Tuli tehtyä vakava virhe perk..e

Köyhäjätkä

Jaa että nyt ollaan ihmeissään Soinin toilahduklsista ja takinkäännöistä. Taisi Persujen vaaliviesti olla että Sitä saa mitä tilaa. Niinhän siinä sitten kävikin.
Ainoa puolue joka edes yrittää pitää vähävaraisten puolta on demarit ja tietty vasemmisto mutta kun vasemmistolla on niin paljon muta hölmöä ohjelmissaan heeitä ei nyt vaan voi kannattaa. Eka kerran elämässäni annboin ääneni Persuille ja se oli myös viimeinen kerta. Olen tasan 50 vuoden ajan äänestänyt eri vaaleissa mutta Persujen kaltaista takinkääntötemppua ei ole milloinkaan aiemmin nähty.
Hyi hitto sanon van. Ei ole pieneläkkeellä olevana helppoa koskaan ollut mutta nyt se sitten yhä vaikeutuu. kun 42 vuotiaana joutui sairaseläkkeelle nin jokainen varmaan arvaa mikä meikäläisen entisen metsurin tienistit nyt on. Olisivat perk..e niostaneet autoverot vaaikka taivaisiin kun sen alentaminen ei meitä köyhiä yhtään auta. Itellä on vuoden -81 mallia oleva Lada kulkuneuvona missä kmetrejä 243000 km. Hitsattu on ja pakkelilla paikattu vaikka mistä. lopetin sen katsastamisen 6 vuotta sitten kun ei millään enä mennyt läpi. Nykyään sillä tulee vajaa 4000 kilsaa vuodessa ajettua ja 5 kertaa on polliisi kilvet vuieneet ja yrittänyt sakot antaa mutta mistä ottaa sakot kun rahaa ei ole. Nykyään eivät edes sakkoja meittin maalaispoliisi kirjoita kun tietää ettei niitä edes ulosmittaamalla saa. Tupakkaveroa kyllä nostavat, köyhän miehen ainoa lohtu mutta paskat siitä kun kummipoika on eestinlaivoilla hommissa niin ilmatteks niitä mulle tuo ja sen verran viinaakin että hengissä pysyy. Onneks sain häneltä vanhan tietokoneen viime talvena niin saa täällä persupalstalla valitella asioiotani. seinänaapurin poika on niin reilu että antaa minun käyttää hänen verkkolaitettaan seinän läpi. No niin siinä sitä sitten taas sai valitella vaikka se ei asioita paremmaksi muuta.

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Simo_Toini

      PS petti sinutkin. PS pettää kautta maan.

    • Täysinpettynyt

      Kyllä meittin huonosti kävi joo. Siirryin persuja äänestämään viitisen vuotta sitten kun ennen sitä demareita aina olin äänestänyt mutta ensi kerralla satavarmaan palaan juurilleni. Taisi Soinilla olla niin vi..n kiire varmistamaan ministerinsalkkuaan että kaikki vaalilupaukset jäi siinä rytäkässä unholaan. jos joku voisi kertoa edes yhden vaalilupauksen josta se Sonni piti kiinni hallitusneuvotteluissa niin kertokaa se mulle mutta älkööt mainitkaa alennettua autoveroa se kun ei ainakaan minun elämääni tuo mitään muutosta. Vaan negatiivisia asioita meni hyväksymään. indexisidonnaisuudet pois, koulutuksesta pois, tupakkaveroa lisää, työttömyysturvaan heikennyksiä ja sitten vielä jotain pir.n veneveroja keksitty mikä ei taida roposia kirstuun tuoda. ainoa hyvä siinä on että ökörikkaat saavat nyt edes hitusen maksaa huvipursistaan. Niistä olisi voitu ryhtyä verottamaan samalla tavalla kuin tupakista, ne kun ovat niin turhanpäiväisiä kuin olla voi. Nykyään ei voi edes soutupaatissaan istua kaislikon reunassa onkella kun nuo monisataheppaiset kerrostalot vetävät sellaisia hyökyaaltoja että alta pois. sattuipa viime suvena sellainenkin tapaus että kun kapeaa kotilahtea olin ylittämässä soutaen kotilaituriin niin erään purjeveneen kannelta huudettiin sellaisia hävyttömyyksiä megafoonilla että vieläkin aivan vit..sti harmittaa, varsinkin kun minulla oli selkä tottamaar menosuuntaan ja se purjepaatti sieltä niemen takaa lipui kohtia. Olisivat voineet (ja merisääntöjen mukaan pitäneet minut naamapuolelta ohittaa. No , purjenumeron kautta omistaja selvisi ja tulipa vähemmän kaunis kirje hänen purjeseuralleen lähetettyä. Tosin sieltä sentään anteeksipyyntö tuli.
      Niin että asiaan, ei enä koskaan Persut ääntäni saa.

      • jotain_toteutui

        - Kehitysavun leikkaus
        - Ulkomaalaisille opiskelijoille lukukausimaksut
        - Poliisille ja puolustusvoimille lisää rahaa

        Lisäksi kaikenlaisten loiseläjien elämän vaikeuttaminen: lapset, opiskelijat, työttömät, eläkeläiset, mitä näitä nyt onkaan.


      • olkaammeihmisiksi

        "Taisi Soinilla olla niin vi..n kiire varmistamaan ministerinsalkkuaan että kaikki vaalilupaukset jäi siinä rytäkässä unholaan."

        Mitkä vaalilupukset. Eihän hänellä ollut kuin ilmiselviä vaalitäkyjä!

        Kaikkihan tiesi ettei niitä edes voi toteuttaa (autoveron poisto, kehitysavun leikkaaminen 80%, maahanmuuttokustannusten leikkaaminen, EU-jäsenmaksun leikkaaminen, eurotukien evääminen).

        Mahdottomia joka ikinen!

        Sitten ole muutama haitallinen päämäärä joista osa toteutettiin osittain:

        Työperäisen maahanmuuton tarveharkinnan vaatimus. Se on ihan hölmöläisten hommaa kansantaloudellisesti jopa oman maan työttömien näkökulmasta, ja sitä Kepu ja Kokoomus sai höllennettyä, mutta ei poistettua. Vain ay-liikkeen kannalta tämä on järkevä vaatimus omassa edunvalvonnassaan (kun kilpailua keinotekoisesti rajoitetaan paineet laskea töissä olevien jäsenien palkka pienenee - ja maamme ylisuuri kustannusrasite pysyy).

        Tämä on siis esimerkki Persujen "järkipolitiikasta". Toivotaan nyt että höllentäminen tapahtuu tarpeeksi mittavasti, ettei maa jää Persujen "järkipolitiikan" vangiksi.


    • Perussossunen

      Hyvä että järkiisi tulit. Tervetuloo kotiin demarien pariin. kyllä Soinilta jokunen ruuvi on matkalla tipahtanut kun tollaisen hölmön blondin tyttöhupakon puhemiheksi laittoi. Kyllä niissä hommissa pitää olla sentään jonkinlainen kokemus hallituksen ja eduskunnan puuhista kun maan kakkospaikkaan joutuu. Sitten vielä laittaa työministeriksi ja oikeusministeriksi äjän joka ei lakiasioista tiedä pätkääkään ja suuren osan ajastaan on ollut työttömänä potkut saaneena ammattiyhdistysmihenä joka niissäkin tehtävissä riitaantui suntaan ja toiseen.
      tulosta jo syntyi kun Sipilä joutui selittelemään äjän tekemisiä. Saas nährä mitä se Soini ja hänen ministerijenginsä vielä aikaiseksi saa. Taitaa tulla aikamoinen soppakattila joka jonain päivänä kiehataa yli laitojen kuumalle hellalle.
      Vaikka en mikään suurensuuri Kepun ja kokokomuksen ihailija ole niin tälläkeertaa on on pakko myöntää että onneksi heidän jokoistaan löytyy kokeneita konkareita vähän joka lähtöön. Odotan kauhulla Soinin ensiesintymää ulkoministerinä EU:n piirissä. Ei juurikaan mitään ylpeydenaiheita Suomelle olla näköpiirissä sillä saralla.
      Mutta näin se demokratia pelittää, joskus vaan on kantapään kautta silläkin alalla opittava.

      • paluumuuttajia

        Kohta on persuissa niin vähän väkeä jäljellä, että Soini joutuu hoitelemaan kaikkien persuministerien tehtävät. Toteutuupa Sipilän toive ministerimäärän vähenämisestä siinä sivussa.


      • adressitkehiin

        Olisiko mahdollista kansalaisaloitteella vaatia uusia vaaleja, ei tämä näin voi mennä vai??


    • AllttidSFP

      Valitse SFP / RKP seuraavan kerran niin saat ainakin fiksuja ihmisiä hallitukseen.
      varsinkin edellinen oikeusministeri on saanut valtavasti kehuja ulkomaisessa lehdistössä toimikautensa aikana ja myös kotimaassa paitsi Persuilta / Arslena mikä on itsestään selvä koska on ruotsinkielinen.

      • Ei missään nimessä etuilupuolue rkpeetä. Ei fiksua äänestäjää hämätä solmioilla tai aftonbladetiin syötetyillä hymneillä. ministeri wallin valehteli ediskunnalle ja joutui eroamaan häpeällisesti. Sellainen puolue ...


    • Römpän.ukko

      Soini on jo saanut paljon aikaan.....pahhaa...!!!

      • Hessu199000

        Ihaillen katson miestä joka pitää mukaanaan olkalaukkua, Tuomiojakin piti.
        Vähintään 150 matkustuspäivää vuodessa, jokainen Timon työtä kadehtiva voi vapaasti kokeilla, voin sanoa 50 matkustuspäivää vuodessa tehneenä: On yllättävän kovaa hommaa.


    • olkaammeihmisiksi

      "mutta kun vasemmistolla on niin paljon muta hölmöä ohjelmissaan heeitä ei nyt vaan voi kannattaa"

      Niinkö? Mitä?

      SDP ja Vasemmistoliitto on yleensä hyvin lähellä toisiaan poliittisesti. Suurin ero on demareitten liian vankka ay-kytkös, joka johtaa siihen ettei SDP oikeasti ole niiden asialla joita se väittää puolustavansa. Duunarit eivät ole maamme vähävaraisia - ne ovat keskiluokkaa.

      Vähävaraiset löytyy eläkeläisistä, työttömistä (ay-likkeen uhrit), syrjäytyneistä (joita ay-liikket eivät edusta), opiskelijoista, yksinhuoltajista (joista ay-liike ei pätkän vertaa piittaa).

      Nykyhallituys tekee oikein pyrkiessä panemaan ay-liikkeen ruotuun. Eduskunta on koko maan lobbari. Ay-liike on vain yhden ryhmän lobbareita. SDP:n kannattaisi vihdoin tajuta tämä, ja lopettaa ay-liikkeen änkeämistä eduskuntaan tasavertaiseksi päättäjäksi.

    • vasuria_äänestänyt

      tyhmyydestä sakotetaan ... persuilun ydinhän on aina ollut uusnatsismissa ja mamuvihassa ... kumma ettette ole tajunneet asiaa vaikka se on ollut hyvinkin paljon medioissa esillä ...

    • TULEVAISUUS2018

      Ihmettelen miksi köyhikset/turhikset äänesti edes meitä. Siis tajuan miksi niitäkin ääniä tarvitaan, mutta aidosti mihin tollasia valittavia vihervassari iki-työttömiä tai köyhiä eläkeläisiä (= eli et tehnyt isänmaasi eteen tarpeeksi töitä ja nyt loisit verovaroilla) tarvitaan.

      Uudet tuulet puhaltaa ja siihin kantsisi kaikkien hiljalleen tottua. Soini on siirtymässä syrjään seuraavan 4-8 vuoden aikana ja sen jälkeen on aika halla-aholaisten eli järkevä populisti-oikeisto tulee valtaan ja korjaa tämän maan asiat isänmaan hengellä! Toivon mukaan valitatte sittenkin. Oikeasti odotan sitä ilolla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      63
      4020
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      78
      3658
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      42
      3175
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2548
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      22
      2397
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      49
      2156
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      48
      2015
    8. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1758
    9. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      36
      1700
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1566
    Aihe