AGAPE-SYDÄN RY

Se on syntynyt halusta toimia yhdessä yli seurakuntarajojen, yhteisen uskon pohjalta.Uskomme perustuu Raamattuun. Haluamme tilaisuuksissamme opetettavan Jumalan Sanaa, niin että voisimme kasvaa ja kypsyä uskossamme.

Yhdistyksen toiminnan perusteet on kiteytettynä Efes. 4. luvun jakeissa 15-16
”Noudatamme totuutta rakkaudessa ja kaikin tavoin kasvamme Häneen, joka on pää, Kristus. Hänessä koko ruumis, yhtyeenliitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa ja rakentuu rakkaudessa sen voiman mukaan, joka kullakin ruumiinosalla on”.
21651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mihin tarvitsette yhdistystä? Seurakuntayhteyttä voi harrastaa ilman yhdistystä kirkkoa tai herätysliikettä. Se on on Raamatullista. Ei tässä tarvita mitään yhdistyksiä. Jumala ei ole niitä perustamassa. Perustus on jo laskettu ja se on Jeesus Kristus.

Kaikki mikä on syntynyt Jumalasta. Sitä tavoitelkaa ja siihen pyrkikää.

Sitä helposti ajattelee, että se menee näin, että perustan nyt seurakunnan tai yhdistyksen tms, ja perustan sen Raamatusta otetun kohdan pohjalta. Agape Rakkaus on kaunis tavoiteltava kallisarvoinen asia, jota ei luonnostaan löydy meistä.

Agape Rakkaus ei toimi yli seurakuntarajojen. Agape Rakkaudessa ei ole seurakuntarajoja. Jumala ei ole sellaisia laittanut, joten uskovillakaan ei pidä niitä olla, vaan koko seurakunta on yhtä omassa sydämessä.

Kaunis ajatus on perustaa yhdistys, jossa Agape Rakkaus toimii. Mutta mihin Jumalan Rakkaus tarvitsee yhdistystä?

Seurakuntia on perustettu sillä ajatuksella, että meillä on täällä rakkautta, liittykää meihin. Tai jopa alkuseurakunta perustetaan uudelleen ja odotetaan, että kaikki liittyvät sitten heihin. Kuitenkin uskovilla eli seurakunnalla on vain se yksi ja ainoa perusta. Siitä pidetään kiinni. Agape Rakkautta tavoitellaan, ilman minkäänlaisia rajoja. Otetaan koko Raamatun Sana, ei vain jotakin opinkohtaa, vaan koko Jumalan Sana ja ihan sellaisenaan, niin kuin se on, mitään siihen lisäämättä tai mitään siitä pois ottamatta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Sillä niinkuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä,

    niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä; Room 12:4,5

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_11252593 kirjoitti:

Se on syntynyt halusta toimia yhdessä yli seurakuntarajojen, yhteisen uskon pohjalta.Uskomme perustuu Raamattuun. Haluamme tilaisuuksissamme opetettavan Jumalan Sanaa, niin että voisimme kasvaa ja kypsyä uskossamme.

Yhdistyksen toiminnan perusteet on kiteytettynä Efes. 4. luvun jakeissa 15-16
”Noudatamme totuutta rakkaudessa ja kaikin tavoin kasvamme Häneen, joka on pää, Kristus. Hänessä koko ruumis, yhtyeenliitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa ja rakentuu rakkaudessa sen voiman mukaan, joka kullakin ruumiinosalla on”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu