Tämä asia kuuluu gang stalkingiin, mutta avaan uuden ketjun siltä varalta, ettei ylläpito tykkää aiheesta, ei sulje ketjua, jossa on jo paljon viestejä. Minulla on mielessä kolme juttua, jotka otan yksitellen eri päivinä esille.Ensimmäiseen viestiin eka tapaus.
Hieman taustaa: toukokuun alussa kaupungin keskustassa jouduin tekemiseen hyvin vihamielisen h-laisen kanssa. En provosoitunut. Puhuin rauhallisesti. Lähdin pois raivoisan tuijotuksen saattelemana. Kävelin normaalisti kotiin. Minulla on makuuhuoneen ikkunan edessä kirjoituspöytä ja läppäri oli sen päällä. Ehkä oli menossa läppärille. -Kuitenkin jäin seisomaan siihen paikalleni. Yht` äkkiä oli kuin voimakas suht. kapea suihku olisi ulkoapäin osunut vatsan oikeaan yläkulmaan tuottaen niin voimaksta kipua, että ulvahdin ja heilahdin. ian sen jälkeen suihku osui vasempaa yläkulmaan samoin seurauksin. Ulvahtelin,kädet heilahteli. Sitten suihku osui alavatsaan ja menin kaksin kerroin. Kaikissa kolmessa kohdassa oli voimakas kipu. Rupesi pää pimenemään. En osaa enää sanoa osuiko päähän mitään, mutta kaaduin samantien vieressä olevan sängyn päälle, vintti heti pimeäksi.
Palasin tähän maailmaan kahden tunnin kuluttua. Oli ihan normaali olo.---Asun ekassa kerroksessa. Ikkuna on tielle. Kadun toisella puolella on rivitalo. Yhden asunnon ikkuna on suoraan mh:n ikkunaa vastapäätä. Tietääkseni siinä asuu h-laisperhe.Ikkunassani oli verhot edessä. JOS siis joku ampui elektroniset suihkut mahaani, häen on täytynyt tietää tarkka sijaintini, maha mukaan lukien. ---Siis antaa tulla mahdollisia selityksiä.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13625887
tää on normaalia nykyään- aarnio-poliisien ja RKP-fasismin Helsingissä- ja koko nettimiliisi-Suomessa jossa toisinajattelijoita vainotaan...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Meinaatko sekopäinen homo taas aloittaa ketjun, johon kirjoitat itse 500 viestiä?