Kuinka ihmiset voivat olla niin typeriä, että uskovat johonkin olemattomaan. Lapsille valehdellaan Joulupukista ja aikuiset ovat valmiita ottamaan vastaan olemattoman jumalan.
Höyrähtäneet
Mutsi56
5280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin, yleensä totuus Joulupukista selviää aikuistumisen myötä. Olet varmaan itsekin uskonut joskus Joulupukkiin. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että on ihan hullua ottaa vastaan olemattomia jumalia, riittää että luottaa siihen ainoaan oikeaan ja todelliseen Jumalaan.
Hienoja mielipiteitä kummallakin!
Usko Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen ei ole typerä ja järjetön, jos ajattelee asioita hieman laajemmin.
Olen joskus kirjoittanut omasta elämästäni:
Luonteeltani olen "teknokraatti", jonka takia aikanaan sitten jouduin syvälliseen uskon kriisiin, kun en voinut ymmärtää ja omaksua Raamatun kertomuksia. Vieraannuin seurakuntaelämästä paikkakunnan vaihtuessa.
Lapsuuden ja nuoruuden kristillisyys oli ehkä liian paljolti ollut elämäntapa, josta elämä sitten alkoi kuihtua. Näin kului useita vuosia. Arkuudessani aloin voimakkaasti käpertyä itseeni ja sisäinen ihmiseni tuli rikkinäiseksi. Vähitellen ulkoisetkin olosuhteet ja tilanteet, vaikka elin muuten ihan kunnollista elämää, kärjistyivät siihen pisteeseen, että oli pakko tehdä selkeitä ratkaisuja uskon asioissa.
Silloin Jumala puuttui asiaan ja ympärillä olevan työmaan asioiden ja arkipäivän havaintojen kautta avasi ilman ihmisten väliintuloa silmäni näkemään asioita uudessa valossa. Usein mainitsemani pakina sisältää pohdintoja tältä ajalta. http://www.nic.fi/~jlindell/kristusko.htm
Päädyin vähitellen siihen varmuuteen, että vaikka järkemme ei pysty täysin käsittämään kaikkia hengellisiä asioita, ne eivät suinkaan silti ole järjettömiä. Vaikka päätös palata uskon tielle oli selkeä, kesti kuitenkin kauan, ennen kuin sisäinen rikkinäisyys eheytyi. Ehkä yritin ratkaista uskon asioita liikaa järjelläni, enkä siinä vaiheessa sisäisesti riittävästi tajunnut Jumalan armoa ja uskon elämän ydintä, vaikka asiat kyllä olivat tiedossa..
Käytännön elämässäkin (omassa elämässämme, yhteiskunnassa, elinkeinoelämässä, jne.) joudumme tekemään valintoja eri vaihtoehtojen välillä, vaikka meillä ei ole täydellisiä tietoja kaikista niihin liittyvistä asioista, jotka ehkä jopa tuntuvat ristiriitaisilta. Silloin teemme valinnan sen perusteella, mikä vaihtoehto KOKONAISUUDEN kannalta näyttää parhaimmilta. Näin olen aikoinaan tehnyt uskon asioissa lukuisten osatekijöiden pohjalta, enkä ole myöhemmin tarvinnut katua. Totesin, että vaikka minulla ei ole vastausta kaikkiin kysymyksiin, niin huomioiden kaikki ne lukuisat osatekijät, joita silloin pohdin, usko Jumalaan, Hänen Sanaansa ja pelastussuunnitelmaansa evankeliumin ilmoituksen kautta on sittenkin kaikkein järkevin vaihtoehto.
Tämä huolimatta siitä, ettei elävä pelastava usko ole suinkaan älyllisen toiminnan tuote, se on Jumalan tarjoama ja antama lahja. Saamme nöyrinä ottaa sen kiitollisena vastaan. Näin se vaan on, vaikka sitä ei kukaan voi sanallisesti tarkkaan selittää. On vähän sama juttu kuin meidän fyysisen elämän suhteen. Jos elämäni edellytys olisi, että ymmärtäisin kaikki ruumiini toiminnot, joutuisin toteamaan, ettei minulla ole tietoa eikä uskoa siihen. Mutta todellisuudessa minä vaan elän ja nautin siitä, vaikka en voi toiselle selittää, mitä elämä itse asiassa on. Samoin on hengellinen elämä eli yhteys Jumalan kanssa. Se myös sittenkin toimii, kun turvaudumme Jeesuksen sovitustyöhön, jota tuskinpa kukaan täysin ymmärtää.
Enemmän uskoni perusteista:
http://www.nic.fi/~jlindell
esim. kirjoitus "Miksi juuri kristillinen usko?"
"mikä vaihtoehto KOKONAISUUDEN kannalta näyttää parhaimmilta."
Miten sä voit muodostaa kokonaisuuden kun yli puolet palikoista puuttuu?
Olemattomia asioita siis ei ole?
No entäpäs se ympyrä? Aito, täydellinen ympyrä.
Sellainen on olemassa ihan takuuvarmasti.
Mutta missä?
Ajatukset eivät voi olla ympyröitä. Mitään mitä voit piirtää, takoa, valaa, kutoa, koneistaa ... ei ole ikinä täydellinen ympyrä. Pelkkä materiaalinen keskiarvo jolla on ympyrän symbolinen arvo koska tulkinta jätetään puolitiehen.
Missä on täydellinen ympyrä?
Vastaus : Ei missään. Se on olematon - ja silti todellinen.
Eli mielestäsi ne jotka uskovat ympyrään ovat höyrähtäneitä? :-)