2.6.2015 07:24
Hallitusohjelmaan on tehty TTIP:stä kirjaus ,jonka mukaan "Vapaakauppasopimuksessa on turvattava oikeusvaltioperiaate ja ruokaturva,sekä jäsenvaltioiden oikeus syrjimättömään sääntelyyn muun muassa ympäristönsuojelen ja kuluttajansuojan parantamiseksi"
TTIP:tä kritisoinut prof. Martti Koskenniemi pitää kirjausta hyvänä ,mutta lause on kuitenkin niin yleisluontoinen ,että se sallii järjestelmän hyväksymisen,kunhan siihen tehdään komission suunnittelemat lillukanvarsi-muutokset.
Tuore ulkomaankauppa ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok) sanoo ,että kirjaus vapaakauppasopimuksesta tehtiin luottamuksen lisäämiseksi. "Haluamme osoittaa,että hallitus suhtautuu vakavasti huoliin,joita kansalaiskeskusteluissa on esitetty"
Toivakan mukaan hallituksessa ollaan yksimielisiä siitä,ettäTTIP on täkeä tavoite.(sisällöstä ja vaikutuksista viis?) Sitä hän ei osaa sanoa ,tuleeko eduskunta hyväksymään sopimuksen.
TTIP sopimuksessa on useita hämäriä kohtia ,joita ei muuksi muuteta moniselitteisillä kirjauksilla.Esim. TTIP sopimuksen investointisuoja nykyisellään mahdollistaisi sen,että suuryritysten valta ulottuisi kansallisen lainsäädännön yläpuolelle.(mitä muuta yritys voisi toivoa?) Eikä myöskään ole esitetty mitään konkreettista siihen,että millä tavalla talous paranisi ja kenen talous?
Mutta siitä huolimatta hallitus ja EK on erittäin myötämielinen tälle sopimukselle ,jossa alistetaan koko yhteiskunta kansalaisineen kauppatavaraksi.
EK:n johtava asiantuntija Simo Karetie hyrisee tyytyväisyyttään kun hallitus on viimein todennut ,että vapaakaupan "kehittäminen" on välttämätöntä "Suomen " menestymisen kannalta. Siihen täytyy laittaa paukkuja heti hallituksen alkutaipaleella.
Asia ei huolestuttaisi yhtään ,jos tämä sopimus sisältöineen ja avoimen kansalaiskeskustelun jälkeen alistettaisiin sitovalle kansanäänestykselle ,jossa kansalaiset saisivat päättää asiasta joka koskee juuri heitä.
Nyt näyttää siltä ,että kritiikistä huolimatta sopimus hyväksytään karvoineen päivineen ,eikä siinä hallituksen löysät kirjaukset paljon lohduta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.