Ylikonstaapeli Malinen: "Vastaanottokeskus tuli noin kuusi vuotta sitten. Nykyään meillä ei ole enää melkein yhtään juttua, missä ei olisi ulkomaalaistaustaista mukana."
Aiheesta:
http://hommaforum.org/index.php/topic,100966.0.html
(linkin pilkun takia suora klikkaus ei onnistu tällä foorumilla - kopioi copy-paste eli ctrl-C ja ctrl-V se osoiteriville)
Lainaus ylimpänä on Iltalehden uutisesta 31.5.2015:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015053119783735_uu.shtml
Edellisen päivän tapahtumia mm.:
"Hieman ennen kello 21 poliisi sai ilmoituksen, jonka mukaan puistossa oli puukotettu kahta henkilöä.
Ylikonstaapeli Jorma Malisen mukaan 17-vuotiaan ulkomaalaistaustaisen pojan epäillään puukottaneen vuosina 1995 ja 1997 syntyneitä nuoria vatsaan ja reiteen. Teräaseen käytöstä huolimatta uhrit säästyivät onneksi vakavilta vammoilta. Epäilty 17-vuotias kuljetettiin putkaan.
Myös vuonna 1998 syntynyt tyttö kertoi joutuneensa Koulupuistossa ulkomaalaistaustaisen puukolla uhkaamaksi. Tytön onnistui paeta uhkaajaansa juoksemalla.
- Emme ole vielä varmoja, onko kyseessä sama henkilö, Malinen kertoo.
Epäiltyä puukottajaa taas oli lyöty pullolla päähän siten, että hän sai kasvoihinsa vertavuotavan haavan.
Kun poliisipartio saapui selvittämään kolmea pahoinpitelyä ja laitonta uhkausta, 22-vuotias mies kävi puhkomassa poliisiauton renkaan. Poliisit juoksivat miehen kiinni.
- Jouduttiin antamaan sähköä ja kaasua, että hänet saatiin kuriin, Malinen sanoo."

Vastaukset 1
Vanhimmat
Suvaitkaa ja nauttikaa monikulttuurisesta menosta.