Suomen autovero on kansainvälisesti katsottuna aika käsittämätön: maa on laaja, välimatkat pitkiä, auto monelle täysin välttämätön, mutta silti autolle lyödään 100% vero plus päälle vielä 22% ALV. Eli verolle veroa, on sekin älytön keksintö.
Sitten dorkat virkamiehet vielä kynsin hampain tappelevat EU-tuomioistuinta myöten, ettei vain tarvitse muuttaa hölmöä systeemiä mitenkään. Kysyn vain, kenen asialla ovat? Eivät ainakaan Suomen kansan, joka tarvitsee autoa liikkumiseen ja tavaran kuljettamiseen.
Kun autoveron alentamisesta puhutaan, niin "käyttöä tulisi sitten verottaa lisää". Huh-huh. Nyt jo noin 65% bensan hinnasta on veroa. Bensalitra ilman veroa olisi siis luokkaa 0,40e. Lisäksi autosta pitää vielä maksaa lamavuosien muistona vuosittaista veroa.
Kun auton verottaminen on liikkumisen verottamista, niin: miksi liikkumista pitää verottaa? Eikö ole hyvä, että ihminen pääsee esim. töihin pitkienkin välimatkojen päästä? Luulisi että harvaan asutun maan etu olisi veroton auto ja veroton bensa. Tai edes se, että pieni, vähän saastuttava uusi auto olisi puolta nykyistä verottomampi. Herrojen suuria bensasyöppöjä voisi tietty verottaakin.
autoverolle risuja
autoileva
2
94
Vastaukset
- ajelen paljon
Perseestä on autoilun verotus. Liikkuminen edullisesti pitäisi olla perustuslaillinen oikeus.
- auto liikkumiseen tarvitseva
Ei voi ymmärtää, miten on tarpeen noin rankasti rokottaa autoilua suomessa: lienee maailman raskaampien liikkumiseen liittyvien verojen joukossa.
Mitään perustetta ei ole sille, että harvaan asutussa maassa kupataan liikkumista! Pakkohan ihmisten on liikkua toimeentulonsa eteen!
Miksi kukaan, esim autoliitto tai edes puolueet eivät tee mitään kansalaisten eteen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1061982- 1241460
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K991403En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061327Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701154Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän4791085- 49961
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88933Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9882Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138846