Mediassa on keskusteltu siitä kun eräs äiti kertoi poikansa haluavan pukeutua hameeseen ja poika tykkää leikkiä nukeilla sekä vaaleanpunaisilla leikkiponeilla. Meidän Ilmari on 38v ja hän käyttää usein kotona ollessaan rintaliivejä, punaisia satiini stringejä, korkokenkiä ja saumasukkia, hän haluaa myös aina seksikkäitä naisten alusasuja sekä meikkejä synttärilajaksi. Ilmarin huoneessa ovat seinät täynnä kauniiden poikien kuvia joita Ilmari on kerännyt netistä, mitään pornokuvia ne eivät ole vaan ihan sellaisia että kriittiset "paikat" on peitetty maalarinteipillä. En ole yhtään huolestunut Ilmarin käytöksestä sillä hän vain etsii itseään, ei kaikki pojat ole samanlaisia. Papan kanssa ollaan salaa toivottu että jonain päivänä Ilmari löytäisi itselleen kumppanin ja meistä tulisi isovanhempia, mutta antaa ajan näyttää mitä tuleman pitää, ei hötkyillä sanoo pappakin aina.
Ei ole tyttöjen tai poikien vaatteita
AnnelijaEnsio
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Onko teillä papan kanssa herännyt joskus epäilys että Ilmari saattaa olla lievästi gay?
Ei ole tyttöjen tai poikien vaatteita eikä myöskään erikseen lihaville tai laihoille tehtyjä vaatteita. Tasa-arvon vuoksi me feministit vaadimme, että erilliset naisten ja miesten vaateosastot poistetaan ja vaatteiden kokomerkinnät kielletään välittömästi.
Miksi vaatteiden kokomerkinnät tulisi kieltää? Totta kai vaatteita on erikseen laihoille ja lihaville, koska jos et nyt ole sattunut huomaamaan niin myös meitä ihmisiä on monia eri kokoja. Mutta se, minkä kokoinen olet, ei tee sinusta huonompaa ihmistä. Ymmärrän, että suurempikokoiset ihmiset näyttävät ehkä joidenkin ihmisten silmissä alempiarvoisilta kuin hoikat, mutta tätä ongelmaa ei vaatekokojen kieltämisellä poisteta.
Juuri siksi, että kokomerkinnät halventavat suurikokoisia ihmisiä.
Todella törkee trolli!! Minusta oli hienoa, että se juttu oli jopa iltapäivälehdissä! Se mikä poika on / tulee olemaan on sivuseikka, asian ydin oli "AIKUISTEN" käytös. Jos mielestäsi on huvittavaa, että poika lapsi valitsee kaunoluistelun sen p***leen jääkiekon sijasta, pidä se OMANA ajatuksenasi! Sen lisäksi, että tämä kyseinen poika varmasti pahoitti mielensä monesti "aikuisten" "vitseistä" ym heidän omista lapsista kasvaa suvaitsemattomia, itsekeskeisiä idiootteja! Siinä on sitten niitä Suomen tulevaisuuden lupauksia...
Eikö nimim.neitokainen.1983 käsitä että tyttöjen vaatteita käyttävästä pojasta tulee aikuisena hinuri, olio joka nuolee ja sörkkii sormillaan sekä kuksii toisen miehen peräaukkoa, hyi helvetti.
On olemassa tyttöjen ja poikien vaatteita, ja saa ollakin. Se eräs nainen, joka pukee Lenni-nimisen poikansa tyttöjen vaatteisiin, on sairas hölmö; hän on pilaamassa poikansa elämää.
Eiköhän se ole ihan oma päätös millaisia vaatteita haluaa pitää. Tokko siitä elämä menee pilalle, jos pukeutuu miten haluaa.
Testaa oletko poika, tyttö vai tyttöpoika. Opi luku 2 (Sielunlain muutostekijä) https://kirja.elisa.fi/ekirja/sielunlaki-ja-demokratia#