistaan puhumalla vaikka tiedän että siitä sinulle olisi apua, olen ollut samankaltaisessa tilanteessa ja samoja kysymyksiä oli myös minulla, ja ihme kyllä niihin kun sai vastauksia se jollaintapaa helpottikin.
      Toivottavasti täältä löytyisi joku kertomaan sinulle asiallisesti vastauksia kysymyksiisi, mutta vain sellainen joka on uudestisyntynyt tai aidosti katuu tekojaan sinulle luultavasti vastaisikaan

    • entinenpetturi

      Pahoitteluni.

      Minulla syynä on ollut mm. todella surkea itsetunto yhdistettynä päihteisiin. Vartuin aikuiseksi todella sairaassa ja toimintahäiriöisessä perheessä, jossa esiintyi mm. pettämistä ja väkivaltaa. Vanhempien parisuhde oli todella huono enkä mitään kunnon mallia saanut mistään ja olin todella sairas, sekaisin ja päihteiden kanssa ongelmissa jo 16-vuotiaana. Tunne-elämäni oli todella alikehittynyt ja psyykeeni oli aivan säpäleinä. En kyennyt rakastamaan, en edes tiennyt mitä se tarkoittaa. Olin myös ollut koko ikäni todella syrjitty ja kiusattu joten sieluni janosi melkein ihan mitä tahansa hyväksyntää keneltä tahansa. Korvaamaan puuttuvan vanhemmuuden. Minulla ei ollut yhtään itsekunnioitusta. Testasin viehätysvoimaani ja sain kun huomasin että en ole enää näkymätön, niin päädyin pettämään. Suhteita kertyi 6-7 joista muut yhden illan juttuja ja yksi parin viikon juttu.

      En muista sitä aikaa kovin selvästi, mutta en varmaankaan vertaillut mielessäni mitään parempi-huonompi-juttuja. Koin ehkä vahingoniloa siitä että kelpasin jollekin, vaikka puolisolle en. Kyse ei siis ollut fyysisestä aktista vaan kelpaamisesta. Myös oli sellaista neutraalia faktojen toteamista: tuolla on erilainen karvoitus jne.

      Pettäminen ei ollut kumppanin vika tai mikään hänessä oleva tai puuttuva ominaisuus. Toisaalta osasyy tapahtumiin kyllä oli se, että suhteen henkinen puoli laiminlyötiin kokonaan, ja se herätti uhman ja halun siihen että edes joku ymmärtäisi. Ja kun ymmärtäjä heittäytyi kohdalle niin sitten mentiin (siitä tuli parin viikon juttu). En siis halua kuulostaa siltä että puolustelen, en todellakaan olisi missään nimessä saanut pettää. Kadun edelleen vaikka näistä on aikaa jo vuosia, ja asiat on jo ajat sitten selvitetty. Nykyään olen uudestisyntynyt kristitty. Olemme eronneet, ex ei ole uskossa.

      Eli voiko miehellä olla vakavasti vaurioitunut itsetunto, mielenterveyshäiriö, kriisi tai jopa joku persoonaalisuushäiriö eli voiko hän vaan olla yksinkertaisesti sekaisin? Onko tämä mieskin uskossa?

    • HIMO !

    • kansaonsekaisin

      Siis suomessa on suunnilleen puolet kansasta jonkinasteisia sekopäitä!

      ihan vaan erotilastojen perusteella.

    • selkeetä

      Siihen on monta tekijää.. luonne, minkälaisissa olosuhteissa oot elänyt. Lapsuus tottakai ulkoiset tekijät, sisäiset !! En ole psykologi olen pettäjä. Kaiken voi pitää sisällä valehdella ja pitää itsellään. Jos sulla on kavereita jotka tietävät ja tekevät samaa. Tälläset yllättys, yllätys hakeutuvat samaan seuraan.. syntiä, himoa, seksiä täytyy rakastaa ja kaikkea muuta mitä siinä ympärillä tapahtuu. Addikti tekee kaikensa että saisi tyydytyksen jostain jos sitä ei saa seuraukset voi olla kohtalokkaat !! Yhtyminen toiseen on huume niin kauan kun se muuttuu itseään vastaan. Kun mikään ei riitä. Ei tässä maailmassa ole sellasta yliihmistä rakastajaa joka voisi täyttää kaiken sen mitä miehet omassa mielessään ajattelevat.. siinä on naisella ajattelemista. Seksuaaliset mielikuvat, vaimo ei ole sellanen kun haluan. Se ei tee niitä fantasioita mitä haluan !! Älä käsitä väärin en halua rikkoa sinun mielikuvaasi miehestäsi tai miehistä. Voisin kertoa sulle tuhat syytä ja vastausta. Pettäjä pettää itsensä ja läheisimpänsä. Tiedän että olet vaikeassa tilanteessa, kaunis asia muuttuu rumaksi !! Voisin kertoa paljon esimerkkejä kaikki on erilaisia. Osa on omia osa on muitten.. vastaus se on vaikea.. Jeesus antaa tarvittavan voiman kyllä. En halua kyllä tuoda syntisyytä alustalle !! Pettäjät ymmärtää toisiaan !! Uskon kautta Jeesukseen eheytyminen alkaa vääränlaiset mielikuvat häviää.. toivon että saatte asiat kuntoon !!

    • selkeetä

      Ja tietty ne personaallisuus häiriöt !! Kannetaan sisimässä jotain sellasta jotain mitä ei osaa selittää.. !!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 189
      2246
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      54
      2074
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      168
      1854
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      168
      1679
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1344
    6. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      19
      1305
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1257
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1195
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1178
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      14
      1178
    Aihe