Suomalaiset osoittivat isänmaallisuutta ja kurittivat virolaisia varkaita, porukkaa joka on jo vuosia ryöstellyt täällä suomalaisia ja kotejamme. On suuri kansallinen häpeä tuomita kurinpitotoimiin ryhtyneet suomalaiset, heidät olisi päinvastoin pitänyt palkita. Vanha totuushan on ettei tänne tule Virosta kuin varkaita, huoria ja ongelmia.
Suomalaiset osoittivat vain isänmaallisuutta
Pikkupetteri
15234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Virolaiset ja ryssät vittuun suomesta.
Tällä ei paskasakkia kaivata.
Suomalanen paskasakki lisääntykööt sukurutsaisesti keskenään , kuten ovat tehneet jo vuosisatojen ajan.
Kyllä Virosta muutakin tulee ja ihan kelvollista, mutta näitä rikollisia, olkoon mistä hyvänsä, vaikka Kivijärveltä, ei pitäisi vaan pitää kohdella kuten korpilaki määrää. Silloin loppuu se ihmeellinen peli.
Suomen oikeuslaitos on liian hellämielinen ja tuomioissaan yleensä yleisen naurun aihe, josta seuraa kasvava siirtyminen korpilain käyttöön.
Pesäpallomailaa ei tarvita yleensä vielä ensimmäisellä kerralla. Näyttää sitä toki voi ja pitääkin;)
Ellei ensimmäinen kerta auta, vaan tekijä tekee uusinnan, siirrytään toiselle kierrokselle.
Kakkoskierroksella pesismailalla sively kiireestä kantapäähän on jo perusteltua. Luunmurtumia tässä käsittelyssä ei pidä välttää.
Ensitapaamisessakaan ei pelkkä uhkailu riitä. Pitää olla jotakin konkreetista, esim. laitetaan toisen käden sormet ruuvipenkkiin ja kiristetään hieman. Siis vain niinlievästi, että kynnet putoavat ennustettavissa olevassa tulevaisuudessa.
Olkoon siinä penkissä kiinni vaikka 12 tuntia, niin on aikaa mietiskellä mitä rauhaansa kuuluu. Välillä voi tietysti vähän ruuvipenkin leukoja kiristää, ettei olo vaan muuttuu liian mukavaksi.
Koulutuksen suunnitteluun ja toteutukseen pitää valita mahdollisimman pieni porukka. Kolme on maksimi.
Näistä jutuista ei teon jälkeen pidä kylillä hölistä eikä leuhkia kännipäissään. Se on suomalaisuuden valitettava ominaispiirre kuten po. jutusta tiedämme.
Saattaessani liikuntavammaista 78 v äitiäni kauppa/pankkireisuilla, minulla on kuvan mukainen työstöväline takin hihassa. Koskaan en ole sitä joutunut käyttämään ja vain kerran esiin ottamaan.
Likietäisyydelle tullut kunniakansalainen poistui kiltisti paikalta.
Kyseisen työstölaitteen kanssa aloittelu on usein varsin kivuliasta.
Ensimmäiset harjoitukset kannattaa tehdä samanpainoisella ja muiltakin mitoiltaan loppukäyttötuotteen kaltaisella pehmennetyllä pelillä, että ei mene mielenkiito muutamiin omiin osumiin.
Miten ja mihin tätä kivaa laitetta sitten käytetään? Youtube alla näyttäa miten käytetään.
Vanha runkkaritermi, eli käden vaihto vauhdissa ja vieläpä selän takaa tehtynä, on tällä pelillä tehtynä merkki kohtalaisesta taidosta. Sillä pärjää jo pitkälle.
Koskaan ei pidä lyödä päähän tai niskaan/kaulaan. Jo pieni napautus voi olla tuhoisa. Ns. tappolyöntiä, eli nopea kahdeksikko kerran tai kaksi ja liikkestä nopea siirto yläkautta päälakeen, ei kannata edes harjoitella.
Kaikella harjoittelulla on yleensä tapana jäädä ns. selkärankaan ja voi tulla tilanne, että lyönti lähtee refleksinomaisesti ilman ajatusta, ja siinä on henkirikos lähellä.
Iskut käsiin riittävät oikein hyvin. Kun kapula napsahtaa vaikka sormille, kuten olen omissa alkuharjoituksissa monesti kokenut, loppuu menohalut toviksi. Karkoitusvälineen esilletulo rauhiottaa jo kummasti tilannetta.
Puukkomies, korjaan -henkilö, ei ole ollenkaan vahvoilla jos tulee ns. lopullinen ottelu. Puukon voi tietysti heittää, mutta tehokas osuminen liikkuvaan ja agresiiviseen vastapuoleen on lähinnä onnen kauppaa.
http://www.blitzsport.com/images/large/Black-Foam-Safety-Ball-Bearing-Nunchaku-12-W.jpg
https://www.youtube.com/watch?v=-PqxwIwXgrI
Hyvää kesän jatkoa ja pitäkää tonttinne puhtaana.
Kiitos neuvoista.Nurkilla pyöriikin jo ihan riittävästi rosvoja.Ulkomaisia on vain muutama mutta kotimaisia ihan riesaksi.Lättyyn vaan että hampaat helisee ja solisluu rutisee.
Jos tota tappolyönti sattumoisin käyttää nii pitää kattoo ketä lyö kun on tässä maalimassa olemassa sellasiakin jolla on pää umpikumia.
Eikä tarvi olla edes neckeri joista suurin osa on kumipäitä.Olavi Mäjenpääkin o n hybridipää,on sekä kumia että kusta.
Joo, on näitä juttuja. Nämä korpilailla uhoovat löytyy lähinnä Lapista, missä lähin poliisi on ties missä. Ns. ihmisten ilmoilla käyttäyvät nöyrästi, koska häkki heilahtaa moisesta.
Lappi on sittemmin levittäytynyt takaisin entiseen laajuuteensa eli jostakin Hyvinkään tasolta ylöspäin.
Häkki kyllä heilahtaa jos hölmöilee esim siten että korpilain jakotilaisuudessa tai jatkoilla on alkoholilla osuutta asiaan.
Suomalaiset ovat varkaita, kieroja, pelkureita ja huoria.
Voivat ollakin, mutta eivät ole sentään ryssiä kuten se onneton porukka, joka asustelee Suomenlahden etelärannalla.
Virolaiset ovat olleet saksalaisten, ruotsalaisten, venäläisten, neuvostoliittolaisten ja nyt eurokraattien ja angloamerikkalaisten alamaisia, mutta vapaita ja itsenäisiä eivät juuri koskaan... Se jättää jälkensä kansan psyykkeeseen. Virolainen kansalliskiihkoilu, russofobia ja venäläisiin suuntautuva suoranainen apartheid-politiikka kertovat virolaisten traumatisoituneesta, rikkinäisestä kansansielusta, jota tuskin käy eheyttäminen vielä vuosisatoihin (ja toisaalta, mikäli Viro pysyy USA-NATO-EU:n alusmaana, onneton Viro tuskin on maana ja kansana enää olemassa edes 50 tai 100 vuoden kuluttua -- jo nyt ovat virolaiset kuolemassa sukupuuttoon Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen syntyvyyden romahtamisen seurauksena).
Virolaisilla itsenäisyys kesti 20 vuotta päättyen kesällä -40. Toinen jakso alkoi elokuussa 1991 jatkuen edelleen.
Suomella on lähes sama tilanne. Ensimmäinen pätkä oli marraskuusta 1918 alkaen (kun saksalaiset miehittäjät poistuivat maasta) kesään 1941 (kun saksalaiset miehittäjät palasivat).
1944 syyskuussa Suomi joutui ryssien etupiiriin ollen siinä vuoteen 1991.
Siitä alkaen Suomi on taas ollut itsenäinen.
Suomalaiset ja virolaiset ovat ihan sama roskasakkia rodullisesti. Kunpa olisi Kolmas Valtakunta toteuttunut, niin molemmat teidät olisi kuljetetu Uralvuorten taakse tai laitettu hyötykäyttöön työleireillä meidän arjalaisten germanien hyväksi.
Jos Saksa olisi voittanut Neuvostoliiton, suomalaisia ei olisi siirretty minnekään, vaan saksalaiset olisivat palkinneet elintärkeän pohjoisen liittolaisensa runsaskätisesti. Suur-Suomi olisi laajentunut Vienanmerelle, Syvärille ja Nevajoelle saakka. Mutta virolaisille olisi käynyt kalpaten: Baltia olisi kokonaan saksalaistettu ja virolaiset olisi kuljetettu "jonnekin itään" (vrt. juutalaiset). On Suomen tuonaikaisen poliittisen johdon moraalista tasoa kuvaavaa, etteivät suomalaiset suinkaan vastustaneet natsien suunnitelmaa Viron suhteen (niin kuin eivät myöskään Hitlerin vaatimaa Leningradin hävittämistä maan tasalle), vaikka olivatkin siitä enemmän tai vähemmän tietoisia. Venäjän tuho ja Suur-Suomen synty olisi korvannut kaiken ja saanut "heimokansankin" kohtalon unohtumaan...
Suomen valtio kyllä varman olisi suomenruotsalaisen eliitin johdolla saanut sellaisen aseman, mutta rotutieteeliseltä kannalta suomenkieliset suomalaiset olisivat joutuneet samaan asemaan venäläisten ja virolaisten kanssa, tehän olete itäbaltteja.
Ruvetaan lähettämään maahanmuuttajia sinne mistä tulivatkin
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1154
Jokainen ääni on tärkeä , nyt tarvitaan tekoja ei pelkkää puhetta.