Meillä on 60-luvun lopulla maahan saapunut nelivarvaskilpikonnauros, joka kärsii kroonisesta RNS-taudista (Runny Nose Syndrome). Nuhasteluun yritettiin puuttua antibiooteilla moneen otteeseen 90-luvun alkupuolella, mutta tulos jäi aina yhtä onnettomaksi. Viimeistä piikistä lienee jo 8 vuotta. Konna niiskuttelee lähinnä ruokailun jälkeen, mutta muuten tauti pysyttelee aika hyvin piilossa.
Aikanaan kun taudille ei osannut antaa nimeä, uskoimme konnan sairastavan keuhkokuumetta ja kuolevan viimeistään ensi kuussa. Siksi herra sai syödä mitä eniten lystäsi ja sen myötä sen ruokavalio alkoi perustua erilaisten salaattien, kurkun ja banaanin varaan. Kesäisin apilankukkaa, mansikkaa ja tietenkin voikukanlehtiä.
Konna ei kuollut, vaan se voi nykyään itse asiassa paremmin kuin 10 vuotta sitten. Mieltymysten valitsema ruokavalio vaan näkyy jätöksinä, jotka eivät ole järin kiinteitä. Tiedän etteivät kilpikonnat pasko mitään kompakteja jäniksenpapanoita, mutta meidän herran jätökset ovat melkein yhtä epämääräisiä kuin lehmänkasat.
Ruokavalioon on viimeisen puolen vuoden aikana tullut muutoksia. Banaania menee enää aivan minimaalisesti (syö kalkin vain banaanin kanssa), salaattien ja kurkun kaverina annamme auringonkukanversoja, salaattiin käärittyä rairuohoa ja kissanheinää. Kuitupitoinen ruoka on kuitenkin muuttanut paskat entistäkin vetelämmiksi.
Siis mikä tässä maksaa? Miten saada kilpikonnan paskaan ryhtiä ja kovuutta?
Kilpikonnan vetelät jätökset
7
635
Vastaukset
- kilppis
Kannattaa jättää tuo banaani kokonaan pois kilpikonnasi ruokavaliosta.
Pidätkö konnallesi kaksi paasto päivää viikossa, jolloin annat vain kuivaa heinää ja lehtiä? Ne paastopäivät kannattaa ehdottomasti pitää. Siiten kannattaa vähentää tuoreruokaa ja lisätä kuivaa heinää ruoka annoksiin. Konnan liika syöttäminenkin (tuore ruualla) voi aiheuttaa löysät ulosteet. Lisukkeitakaan ei kannata antaa liikaa, vain 20% ruuan määrästä.
Jos konnasi ei heti ala syödä kuivia heiniä, niin kyllä se syö niitä muutaman päivän päästä, kun et anna muuta ja konnalle tulee tarpeeksi kova nälkä... Samoin kalkki ja nutrobal kannatta vaan lisätä ruokaan joka päivä kyllä se konna hyväksyy sen ruuan seassa kun et muuta anna.
Kannattaa ostaa kilpikonnalle pre alpin testudoa ("heinä pellettiä"), sitä kun syöttää konnalle niin alkaa tulla kovemmat jätökset.- Claudius
Paastoa olen yrittänyt, mutta se on osoittautunut vähän hankalaksi. Konna ei syö eikä oikeastaan liiku ellei se pääse aamulla vähintään pariksi tunniksi lämpölampun alle. Koska laitan lampun päälle töihin lähtiessäni, viettää herra suuren osan päivästä lampun lämmössä. Terraansa se ei suostu vetäytymään ilman ruokaa, joten töistä tullessani saan janoisen ja nälkäisen riehujan kimppuuni. Kurkkua se haluaa ja vaikea sitä siltä on kieltää. Ja kun se vielä päättää ruokailun paskomalla löysät kiitoksensa sanomalehdelle, säästyy lattioiden kuuraukselta. Eikä kyse ei ole turhasta mukavuudenhalusta, tämän kaverin vetelät kun eivät välttämättä irtoa hännästä. Joskus paskaa on saanut siivota ja etsiä koko illan.
Koko astelemassa kysymys on tietenkin rutiineista, jotka ovat päässeet muodostumaan vuosikausien aikana. Lattialla melkein 40 vuotta vapaasti eläneelle konnalle on vähän vaikea opettaa uusia kujeita. (Ensimmäisen terransa se sai vasta viime kesänä ja sekin on suunniteltu sellaiseksi, että se pääsee menemään ja tulemaan niin kuin itse haluaa.)
Pelkkää heinää (varsinkaan kuivaa sellaista) konnallemme ei voi antaa. RNS-taudin vuoksi sillä on suussa limaa eikä se saa käkimättä syötyä edes tuoretta ruohosilppua – kaikki pitää kääriä salaattiin. Mutta täytynee luopua banaanista ja lisätä kuidun osuutta entisestään. Heinäpelletti menee ostoslistalle. Ja paastoakin voi yrittää, jätän sen vaikka parina iltana viikossa ruokkimatta ja pistän kylpyyn: saapahan tyydytettyä janonsa ja toivon mukaan paskattua veteen. - kilppis
Claudius kirjoitti:
Paastoa olen yrittänyt, mutta se on osoittautunut vähän hankalaksi. Konna ei syö eikä oikeastaan liiku ellei se pääse aamulla vähintään pariksi tunniksi lämpölampun alle. Koska laitan lampun päälle töihin lähtiessäni, viettää herra suuren osan päivästä lampun lämmössä. Terraansa se ei suostu vetäytymään ilman ruokaa, joten töistä tullessani saan janoisen ja nälkäisen riehujan kimppuuni. Kurkkua se haluaa ja vaikea sitä siltä on kieltää. Ja kun se vielä päättää ruokailun paskomalla löysät kiitoksensa sanomalehdelle, säästyy lattioiden kuuraukselta. Eikä kyse ei ole turhasta mukavuudenhalusta, tämän kaverin vetelät kun eivät välttämättä irtoa hännästä. Joskus paskaa on saanut siivota ja etsiä koko illan.
Koko astelemassa kysymys on tietenkin rutiineista, jotka ovat päässeet muodostumaan vuosikausien aikana. Lattialla melkein 40 vuotta vapaasti eläneelle konnalle on vähän vaikea opettaa uusia kujeita. (Ensimmäisen terransa se sai vasta viime kesänä ja sekin on suunniteltu sellaiseksi, että se pääsee menemään ja tulemaan niin kuin itse haluaa.)
Pelkkää heinää (varsinkaan kuivaa sellaista) konnallemme ei voi antaa. RNS-taudin vuoksi sillä on suussa limaa eikä se saa käkimättä syötyä edes tuoretta ruohosilppua – kaikki pitää kääriä salaattiin. Mutta täytynee luopua banaanista ja lisätä kuidun osuutta entisestään. Heinäpelletti menee ostoslistalle. Ja paastoakin voi yrittää, jätän sen vaikka parina iltana viikossa ruokkimatta ja pistän kylpyyn: saapahan tyydytettyä janonsa ja toivon mukaan paskattua veteen.Jos sattuisi, ettei eläinkaupastasi löydy tuota pre alpin testudoa, niin sitä saa tilattua
T:MI Ulla Nurmiston-tukun kautta.
Tuotetta ei ole kauan ollut Suomessa myynnissä, mutta sitä on saanut tilattua Saksasta netin kautta (Saksasta tilattuna se on halvempaa).
Ne pelletit on sellaisia pötkylöitä ja se pitää aina liottaa vedessä ennekuin antaa konnalle.
Lisäksi paastopäivistä. Se on vain hyvä jos konnasi ei liiku paastopäivinä ja silloin ei tarvi olla valojakaan päällä konnalla.
Meidän konna kiertää hirveätä rallia aina paastopäivät ja etsii epätoivoisesti ruokaa. Milläköhän meidän konnan saisi nukkumaan paastopäivät?! kilppis kirjoitti:
Jos sattuisi, ettei eläinkaupastasi löydy tuota pre alpin testudoa, niin sitä saa tilattua
T:MI Ulla Nurmiston-tukun kautta.
Tuotetta ei ole kauan ollut Suomessa myynnissä, mutta sitä on saanut tilattua Saksasta netin kautta (Saksasta tilattuna se on halvempaa).
Ne pelletit on sellaisia pötkylöitä ja se pitää aina liottaa vedessä ennekuin antaa konnalle.
Lisäksi paastopäivistä. Se on vain hyvä jos konnasi ei liiku paastopäivinä ja silloin ei tarvi olla valojakaan päällä konnalla.
Meidän konna kiertää hirveätä rallia aina paastopäivät ja etsii epätoivoisesti ruokaa. Milläköhän meidän konnan saisi nukkumaan paastopäivät?!Tämä on lainaus sivulta maakilpikonnat.com ja toivon että mahdollisimman monet lukevat sen, etteivät kilpikonnat joutuisi kärsimään omistajan tietämättömyyden takia.
"Useita kilpikonnanpellettejä saatetaan myydä maakonnalle sopivina vitamiineina, niihin lisättyjen vitamiinien takia (vedessä turvotettavia pellettejä). Näitä ei kuitenkaan tule käyttää, sillä ne sisältävät ihan liikaa maakilpikonnalle sopimatonta proteiinia. Maakilpikonnan ruokinta on vaativaa puuhaa."- kilppis
Fella kirjoitti:
Tämä on lainaus sivulta maakilpikonnat.com ja toivon että mahdollisimman monet lukevat sen, etteivät kilpikonnat joutuisi kärsimään omistajan tietämättömyyden takia.
"Useita kilpikonnanpellettejä saatetaan myydä maakonnalle sopivina vitamiineina, niihin lisättyjen vitamiinien takia (vedessä turvotettavia pellettejä). Näitä ei kuitenkaan tule käyttää, sillä ne sisältävät ihan liikaa maakilpikonnalle sopimatonta proteiinia. Maakilpikonnan ruokinta on vaativaa puuhaa."Oikeassa olet Fella, nuo pelletit mitä eläinkaupat ovat myyneet ovat täysin sopimatonta ruokaa testudo-suvun konnille.(niissä on liikaa proteiinia...)
Pre Alpin Testudo ei ole varsinaisesti pelletti vaan kuiva puristettua heinää ja sitä SAA antaa konnalle! - pulla
kilppis kirjoitti:
Oikeassa olet Fella, nuo pelletit mitä eläinkaupat ovat myyneet ovat täysin sopimatonta ruokaa testudo-suvun konnille.(niissä on liikaa proteiinia...)
Pre Alpin Testudo ei ole varsinaisesti pelletti vaan kuiva puristettua heinää ja sitä SAA antaa konnalle!mä oon antanut konnalleni välillä eläinkaupasta ostettua ruokaa,sellasia pötkylöitä joita liuotetaan vedessä,onko ne pellettiä?
- kitt
pulla kirjoitti:
mä oon antanut konnalleni välillä eläinkaupasta ostettua ruokaa,sellasia pötkylöitä joita liuotetaan vedessä,onko ne pellettiä?
Ne pötkylät juuri ovat niitä pellettejä... Maakonnille eivät sovi ruuaksi, vesikonnille ovat hyviä sillon tällön annettuna...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 782832
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232712Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1072332- 351648
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2391563- 321537
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt401485- 281290
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201246- 951181