Rikkaiden edut olivatkin miljonääri Soinin ainoa syy päästä hallitukseen. Ja sen on nyt hölmöinkin persu jo älynnyt. Vai onko sittenkään?
Persupaskat hallituksessa, Kokoomuksen apupuolue
SSS-natsihallitus
16<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Homopatsasta ei yksikään muu puolue vaatinut puistoomme, kuin persut. Siksi minä äänestin persua.
Kas kun halla-aholainen ei esittänyt ihannettaan homoraiskauskuvia.
Persut hyväksyivät hallituksessa Kokoomuksen ohjelman, joka oli laadittu Eteläranta kympissä, EK:n johtaja Jyri Häkämiehen (kok) toimesta.
Soini sanoi ennen vaaleja: Emme leikkaa koskaan työkansan etuja.
Lukijoina meidän tulee seurata jokaista hallituksen tekoa ja tuoda julki Soinin puheiden paikkansapitämättömyys. Hallitusohjelma on puheiden ja tekojen välinen ristiriita.
Eihän kukaan työkansan ansaittuja etuja ole leikkaamassa vaan ansaitsemattomia hieman maksetaan vähemmän. Leikkaus se ei ole vaan järkevää toimintaa paremman tulevaisuuden vuoksi. Nyt kun on päässyt menemään liiallisessa tulevaisuuden nousu-uskossa nuotit hieman sekaisin.
Kaikki vaan töihin markkinahintaan ja hyvä tulee.
Miksi jatkaa Häkämiehen toimiston palkanalennuspropagandaa päivästä toiseen. Palstalla on useaan kertaan todettu että palkat ja sosiaalietuudet eivät ole talouden ahdingon syy. Päinvastoin. Niiden polkeminen synnyttää lisää ongelmia. TTIP toteutuessaan lisää ongelmia. Syy on kapitalismissa ja sen suosimassa markkinauskonnossa. Se on kyvytön vastaamaan tieteellisteknisen kehityksen suomiin mahdollisuuksiin.
Jos kauppaat lisää liksaa niin mistä aiot ottaa ne rahat kun kauppa ei näillä hinnoilla käy?
Onko mielestäsi sosialismi jossain pärjännyt porvarillista kapitalismia paremmin? Tuskin moista esimerkkiä löydät jossa sosialistisessa maassa kansan elintaso noin keskimäärin olisi köyhää ja kurjaa Suomea korkeampi.
Juuri kaltaisesi tollot jotka eivät osaa laskea saavat hommat nyky malliin, nyt tarvitaan viisaampia henkilöitä ja löytyihän niitä ihan hallitukseen asti.
Kulujen on laskettava siten, että pääsemme maailman markkinoille koska kotimaan markkinat eivät nykyistä tasoa kestä vaan velkaannumme jatrkuvasti lisää ja se vasta kipeää tekee kun niitä joudutaan maksamaan.
Ei kannata hakea vihollisia ulkoa kun niitä löytyy täältäkin omasta toiminnasta, kun pannaan oma pesä kuntoon niin saa tulla vaikka mitä ja aina pärjätään.
Kapitalismi on nyt vain tiensä päässä.
Jos tappiot sosialisoidaan ja voitot pysyvät yksityisinä, on systeemissä silloin pahasti vikaa. Senhän sanoo jo pelkkä talonpoikaisjärkikin. Tällainen nykyinen kapitalismi, josta saamme nyt ihan päivittäin lukea, ei todellakaan ole mikään hyvä systeemi. Uskon, että se onkin jo tiensä päässä. Mitä seuraavaksi, sen aika näyttää. Totuus on, että ahneuden on annettu toimia ilman rajoja. Ahneus on kuin pieni lapsi, jolle on asetettava rajat. Alkoiko tämä kaikki aikoinaan Ronald Reaganista?
Nyt on kyse realismista ei mistään komuhötöstä!
Et sitten kertonut missä sosialistisin keinoin on mennyt meitä paremmin! Meidän porvarillinen tapamme elää on paljon menestyksekkäämpi kuin sosialismi missään testeissään ja niitähän on jo ollut monia.
Kaikessa mitä ihminen on saanut aikaan on yleensä ajan mittaan ongelmia mutta kun miettii miten sosialismi kommunismiksi nimitettynä naapurissakin menestyi niin on meillä tosi paljon paremmat oltavat ja kun nyt hieman rukataan niin on edelleen lapsillammekin.
Kansalainen joka on nhalukas pärjäämään pärjää kuten itsekin olen tehnyt, en rikastunut mutta vaurastuin ja nyt loppuelämäni on turvattu niin eläkkeen kuin vanhojen säästöjenkin ansiosta. Saattaa jotain jäädä vielä muksuillekin jos ei ihan anneta homman mennä sosialismiin.
Nyt on jokaisen työikäisen ryhdistäydyttävä ja lähdettävä töihin, terveet pois sosiaaliavuista ja vaikka ojaa kaivamaan ja siitä se lähtee. Työ on se pääasia ja jos sen tekee hyvin saattaa saada palkkaakin.
Länsimainen kapitalismi on pahassa kriisissä. Se romahtaisi, ellei sitä pelastettaisi veronmaksajien rahoitukseen perustuvalla sosialismilla. Suomessa nostettiin kuiville yksityisomistuksessa olevia pankkeja 20 vuotta sitten. Veronmaksajien rahoja meni useita miljardeja. Kriisin hinta oli kaikkiaan 11 % Suomen kansantuotteesta. Amerikkalaisten talouskriisissä meneteltiin samalla tavalla - kapitalismin emämaassa veronmaksajat huudettiin apuun. Nyt sosialismia tarvitaan Euroopassa.
Aina hädän tullen, kun markkinatalous joutuu pulaan, apuun tarvitaan valtioita, jotka kapitalistimaissakin edustavat sosialistista järjestelmää. Ilman kansalaisilta kerättyjä verovaroja olisivat tällä hetkellä kusessa sekä isot pankit että muutkin markkinatalouden horjuvat tukipylväät.
Kun Euroopan maat, Suomi niiden mukana, tukevat nyt muita maita, tarkoittaa tämä käytännössä sitä, että kriisivaltiot pääsevät maksamaan sijoittajille takaisin huippukorkoisia lainojaan. Sijoittajat tekevät näin merkittäviä voittoja suomalaistenkin veronmaksajien rahoilla. Tämäkö se on sitä markkinataloutta?
Kaiken järjen mukaan sijoittajillakin pitäisi olla oma vastuunsa. Mutta ei ole. Markkinataloudessa pankit, vakuutuslaitokset ja muut sijoittajat käärivät voitot ja eri maiden veronmaksajat huolehtivat roskista.
Paljonko höpöttelijä kommunismin kriisi maksoi Neuvostoliitossa? Vertaa siihen, sitä ei edes verovaroin pystytty pelastamaan. Älä siten ainakaan sosialismia tai kommunismia kauppaa tilalle koska ne ovat tuhon uskontoja!
Onko kuitenkin tärkeää että kremlinpunaiset ja imaaminvihreät ja rkp-kielirasistit eivät ole hallituksessa
Timo Soini: ""Poliittinen vasemmisto antaa työntekijöilleen potkuja ja SDP möi jopa puoluetoimistonsa. Tiedän kokemuksesta(SMP-konkurssi), että kun ensin myydään metsät, sitten pellot ja lopulta mökki, niin alamäki on varma. Vasemmistoliitossa ei velkaelvytetä, eikä siirrytä kuuden tunnin työpäivään.
SDP: n tila on surullinen. VVO osti puoluetalon ja puoluelehti supistui viikkolipareeksi. Vasemmisto on tällä menolla umpikujassa. Tiedän, etteivät he minun neuvojani kaipaa. Vaarana on, että horoskooppipuolue Vihreät tulevat samalle kaukalolle. Punavihreän yhteistyön suuri häviäjä olisi SDP""
http://timosoini.fi/2015/06/raivoa-vaalituloksesta/
RKP olisi hyväksynyt Perussuomalaisten ja Keskustan keskenään läpikäymät EU-, Maahanmuutto- ja Ulko- ja turvallisuuspolitiikka- linjaukset. Samoin oli kielikokeilun laita, Eduskunnan hyväksymän ponnen suhteen. Kun tämäkään ei riittänyt vaan hallitusovi pysyi kiinni, alkoi vaikerrus.
HAGLUND EI YMMÄRRÄ, SUOMEN HEIKKOLAHJAISIN MINISTERI PITKÄÄN AIKAAN?
Mitä mopopoika Espoosta Haglund ei ymmärrä:
miksi selvitetään toimenpiteiden kuten mamutuksen kuluja veronmaksajille
miksi sossuun tulevat koulujakäymättömät mamumassat nostavat veroja ja siten estävät jopa niiden harvojen sellaisten koulutettujen mamujen tulemisen jotka ehkä tulisivat alhaisesti verotettuun maahan
Koulutetut mamut muuttavat USA:han Englantiin ja Ranskaan eivät edes Italiaan Kreikasta puhumattakaan. Kukaan ei tule normaalisti Suomeen, vain kouluttamattomia sossuun.
Heikkolahjainen mopopoika Espoosta raivoaa EN OSAA ITSE AJATELLA MUTTA MAMUA SISÄÄN KUN VATT JA ELINKEINOELÄMÄ ON SANONUT JOTAIN JOSTAIN MUTTA ITSE EN OSAA AJATELLA
http://yle.fi/uutiset/haglundilta_kovaa_kritiikkia_hallitukselle__sipila_kavereineen_seisoo_rajalla_ja_liimaa_hintalappuja_otsaan/8052335
– Tätä kutsuttaisiin riippumattomaksi selvitykseksi. Mitä selvitys hyödyttää, jää epäselväksi, Haglund pohti tänään lauantaina RKP:n puoluekokouksessa pitämässään puheessa. Jää mysteeriksi, kuinka onnistumme houkuttelemaan ihmisiä muuttamaan maahamme, kun Sipilä kavereineen seisoo rajalla ja liimaa hintalappuja otsaan.
– Carl Haglund Hän huomautti, että Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ovat jo tutkineet asiaa ja tulleet siihen tulokseen, että Suomi tarvitsee lisää ihmisiä pelastaakseen hyvinvoinnin. – Jää mysteeriksi, kuinka onnistumme houkuttelemaan ihmisiä muuttamaan maahamme, kun Sipilä kavereineen seisoo rajalla ja liimaa hintalappuja otsaan, Haglund sanoi.
Mikähän oli viestin sanoma???
pakkoruotsi pois, kielitaito kunniaan, suomi, englanti ja sen jälkeen ranska ja tai saksa perusopetukseen tasosta riippuen
ei venäjä ei ruotsi ei puola ei espanja ei portugali ei kiina ... ne ovat erikoismiesten alaa
JA SANOMA ON
TÄMÄ SAADAAN AIKAAN VAIN JA AINOASTAAN PERUSSUOMEA ÄÄNESTÄMÄLLÄ
PS POTKI HAGALUNDIN KIELIRASISTISEN RKPN ULOS HALLITUKSESTA MUUTEN PAKKORUOTSI JA SITEN
TYÖVÄENLUOKAN LASTEN KYYKYTYS PIENTURHAKIELELLÄ RUOTSI OLISI JATKUNUT TAAS NELJÄVUOTTA, NYT ALOITETAAN EDES KOKEILUT
JA KOSTOKSI
RKP:N MOPOPOIKA HAGALUND TOI LIITTOVALTIOKIIHKOISEN RAJATAUKI-ALDEN NÄLVIMÄÄN SUOMALAISIA. Tällaista itsenäisen maan sisäiseen politiikkaan puuttumista ei ole sitten nähty Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Vastaako Watsonin linjaus ALDE:n yhteistä näkemystä Watsonin ollessa yksi ryhmän vahvoista vaikuttajista?
https://www.suomenuutiset.fi/slunga-poutsalo-happamia-ovat-rkpn-marjat/ Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsaloa huvittaa RKP:n keinot purkaa pettymystään eduskuntavaalien tuloksesta. Puolueen viimeisin hätähuuto kuultiin RKP:n puoluekokouksessa, jonka puhujaksi oli tuotu Euroopan liberaalidemokraattisen puolueen ALDE:n entinen puheenjohtaja Sir Graham Watson. Mies arvosteli perussuomalaisten vaalimenestystä ja totesi Timo Soinin valinnan ulkoministeriksi olevan kuin Dracula johtaisi veripankkia.
PERUSSUOMI ESTI RKP-KIELIRASISTIEN TULON HALLITUKSEEN VAIKKA HAGALUND OLISI HYVÄKSYNYT KAIKKI MAAHANMUUTTO- YMS. LINJAUKSET JA SYÖNYT VAIKKA SOININ RAVIKAULAHUIVIN. RKP OLISI TYYTYNYT YHTEEN MINISTERIIN HAGALUND, jonka hyväksyminen ministeriksi olisi tarkoittanut että PAKKORUOTSIN VÄHENTÄMISTÄ EI NELJÄÄN VUOTEEN VOITAISI ALOITTAA
NYT SE ALOITETAAN ERILAISILLA KOKEILUILLA. JA TÄMÄ kaikki saatiin aikaan VAIN JA AINOASTAAN PERUSSUOMEN HALLITUSVASTUULLA, joka potkaisia Hagalundin ulos oppositiooon
http://timosoini.fi/2015/06/raivoa-vaalituloksesta/ RKP olisi hyväksynyt Perussuomalaisten ja Keskustan keskenään läpikäymät EU-, Maahanmuutto- ja Ulko- ja turvallisuuspolitiikka- linjaukset. Samoin oli kielikokeilun laita, Eduskunnan hyväksymän ponnen suhteen. Kun tämäkään ei riittänyt vaan hallitusovi pysyi kiinni, alkoi vaikerrus.
Minä persuna pitään ovelana meidän persujen arvostelu hra Halglund kohtaan. Härre god. Carl niin manner....tso Haglund on meidän miehemme RKP johtossa. Calle korvaa Riston, joka hommasi natsit mutta Calle pani (hi..hhiii) paremmaksi. Haglund veti meitit natoliittoon eikä kansa hokannut mitään. Kunhan Kreikka saadaan ulos euroliitosta, se keskittyy natoliittoon ja sieltä saataan panssareit itärajalle.
Me Jusiin kans keksittiin liittää Calle ja Timo riitapukarein persuliitomme ja natoliittomme solinaks. Hyvin män. Sipilä älytettiin palkapolkumyynntiin. Hianost rullaa.
Maahanmuuttajia lisää. Eläkeläisiltä indeksikorotukset pois. Työttömiä rankaistaan lisää. yms.
Miksi vain rikkaat ja hyvätuloiset työssäkäyvät hyötyvät persujen hallituspaikasta....?
Duunareiden toive ?
Eliitti ja rikkaat liittivät suomen euroopan unioniin ja romuttivat maamme talouden nyt he eivät kanna vastuutaan virheestään vaan röyhkeästi vaativat vain pienituloisia veronmaksajia osallistumaan entistä enemmän elvytys talkoisiin ja veronkierroilla ym. kepulikonsteilla ansaitut miljardi ja miljoona talletukset he ovat tallettaneet veroparatiiseihin ! .