Romunkeräysfirma lopulta nakissa, kusetti kouluja!

Iki-Metallia epäillään useista petoksista

02.06.2015 16:03

http://www.oululehti.fi/etusivu/7497372.html



Oulun alueellakin useita metallikeräyskampanjoita järjestänyttä AM-Yhtymä Oy:tä epäillään kymmenestä eri puolilla Suomea tehdyistä petoksista. Yritys on toiminut nimellä Iki-Metalli.

AM-Yhtymä on ostohyvityslaskussa veloittanut koululuokilta rahtikuluja kahteen kertaan, vaikka rahdin hoitanut toinen kierrätysyhtiö oli jo vähentänyt rahdin AM-Yhtymälle toimittamassaan ostohyvityslaskussa.

Yritys on veloittanut rahdin kahteen kertaan esimerkiksi muhoslaisen alakoulun oppilaiden talkoilemassa metallinkeräyskampanjassa.

Osassa tapauksista kokonaisia romukuormia tai osia siitä on jäänyt tilittämättä. Yhdessä tapauksessa rahtia kuljettanut taho oli jäänyt ilman korvausta.

Poliisi epäilee yrityksen harhauttaneen asiakkaitaan rahdin nimissä ja saaneen kohtuuttoman hyödyn välittämistään kierrätyskampanjoista.

AM-Yhtymän perustaja ja päävastuullinen naishenkilö sekä hänen avustajansa ovat kuulusteluissa kiistäneet rikokset mutta antaneet ristiriitaisia selityksiä. He ovat esimerkiksi katsoneet, että rahtikuluina tehdyt veloitukset ovat heidän välityspalkkioitaan.

Jutun tutkinta jatkuu niin, että poliisi etsii uusia rikoksen uhreja yhtiön kirjanpidosta. Vain muutama asianomistaja on tehnyt AM-Yhtymän toimista tutkintapyynnön poliisille.

Sisä-Suomen poliisilaitos on löytänyt petoksen kohteeksi joutuneita myös lehtijuttujen ja nettikirjoittelun avulla. Oulu-lehti kirjoitti Iki-Metallin puuhista huhtikuussa 2014.
3166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

http://keskustelu.suomi24.fi/t/11860814

Katsokaa mikä määrä kusetettuja koulujaTaas romunkeräysjuttu

Koululaisille karmea pettymys - rahat jäivät hämäräfirmalle

Torstai 11.09.2014 klo 06:51

Neljäsluokkalaisten luokkaretkikeräys päättyi kaikkien aikojen pettymykseen.

http://m.iltalehti.fi/uutiset/2014091018628247_uu.shtml

Liitto: "Heidän politiikkansa on jymäyttää pieniä koululaisia"Torstai 11.09.2014 klo 06:50

Suomen romukauppiaiden liiton toiminnanjohtaja Jari Kortesoja ei ole yllättynyt multialaiskoulun tapauksesta.

Kortesojan mukaan liittoon tulee vinkkejä Iki-Metallin aiheuttamista vastaavista tapauksista tasaisin väliajoin.

http://m.iltalehti.fi/uutiset/2014091018646099_uu.shtml

Metallinkeräys oli tehdä koululuokasta maksajan

22.04.2014 10:11

http://www.oululehti.fi/etusivu/metallinkeräys_oli_tehdä_koululuokasta_maksajan_6880331.html

Oulun seudulla sijaitsevan alakoulun viides luokka keräsi suurin toivein metalliromua luokkaretkikassansa kartuttamiseksi viime keväänä. Pettymys oli kuitenkin suuri, kun yli 15 000 kilon metallilastista tilitettiin luokan kassaan vain 175 euroa. Keräyksen järjestäneen Iki-Metallin perimät kuljetuskustannukset söivät tienestit niin, että luokka oli joutua jopa maksun puolelle.

Punnituksessa sekapelliksi luokitellun metallin hinnaksi laskettiin 1 000 euroa, josta arvonlisäveron poiston jälkeen jäi tulokseksi 876 euroa. Kuljetuskustannuksiksi laskettiin aluksi peräti 1 200 euroa., mikä olisi tehnyt keräystuloksesta yli 300 euroa miinusmerkkisen.

Matkaa koululta romun vastaanottajalle on noin 30 kilometriä.

Oppilaiden vanhempien ja opettajan ihmeteltyä asiaa Iki-Metalli kertoi neuvotelleensa kuljetusyrityksen kustannuksia 500 euroa pienemmiksi. Kuljetuksista jäi maksettavaa yhä 701 euroa.

Äänestä

Ei taida olla iki-firma kun katsoo Kauppalehden tietoja velkasaatavista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iki-Nalkissa-Metalli kirjoitti:

Iki-Metallia epäillään useista petoksista

02.06.2015 16:03

http://www.oululehti.fi/etusivu/7497372.html



Oulun alueellakin useita metallikeräyskampanjoita järjestänyttä AM-Yhtymä Oy:tä epäillään kymmenestä eri puolilla Suomea tehdyistä petoksista. Yritys on toiminut nimellä Iki-Metalli.

AM-Yhtymä on ostohyvityslaskussa veloittanut koululuokilta rahtikuluja kahteen kertaan, vaikka rahdin hoitanut toinen kierrätysyhtiö oli jo vähentänyt rahdin AM-Yhtymälle toimittamassaan ostohyvityslaskussa.

Yritys on veloittanut rahdin kahteen kertaan esimerkiksi muhoslaisen alakoulun oppilaiden talkoilemassa metallinkeräyskampanjassa.

Osassa tapauksista kokonaisia romukuormia tai osia siitä on jäänyt tilittämättä. Yhdessä tapauksessa rahtia kuljettanut taho oli jäänyt ilman korvausta.

Poliisi epäilee yrityksen harhauttaneen asiakkaitaan rahdin nimissä ja saaneen kohtuuttoman hyödyn välittämistään kierrätyskampanjoista.

AM-Yhtymän perustaja ja päävastuullinen naishenkilö sekä hänen avustajansa ovat kuulusteluissa kiistäneet rikokset mutta antaneet ristiriitaisia selityksiä. He ovat esimerkiksi katsoneet, että rahtikuluina tehdyt veloitukset ovat heidän välityspalkkioitaan.

Jutun tutkinta jatkuu niin, että poliisi etsii uusia rikoksen uhreja yhtiön kirjanpidosta. Vain muutama asianomistaja on tehnyt AM-Yhtymän toimista tutkintapyynnön poliisille.

Sisä-Suomen poliisilaitos on löytänyt petoksen kohteeksi joutuneita myös lehtijuttujen ja nettikirjoittelun avulla. Oulu-lehti kirjoitti Iki-Metallin puuhista huhtikuussa 2014.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu