Ajatuksia profetia palstasta?

neutraalistiko

Mitä mieltä olette sen sisällöstä"

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pitihän sitä käydä katsomassa millaista menoa siellä on.

      Täytyy ihmetellä, miten erilaisia me ihmiset voimme olla, ilman että joitain suljettaisiin laitokseen.

      Ennustukset sinänsä ovat tavanomaisen mitäänsanomattomia.

      Oikeassa ennustuksessa tiedetään asiat oikean paikan, kellonajan ja tapauksenkuvauksen tarkkuudella. Siksi oikeita ennustuksia ei juuri vastaan tulekaan. Yleensä ne ovat epämääräisiä ja tulkinnanvaraisia. Onkin oikeastaan ihme, että ne siitä huolimatta menevät useimmiten mönkään.

      • Raamatun profetiat ovat juuri siitä pirullisen ovelia, että ne eivät kerro ajankohdasta mitään, ja niihin on silti uskottava tai joutuu Helvettiin (lahkosta toki riippuen). Tämä taktiikka mahdollistaa sen, että osa profetioista voidaan tulkita jo toteutuneiksi kun oikein tulkita aletaan, vaikka keskeisin osa on yhä tulevaisuutta – yleensä aika läheistäkin, sillä eihän ketään saa riemastumaan profetiasta jonka laskettu aika on vaikkapa vuonna 2123. Hurjimmat profetiat toteutuvat täysin varmasti aina tuossa varsin lähiaikoina, koska juuri Lopun odotus on sitä parasta liimaa joka pitää lahkolaiset lahkoissa rahapussejaan aukomassa.


    • fda

      Nämä ovat niitä nykyajan noitaukkoja. Näiden ennustukset eivät tunnu osuvan ladon seinäänkään.

    • Surkuhupaisinta profetiat-palstalla on sen totalitaristinen epäkriittisyys ja kriittisyysvastaisuus sekä puritanistinen maailmankatsomuksellinen ksenofobia. Satunnaisten epämääräisten jeesustelujen ja niiden aamenittamisen lisäksi palsta on käytännössä Patmos-tuotannon mainospalsta, missä palstan aiheesta ja sen ohi saavat keskustella paikalliset palstapoliisit. Muut eivät saa keskustella palstalla mistään.

      Asiallinen keskustelu on mahdotonta, koska paikalliset fundamentalistit väistelevät kysymyksiä tai huomioita, jotka on yleensä tehty heidän omaa kiihkoilua ja muuta uhoa koskien. Yleensä samasta aiheesta avataan vain loputtomasti uusia ketjuja, jotta aihenäkyvyyttä saisivat vain kriittisiä huomioita vailla olevat ketjut. Lisäksi kuolleita ketjuja nostetaan turhaan "utiyiut"-nimimerkein ja viestein.

      Eräs paikallinen multinicki alkaa välittömästi lingota paskaa ympäriinsä kun ei pysty toimimaan normaalissa keskustelussa. Tämä ilmenee valtavana copypastehyökynä, joka pyyhkii palstaa aina jonkin aikaa sen jälkeen, kun mainittu hörhö on joutunut ahtaalle oman älyvapautensa edessä. Joskus nämä copypastet esiintyvät kaiketi ikään kuin menneistä keskusteluista kaivettuina kritiikkeinä niiden kirjoittajille, mutta joskus ne ovat silkkaa hulluutta.

      Vaikka palstan aiheen kuvaus ei mitenkään rajaa käsittelyä fundiskristittyyn näkökulmaan, niin mitään muuta palstalla ei sallita. Jos kirjoittajaa epäillään "ulkopuoliseksi", niin paskanheitto on taattua. Tämä tapahtuu yleensä mielivaltaisten S24-sääntötulkintojen sekä rikos- ja terrorismisyytteiden muodossa. Silloin kun palstalla ei ole ateistia copypastepaskamyrskyllä ulos manattavaksi, niin palstalaiset riitelevät loputtomin copypastesekoiluin keskenään.

      Koska palsta on "vallattu" vain raamatulisille profetioille niin profetioita pitäisi ymmärtää perinpohjaisen raamatullisesti - muuten ei voi kuulemma keskustella. Käytännössä tuohon kuitenkin vedotaan vain silloin, kun palstalla yrittää kommentoida "ulkopuolinen". Profetieliitti itse saa kyllä keskustella palstalla ihan mistä tahansa. Heidän valitsema aiherajaus siis koskee vain muita.

      Yritin joskus suhtautua avoimin mielin siihen, että myös fundamentalistiuskovaiset ovat edes jollakin tavalla ajattelevia ihmisiä, joiden mielipiteistä voisi vaihtaa ajatuksia heidän kanssaa. Tuota palstaa selattuani en enää voi ajatella niin, koska niin toivottomia tapauksia nuo jotkut ovat. Käykääpä siellä vähän keskustelemassa profetioista, niin huomaatte.

    • Räpyläjärvi

      Pikaisella vilkaisulla (jää kyllä viimeiseksi) ehkä yksi sekavimmista palstoista Suomi24:n historiassa. Täynnä fundamentalistiuskovien keskinäistä rähinää, raamatunlausespammia, Patmosspammia... Ei juurikaan mitään mikä kiinnostaisi edes huumorimielessä. Kaatopaikka.

    • nojopastaas

      Menetettyjä tapauksia täynnä.

    • Ympäripyöreitä, tulkinnanvaraisia ennustuksia. Tunnelma kuin ennustajaeukon luona kävisi, tosin ilmaiseksi. Mutta yhtä epämääräisiä ennusteita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4483
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      25
      3258
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2914
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2727
    5. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2700
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2567
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2559
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2095
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    Aihe