Työttömyysturvaan tehtäisiin 120 miljoonan euron lisäleikkaukset, tekeillä olevien 200 miljoonan euron leikkausten päälle. Sipilän hallitus aikoo saada aikaan yhteiskuntasopimuksen elokuussa. Työmarkkinajärjestöjen olisi sovittava viiden prosentin tuottavuushypystä, esimerkiksi työntekijöiden työaikaa pidentämällä.
SAK kiljuu kuin sika ovenraossa !
Yhteiskuntasopimus
29130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Työajan pidentäminen on useimmilla nykyajan aloilla hyödytöntä, koska tehtävän työn määrä on sillä tavalla vakio, ettei lisäajalla synny uutta tuotantoa. Esimerkiksi kaupoissa on lakiin tai paikkakuntien käytäntöihin ja asiakasmääriin perustuvat aukioloaikansa. Myöskään myynti ei lisäänny sillä, että kassaneitien työaikaa pidennetään.
Tarvitaan paljon enemmän, mielikuvituksellisempia ja kaikkia aloja palvelevia ideoita tuotannon lisäämiseksi.
Olisko sitten hyödyllistä vielä lyhentää työaikoja?
Jos ei kerta pidentäminen tuo hyötyjä.
Kyllä se vartti lisää päivässä kummasti vain edistää työn etenevyyttä.
Sehän tarkoittaisi, että pekkaset pois niiltä joilla se on.
Jos laittaa silmät kiinni, ja kysyä itseltä, että miksi sitä työtä tehdään.
Miksi sitten pitää, kun työssä käydään, estää se joillain säännöillä.
Ettei mennäkkään arkina työhön lainkaan, kun pekkasia puretaan. Lomaltapaluuraha, mikä se sitten on ? Jos joskus jotain sillä yritettiin, se ei enään päde.
Nyt silmät auki.
Miten se yhteiskunta oikein toimii.
Olla kirjautuneena työpaikkaan, muttei ollakkaan siellä.
Tottakai me kaikki haluttaisiin, vaikka olla jokatoinen päivä työssä, täydellä palkalla. Lomaakin kuukausi lisää, kolmeekuukauteen.
Vaikka vielä säätää maanantait vapaiksi.
Mutta, kuka sen maksaa.
Vasurit sanoo, että lisää velkaa, kun korot on alhaiset.
Kuka velat sitten maksaa? Sekin aika joskus edessä.
Tämä vähän ihmeellistä, koko markkinatalous. Mutteipa kukaan ole parempaakaan keksinyt.
Monet asiat mennyt nurin niskoin.
Kahden/kolmentunnin ammattimiehen palkalla, joka huoltaa/korjaa kodinkoneita, sillä summalla saadaan uusi, kahdenvuoden täystakuilla.
Juuri kolmebhankintaa:
-astianpesukone ja pesukone a 180 €
-mikroaaltouuni 55 €, ei kunnolla tuntipalkka korjarille.
Kaikki hyvää laatua. Ei mitään moitteen sijaa. Pesukonnekkin vanhaa Suomalaista merkkiä "Upo".
Ja tuodaan kaukaa, matkakaan ei esteenä.
Elektroniikka romun kerääjät ihmeissään, mihin laittaa yhä kasvava kodinkoneitten vuoret.
Hyvääkään ei kannata enään korjata. Uusavuttomuus valtaa alaa.
Enään ei edes polkupyörän kumia osata vaihtaa.
Jos halutaan irti työttömyydestä, työt on jaettava, mikä tarkoittaa käytännössä työajan lyhentämistä tai sitten työtahdin löysäämistä niin, että kaikille löytyy edes vähän tekemistä. Palkka tietysti putoaa molemmissa tapauksissa ja myös tämä on hyväksyttävä. Kaikki ainakaan tällä palstalla eivät sitä hyväksy, vaan mieluummin maksavat palkastaan suuren osan työttömyyskorvauksina ja makaavat kotona. Itse kyllä painavat hiki hatussa töitä. Eikö olekin hassua?
1960-luvun lopulla Suomessa lyhennettiin työaikaa peräti yhdellä kokonaisella päivällä viikossa, kun lauantaista tuli yleinen vapaapäivä. Putosiko tuottavuus? En minä ainakaan ole sellaista kuullut. Jo 1970-luvun alussa ennustettiin, että tulevaisuudessa siirrytään nelipäiväiseen työviikkoon, koska tuottavuus tehostuu tehostumistaan muun muassa koneiden ansiosta.
Koneet tulivatkin, mutta ei tullut nelipäiväistä työviikkoa, vaan sen sijaan päätettiin siirtyä järjestelmään, jossa valtaosa tekee edelleen viisipäiväistä työviikkoa, mutta samaan aikaan muutama sata tuhatta työikäistä suomalaista siirtyy tekemään seitsenpäiväistä vapaaviikkoa. Tämä vain siksi, että niiden viisipäiväistä työviikkoa tekevien järjestöt eivät halunneet tasata kohtaloaan niiden toisten kanssa, koska se olisi merkinnyt, että bruttopalkkansa (ei siis nettopalkkansa) romahtaa.
Ei tähän järjestelmään ole tulossa muutosta nytkään. Seitsenpäiväistä vapaaviikkoa tekevien määrä sen sijaan lisääntyy uusien koneiden, tuottavuuden nousun sekä asiakkaiden itsepalveluun siirtymisen takia.
>>>työttömyyskorvauksina ja makaavat kotona<<<
Korjaus: työttömyyskorvauksina niille jotka makaavat kotona.
Työtä tehdään, mutta paljon turhaakin.
esim. mennään tuhannen kilometrin päähän katsomaan jotain ..
Sinne järjestetty komeat puitteet, oikein lakanoitten välissä nukutaankin.
Pitää olla herkut pöydissä.
Tämä aiheuttaa paljon työtä, järjestäjille.
Jos ei näin tehtäisikään, vaan se raha jotenkin muuten saataisiin.
Kaikki pysyisi kotikulmillaan.
Siinähän tulee valtavia hukkia, jos minkäkinlaista, materiaalistakin.
Jo matkan polttoaineet. Kuin Hassi kulki sanomansa mukaan uimabongauksessa Tulimaassa, toisella puolen maapalloa.
27000 km mutkin. Se yksi lentokone vei n. 150000 litraa polttoainetta reissullansa. -ketä hyödytti? ohut kalvo maapallon päällä oheni entisestään, tai ainakin vioittui.
Yhdysvaltojen päällä pörrää jatkuvasti noin 7000 lentokonetta. -sanovat viisaammat.
http://www.flightradar24.com/42.23,-86.46/4
Kertoilee mies, joka kävi parin päivän visiitillä Australiassa ja vuoden pimeimpänä ja kylmimpänä aikana Etelänapamantereella.
Ei aikakone kuluta kerosiinia.
Pankkopoika käy taas kierroksilla. Sitä se kevät/kesä teettää.
Pankkis! Sääli eläimiä ja pysy poissa lampolasta tällä kertaa.
:(Etkö ole vieläkään lukenut yhtään kommenttia jossa on selitetty ja jopa rautakangesta väännetty miksi se tuntihinta pitää saada pikkuisen alemmas? Tehdään se palkkojen alennuksella tai samalla palkalla 15 minuuttia päivittäistä työaikaa jatkamalla.
On se 15 minuuttia päivässä kyllä ainutalaatuinen vapaa-aika kun siitä monta viikkoa mökelletään kaikenlaista puutaheinää. Ihan kuin maailma seisoisi sen 15 minuutin päällä. AIKUISET ihmiset:D Ei uskoisi:D
Tuntihintaa kannattaa alentaa alentamalla palkkoja. Näin tuntihinnan alennuksesta pääsevät hyötymään kaikki alat. Nekin jotka eivät kykene hyödyntämään pidennettyä työaikaa lisätuotantona.
Miten siirtäisit sen työajan pidennyksen 15 minuutilla esimerkiksi koulumaailmaan? Pidennetäänkö jokaisen oppitunnin pituutta 2-3 minuutilla vai sovitaanko, että vain viimeinen oppitunti pitenee , siis tuolla 15 minuutilla? Jälkimmäisessä vaihtoehdossa yritetään jokaiselle opettajalle järjestää tasapuolisesti noita viimeisiä oppitunteja.
Minusta kunta hyötyy taloudellisestikin eniten, jos yksinkertaisesti vain alennetaan kaikkien opettajien palkkoja hieman.
Pekkaset otettiin sen takia käyttöön ensin puolipäiväiseksi, jotta ihmiset ehtivät käydä asioilla eri virastoissa.
tuotakin pakkaa joku sekoittaa.
Mutta se on hyvä, että maajussien sosiaalitukien maksatus jatkuu. Siinä on kolmen miljardin edestä elätettävää ja tuloksena pahoja ympäristöhaittoja vesistöille Suomenlahtea myöten.
Kiduttavatko maajussit sikoja ovenraossa?
Kaikkihan saa sen pekkaskorvauksen. Se on korvaus työajan lyhennyksestä. Monella se näkyy tilinauhassa. Suuruus on1.6-1.8 % palkanlisänä. Kyllä se maksetaan osapäivä työntekijöillekkin. Teollisuudessa tehdään yleensä 40 h viikossa joten kertyy pekkasvapaita . Kaikissa työpaikoissa ei oteta vapaana , koska töitä riittää ja se joka haluaa pitää pekkasvapaan, niin se päivä on palkaton, koska se jo maksettu.
no niinpä, tottakai sipilä haluaa leikata työttömyyskorvauksia koska 5% työajan lisäämisellä tulee 100 000-150 000 uutta työtöntä.
Sipilän kakkara näyttää päin peetä, ei liene mies oikea insinööri, upsalan ekonomi mieluuummin.
Sehän on vAIHTOEHTO yhteiskuntasopimukselle. Juttusi logiikka pettää.
rahaa pieraistaan työttömyyskorvauksiin, niin tietyst voidaanhan sitä pidättää työssäolevien palkasta!
vaihtoehto? miksi ay liikkeen pitäisi suostua siihen että tulee 150 000 uutta työtöntä, senhän se 5% lisä työaikaan aiheuttaa, sen osaa laskea jopa sipilä.
5% pienemmät työvoimakustannnukset on matalampi tuotteiden hinta on lisää vientiän on lisää tuotantoa on lisää työntekijöitä.
Onko aikuiselle ihmiselle tuollaisen yksinkertaisen asian ymmärtäminen ylivoimaisen vaikeaa.
Lauri Lyly muistuttaa ulvovaa ajaokoiraa.
Ennen vanhaan koiria koulutettiin hieromalla sen naamaa omaan paskaansa. Opettaisiko sama keino Lylyä?
järkeä juttuihin, kiitos..
Kapikin on taas palstalla höööö,,,,,,,,,,,
rauhassa nyt!
Sipilä myös torjui toiveet rikkaiden verotuksen korottamisesta, kun leikkaukset kohdistuvat tukea saaviin pienituloisiin.
Sipi voi vielä ottaa pakkia puheissaan.
Vaikeaa on monelle säästäminen, velanotto vaikuttaa helpolta. Työ luo työtä on viisaasti sanottu. Kun joku tekee työtä, tarvitsee hän ruokaa ja palveluja.
Työstä taas maksetaan maailmalla ja rahaa tulee Suomen talouteen. Ei ole kovin vaikea ymmärtää.
Vartti päivässä lisää ei ketään uuvuta ja tuskin se riittää Suomen kuntoon saamiseksi. On myös vähennettävä yhteiskunnan kuluja, jotka verottamalla on siirretty hintoihin.
Todellisuudessa Suomen julkinen sektori on pöhöttynyt ja suorituskyvyltään heikko. Tarvittaisiin lisää kilpailua, se piristäisi julkista sektoria ja alentaisi kustannuksia.
Julkisen sektorin kaikki johtajan paikat tulisi kilpailuttaa suuremmissa kaupungeissa, sosiaalijohtajan kymppitonnin kuukausipalkka putoaisi viiteen tonniin ja säästöt yhteiskunnalle valtavat. Kilpailu pitäisi myös julkisen puolen johtajan hereillä ja pientä painetta työtehtäviin.
Kaupunkien välinen kilpailu on ollut tehokasta ja pistänyt vauhtia rattaisiin, ihmettelen tätä Vihervasurien keskittämismallia, jolla kaikki on saatu vain kallimmaksi.
Jos oikein säästää haluttaisiin aidosti, laitettaisiin koulut kahteen vuoroon ja opettajat töihin. Näin se käy tehokkuus yksityisellä sektorillakin, seinät tehokäyttöön.
Töihin tulee päästä nopeammin, niin alkaa lukuhalujakin tulla. Yhteiskunnan tuella ainoastaan yksi korkeakoulu tutkinto, loput olisi maksettava itse.
Totuus on että Suomen koulutusjärjestelmä on pahasti rasvoittunut ja rahaa palaa sikana. Tietotekniikkaa on hankittu miljardilla, joka vuosi, mutta ei osata hyödyntää.
Opettajien työvelvollisuus on tunneissa vain puoli vuotta ja laiskottelu maksaa verotuksen tarpeena hunajaa. Korkeasti koulutettujen työpanos pitäisi saada nousemaan ja hyötykäyttöön.
Sipilällä on hyviä avauksia ja toivottavasti onnistuu, onhan suurempi osa Suomalaisista kuitenkin järki ihmisiä. Kreikka on myös lähellä hyvänä esimerkkinä jakopolitiikan epäonnistumisesta. Siellä kenelläkään ei ole enää kivaa.
Hyvä aloitus teksti.
Nytkin lakko päällä, nyt konnarit.