Järjestön oikeus

Onko eettisesti oiken vietellä varsinkin epävarmoja ja surun valtaamia ihmisiä järjestönsä orjiksi?
8371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tarkoitus on auttaa, ei orjuuttaa.
Autamme ihmisiä niin hengellisesti kuin muutenkin.

Raamattu antaa toivon paremmasta tulevaisuudesta, jonka jo itsessään on todettu esim. auttavan selviytymään sairauksista.

Jesuiittajärjestön lehti La Civiltá Cattolica tarkasteli 18. helmikuuta 1984 pääkirjoituksessaan Jehovan todistajien kasvun syitä, tässä otteita (liittyy aiheeseen):

"”Toinen syy Jehovan todistajien menestykseen piilee jehovistisen sanoman vetovoimassa, siinä että se pystyy tyydyttämään nykyajan ihmisten tarpeet ja vaatimukset ja vastaamaan heidän odotuksiinsa. Ensinnäkin se tyydyttää varmuuden saamisen tarpeen, mikä on hyvin arvokasta aikana, jolloin kaikki on epävarmaa ja epävakaista. – – Ennen muuta se tarjoaa ehdottoman varman ilmoituksen tulevaisuudesta, ja sen tähden kaikki, jotka ottavat sen vastaan, vapautuvat kaikesta pelostaan ja huolestaan ja kykenevät kohtaamaan tulevaisuuden iloiten ja varmoina siitä, että he säilyvät elossa pahan maailman tuhoavasta Jumalan tuomiopäivästä ja saavat elää ikuisessa onnessa maan päällä. Toiseksi jehovistinen sanoma auttaa sen huolen voittamisessa, jota ihminen tuntee maailman nykyisten ongelmien johdosta, kun se ilmoittaa, että nykyisten sietämättömien olosuhteitten kumoaminen on jo lähellä ja että sen tähden pian koittaa uusi aika, syntyy uusi maailma, josta kaikki pahat ihmiset, jotka nykyään riemuitsevat, on poistettu. – –

”Kolmas syy Jehovan todistajien menestykseen on siinä, että liike antaa jäsenilleen täsmällisen, voimakkaan identiteetin ja että se on paikka, jossa heidät otetaan lämpöä, veljeyttä ja solidaarisuutta tuntien vastaan.”"

Äänestä
  • Maailma on täynnä kaikenlaisia harhauttajia, jotka ajattelevat vain omaa parastaan. Vartiotorniseura on yksi näistä haraoppijärjestöistä. Se loisii ja saa rekrytoitua jäseniä käyttämällä hyväkseen ihmisten tietämättömyyttä. Vartiotorniseura perjaa kristilliä yhteisöjä ja antaa näistä väärän todistuksen yleistämällä yksittäistapauksia koskemaan koko yhteisöä.

    Yhteisön menestymisen taso ei todista kristillisyyden puolesta eikä vastaan.


    Kun sanoin tuossa otsikossa, että "Jt:t Saatanan ohjauksessa", niin väite perustuu järjestön epävakaaseen oppirakennelmaan joka ei kestä kun sitä tarkastellaan Raamatun sanan perusteella. Sehän on täälläkin nähty lukuisia kertoja.

    -Corrector-

    Äänestä

  • Corre kirjoitti:

    Maailma on täynnä kaikenlaisia harhauttajia, jotka ajattelevat vain omaa parastaan. Vartiotorniseura on yksi näistä haraoppijärjestöistä. Se loisii ja saa rekrytoitua jäseniä käyttämällä hyväkseen ihmisten tietämättömyyttä. Vartiotorniseura perjaa kristilliä yhteisöjä ja antaa näistä väärän todistuksen yleistämällä yksittäistapauksia koskemaan koko yhteisöä.

    Yhteisön menestymisen taso ei todista kristillisyyden puolesta eikä vastaan.


    Kun sanoin tuossa otsikossa, että "Jt:t Saatanan ohjauksessa", niin väite perustuu järjestön epävakaaseen oppirakennelmaan joka ei kestä kun sitä tarkastellaan Raamatun sanan perusteella. Sehän on täälläkin nähty lukuisia kertoja.

    -Corrector-

    Tuskin torniporukoita mitkään saatanan joukkiot ohjailevat. Heitä johtaa pieni miesten joukkio, joka aina yhden kuollessa valitsee itse itselleen lisäjäsenet.
    Siis täysin sisäänlämpiävä sauna.
    Saunan kiukaan takaa tulee aina uusia ukkoja kun vanhoja kuolee. Noin hienosti ja kuvaannollisesti sanoen. Löylymiehet haistelevat omia löylyjään ja sen mukaan toimivat. Vieraita löylynheittomiehiä ei suvaita.
    Näiden löylynlyömien löylymiesten löylysanomia sitten viskellään kahdella aviisilla pitkin maailmaa.
    Siihen malliin toimii rakas Tornisaunaseura Braklinissa.

    Äänestä

  • "Ensinnäkin se tyydyttää varmuuden saamisen tarpeen, mikä on hyvin arvokasta aikana, jolloin kaikki on epävarmaa ja epävakaista. – – Ennen muuta se tarjoaa ehdottoman varman ilmoituksen tulevaisuudesta, ja sen tähden kaikki, jotka ottavat sen vastaan, vapautuvat kaikesta pelostaan ja huolestaan ja kykenevät kohtaamaan tulevaisuuden iloiten ja varmoina siitä, että he säilyvät elossa pahan maailman tuhoavasta Jumalan tuomiopäivästä ja saavat elää ikuisessa onnessa maan päällä."
    ->Ei perusteita,että Todistajat olisivat oikeassa,ei ole ainuttakaan todistetta siitä,että Jumalaa edes on,saati että se olisi Todistajien moraaliltaan sangen arveluttava Jumala..
    Referoiden perustelemattomat premissit poistaen:
    Todistajat ovat suosittuja,koska antavat vastauksia filosofisiin kysymyksiin,näin Todistajiin kuuluva vapautuu niiden pähkäilemisen vaivasta, saaden samalla lääkityksen moraaliseen krapulaansa ja yhteiskuntaa koskevista peloistaan.

    "Toiseksi jehovistinen sanoma auttaa sen huolen voittamisessa, jota ihminen tuntee maailman nykyisten ongelmien johdosta, kun se ilmoittaa, että nykyisten sietämättömien olosuhteitten kumoaminen on jo lähellä ja että sen tähden pian koittaa uusi aika, syntyy uusi maailma, josta kaikki pahat ihmiset, jotka nykyään riemuitsevat, on poistettu."
    ->Eli lahko antaa perustelemattoman toivon paremmasta tulevaisuudesta jos ei huomenna niin melkein.

    ”Kolmas syy Jehovan todistajien menestykseen on siinä, että liike antaa jäsenilleen täsmällisen, voimakkaan identiteetin ja että se on paikka, jossa heidät otetaan lämpöä, veljeyttä ja solidaarisuutta tuntien vastaan.”"
    ->Jäsen siis valetaan yhteen muottiin,aivopestään ajattelemaan muiden Todistajien tavoin ja elämään Vartiotorniseuran virallisen kannan mukaisesti..

    Äänestä

  • ”Kolmas syy Jehovan todistajien menestykseen on siinä, että liike antaa jäsenilleen täsmällisen, voimakkaan identiteetin ja että se on paikka, jossa heidät otetaan lämpöä, veljeyttä ja solidaarisuutta tuntien vastaan.”

    Kovin ottaa korviin tuo sana "menestys", kun puhutaan uskonnollisesta yhteisöstä. Samoin kuin tuo "liike"-sana...

    Identiteetti, my ass! Voimakasta se on, muttei missään nimessä ihmisen omaa identiteettiä, vaan lahkon!!!

    Raamattu antaa toivoa, mutta niin antaa monet tieteenhaaratkin. Silti kukaan ei kykene todistamaan "parempaa huomista". Ja houreet jostain paratiisista on täyttä bullshittiä.

    Ja mikä sellainen paikka on, jossa kaikki on onnellisia?! Jotta voi kokea ylämäkiä, tarvitaan myös alamäkiä. Onko paratiisissa myös ne pedofiilitodistajat onnellisia? Sielläkö saa sitten raiskata lapsia kaiken aikaa? Nämähän saavat anteeksi tässä maailmassa, jos katuvat tekojaan tai teoille ei löydy kahta jt-silminnäkijää...

    Minä mätänen mieluummin kunnan multiin, kuin tulisin tuollaisen mulkerojoukon kanssa johonkin paratiisiin!

    Tähän kohta joku innokas todistajapolo kommentoi, että paha on jo saanut vallan kun tuollaisia kirjoittelee... ;)

    Äänestä

  • ei-höynäytetty kirjoitti:

    ”Kolmas syy Jehovan todistajien menestykseen on siinä, että liike antaa jäsenilleen täsmällisen, voimakkaan identiteetin ja että se on paikka, jossa heidät otetaan lämpöä, veljeyttä ja solidaarisuutta tuntien vastaan.”

    Kovin ottaa korviin tuo sana "menestys", kun puhutaan uskonnollisesta yhteisöstä. Samoin kuin tuo "liike"-sana...

    Identiteetti, my ass! Voimakasta se on, muttei missään nimessä ihmisen omaa identiteettiä, vaan lahkon!!!

    Raamattu antaa toivoa, mutta niin antaa monet tieteenhaaratkin. Silti kukaan ei kykene todistamaan "parempaa huomista". Ja houreet jostain paratiisista on täyttä bullshittiä.

    Ja mikä sellainen paikka on, jossa kaikki on onnellisia?! Jotta voi kokea ylämäkiä, tarvitaan myös alamäkiä. Onko paratiisissa myös ne pedofiilitodistajat onnellisia? Sielläkö saa sitten raiskata lapsia kaiken aikaa? Nämähän saavat anteeksi tässä maailmassa, jos katuvat tekojaan tai teoille ei löydy kahta jt-silminnäkijää...

    Minä mätänen mieluummin kunnan multiin, kuin tulisin tuollaisen mulkerojoukon kanssa johonkin paratiisiin!

    Tähän kohta joku innokas todistajapolo kommentoi, että paha on jo saanut vallan kun tuollaisia kirjoittelee... ;)

    " Minä mätänen mieluummin kunnan multiin, kuin tulisin tuollaisen mulkerojoukon kanssa johonkin paratiisiin! "

    Käymme yhdessä ain, jne...

    Äänestä

  • squirrel kirjoitti:

    "Ensinnäkin se tyydyttää varmuuden saamisen tarpeen, mikä on hyvin arvokasta aikana, jolloin kaikki on epävarmaa ja epävakaista. – – Ennen muuta se tarjoaa ehdottoman varman ilmoituksen tulevaisuudesta, ja sen tähden kaikki, jotka ottavat sen vastaan, vapautuvat kaikesta pelostaan ja huolestaan ja kykenevät kohtaamaan tulevaisuuden iloiten ja varmoina siitä, että he säilyvät elossa pahan maailman tuhoavasta Jumalan tuomiopäivästä ja saavat elää ikuisessa onnessa maan päällä."
    ->Ei perusteita,että Todistajat olisivat oikeassa,ei ole ainuttakaan todistetta siitä,että Jumalaa edes on,saati että se olisi Todistajien moraaliltaan sangen arveluttava Jumala..
    Referoiden perustelemattomat premissit poistaen:
    Todistajat ovat suosittuja,koska antavat vastauksia filosofisiin kysymyksiin,näin Todistajiin kuuluva vapautuu niiden pähkäilemisen vaivasta, saaden samalla lääkityksen moraaliseen krapulaansa ja yhteiskuntaa koskevista peloistaan.

    "Toiseksi jehovistinen sanoma auttaa sen huolen voittamisessa, jota ihminen tuntee maailman nykyisten ongelmien johdosta, kun se ilmoittaa, että nykyisten sietämättömien olosuhteitten kumoaminen on jo lähellä ja että sen tähden pian koittaa uusi aika, syntyy uusi maailma, josta kaikki pahat ihmiset, jotka nykyään riemuitsevat, on poistettu."
    ->Eli lahko antaa perustelemattoman toivon paremmasta tulevaisuudesta jos ei huomenna niin melkein.

    ”Kolmas syy Jehovan todistajien menestykseen on siinä, että liike antaa jäsenilleen täsmällisen, voimakkaan identiteetin ja että se on paikka, jossa heidät otetaan lämpöä, veljeyttä ja solidaarisuutta tuntien vastaan.”"
    ->Jäsen siis valetaan yhteen muottiin,aivopestään ajattelemaan muiden Todistajien tavoin ja elämään Vartiotorniseuran virallisen kannan mukaisesti..

    Kun puhutaan JT:n tulevaisuuden näkymistä, kannattaisisi huomoida kokonaisuus. Maailman olosuhteet eivät ole ainakaan lisänneet kovin paljon positiivisia odotuksia.Vai onko... Moraalin alennustila...esimerkiksi.. vai haluaako joku kiistää sen olemassaolon???

    Äänestä

ne "ramppaajat" kolkuttelevat ovia lauantaisin, kun hengenlähtö on lähellä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


surunam kirjoitti:

Onko eettisesti oiken vietellä varsinkin epävarmoja ja surun valtaamia ihmisiä järjestönsä orjiksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu